Costa del Crime-kirjallisuutta

Teos: Liza Marklund: Paikka auringossa (Otava, 2008)

Suomennos: Päivi Kivelä

Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi

Kesän tiimellyksessä en ole jättänyt lukuharrastusta, mutta blogin päivittäminen kännykällä alkaa todella puuduttaa. Samaan aikaan minulla on pidempikin kirjoitusprojekti, johon olen joutunut ryhtymään käsin, koska varaa ostaa uutta läppäriä ei ole. Tästä puutostilasta huudahtelen nyt ja kertoilen jotain seikkailuistani Costa del Solilla – siis kirjallisista sellaisista, koska en ole vieläkään käynyt Espanjassa.

Tämä lähti äkillisestä kiinnostuksesta True Crime-osastoon, eli minua alkoi kiinnostaa pohjoismaisten huumerikollisten touhut Puerto Banusin ökyalueella. Tosi elämässä olemme viime aikoina mm. seuranneet ”hyvän perheen pahan pojan” Niko Ranta-ahon edesottamuksia tuolla satumaisella rikkaidenrannalla, joka ei oikein tunnu henkisesti sijaitsevan minkään tunnetun valtion maaperällä. Vähän sama fiilis tulee myös kansanomaisemmasta Fuengirolasta: mennäänkö sinne Espanjan vuoksi vai pakoon kotimaan murheita ja hankaluuksia?

Paras toistaiseksi löytämäni teos aiheesta on Liza Marklundin kahdeksas Annika Bengtzon-dekkari Paikka auringossa. Marklund ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, vaikka luinkin 90-luvulla hänen hurjia teoksiaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Bengtzon-sarjaa olen lukenut aiemmin ehkä kaksi, mutta muistaakseni väsyin sarjaan siksi, että alkupään osissa oli liikaa kaupallista tuotesijoittelua. Muuten tykkäsin asetelmasta, että dekkarin päähenkilö on toimittaja, koska kirjoittavaa salapoliisihahmoa on mukava seurata.

Tässä osassa Annika saa alennuksen urallaan Kvällspostenin toimittajana, koska ei suostu ottamaan vastaan hänelle tarjottua hallintopainotteista toimituspäällikön pestiä. Hänet lähetetään jatkamaan kollegansa aloittamaa reportaasia Kokaiinirannikosta Malagaan, jossa on samaan aikaan tapahtunut ruotsalaisen perheen murha.

Teoksessa seikkaillaan toki myös Ruotsissa (ja muuallakin kuin Tukholmassa) ja Marokossa. Marokkolaista kannabisin kasvatusta ja siihen liittyviä verkostoja teos kuvaa lähietäisyydeltä. Toisaalta Aurinkorannikon hämäräbisneksiä tukee Gibraltarin veroparatiisin läheisyys, eli maantiede mahdollistaa verkostojen toimivuuden. Välillä huumeita on kuljetettu pikaveneillä Malagasta jopa Barcelonaan saakka.

Onneksi vyyhteen mahtuu muutakin kuin pelkkää narkobisnestä, kuten natsihistoriaa ja lastensuojelua (jotka tosin eivät sinänsä ole keventäviä elementtejä). Juonen pyörityksessä korostuvat myös Annikan kiristyvä suhde työnantajaansa, ja ulkomaankomennuksien haasteelliset yhteistyökuviot tulkkien ja kuvaajien kanssa. Romanssin ja kotihuolien rooli tässä osassa on melko vähäinen; muistaakseni ne korostuivat rasittavuuteen saakka siinä vaiheessa, kun sarjassa elettiin pikkulapsiarkea.

Lukupaketti on tuhti, ja vaatii keskivertodekkaria enemmän keskittymistä. Äänikirjana se on vaativa, koska en ainakaan itse ole tottunut kelailemaan tarinaa taaksepäin muistin virkistämiseksi. Pysyin kyllä juonessa mukana, mutta mielestäni lähes 400-sivuinen monipaikkainen dekkari avautuu paremmin perinteisenä painotuotteena. (Tämäkin optio Bookbeatin suoratoisto-ohjelmassa on, mutta en jaksa lukea pitkiä teoksia puhelimen näytöltä.)

Positiivista on, että pääsin nyt eroon joistain Marklundin liittyvistä ennakkoluuloistani. Ehkä hänelläkin ovat kirjoitustyyli ja teosten sapluuna vuosien varrella vaihtuneet, ja ilokseni voin todeta, etten tätä teosta lukiessani kokenut samoja ärsytysmomentteja kuin aiemmin. Tuntui myös, että kirjailija oli tehnyt tätä teosta varten huolellisen pohjatyön varsinkin Aurinkorannikon ekspatriaattielämän lyhyen historian suhteen.

Reittaisin tämän teoksen melkein yhtä hyväksi ja jännittäväksi kuin alkuvuodesta YLE:llä pyörineen kotimaisen Paratiisi-sarjan. Tuntuu myös, että Aurinkorannikon yhteisöihin mahtuu niin monenlaisia elämäntarinoita, ettei aihepiiri ole vielä aivan tyhjiin ammennettu.

Ainoa osio, jossa koin lievää ärsytystä oli Marokon-seikkailu, koska vaikka Marklund ilmeisesti tuntee muslimi- ja arabikulttuureja, hän ei oikein tunnu pääsevän eroon ”etuoikeutetun valkoisen naisen” silmälaseistaan. Mutta kyllä sielläkin suunnassa osasta hahmoista kuoriutui esiin muuta kuin silkkaa stereotypiaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s