Vaajakoskelaista voodoota

smart

smart

Teos: Markku Ropponen: Koirapuistoromaani (Tammi, 2018)

Äänikirjan lukija: Aku Laitinen

Viime aikoina elämä on heitellyt ja kirjoja on nyt viikon päivät luettu Jyväskylässä. Tulossa on vakavampiakin postauksia, mutta aloitetaan suman purkaminen paikallisesta päästä, eli Markku Ropposesta.

Ropposen suosittu Kuhala-sarja tuli minulle tutuksi niinä vuosina, kun sahasin töiden takia Tampereen ja Jyväskylän väliä. Koin Kuhalat tuolloin kotoisiksi, ja erityisen kivaa niissä oli maakuntamatkailu Jyväskylän ympäryskuntiin, joissa en ruuhkavuosina koskaan ehtinyt vierailla.

Nyt olen taas tutustumassa synnyinseutuihin lähemmin, ja Ropposen lukeminen matkaoppaana jatkuu. Uusimmat teokset ovat veijarihuumoria, joissa Kuhalan hahmo kuitenkin esiintyy sivuhenkilönä.

Kirjassa on nimetön, nelikymppinen mieskertoja, joka on vasta saanut potkut metallialan yrityksestä ja samaan syssyyn Raakel-vaimo on laittanut miehen ulkoruokintaan. Kaupungin vuokrataloyksiöön toki mahtuu Tallinnasta adoptoitu koiran laiskimus Vauhkonen, jota kertoja kuljettaa läpi kaupungin pyöräkärryssä.

Miehen elämän muuttaa kodin lähistölle rakennettava koirapuisto, sillä puiston isännän valinta osuu onnekkaasti häneen. Osuu senkin jälkeen, kun hän on allekirjoittanut puistoa vastustavan adressin nuoruuden rakastetun Virvan painostuksesta. Puistoon on määrä perustaa ennen näkemättömiä aktiviteetteja koirien omistajille, ja vähän koirille itselleenkin.

Aloitin kirjan jo toissa vuonna, mutta silloin se jäi kesken hyperaktiivisen tyylin vuoksi. Nyt toisella kerralla tiesin, mihin varautua, ja otin teoksen löysemmin rantein. Pidin kirjassa eniten työelämään, ja varsinkin kuntasektorin työpaikkoihin liittyvästä piikittelystä. Teoksen asetelma tosin muistutti vähän liikaakin Kuhala-sarjasta, vaikka rikosten maailmaan tässä tutustuttiin vain marginaalisesti.

En tiedä, kuinka teos hauskuttaa niitä, joille Jyväskylä on vieras kaupunki. Iso osa kirjan huumorista liittyy paikkoihin, ja päähenkilön nurkkakuntaisuuteen. Koirien ystäviä teos takuulla viihdyttää asuinpaikasta huolimatta, ja vaajakoskelainen voodoo-henkinen koirapsykologi oli vakuuttava sivuhenkilö.

Hyvän mielen kirjallisuudeksi teoksen voi myös nimetä, sillä moninaisista vastoinkäymisistä huolimatta kertojalle ja karvakaverille käy monessa suhteessa mäihä. Romanssirintaman virityksissä oli jopa kekseliäisyyttä, ja naishahmoissa riitti variaatioita, mikä ei aina ole tämän tyyppisille veijariromaaneille tyypillistä (vrt. Arto Paasilinna, joka myös on täällä päässä nostalgian vuoksi työn alla).

HELMET-haasteessa kuittaan tällä teoksella kohdat 48-49 yhdessä Sofi Oksasen Koirapuiston kanssa. Sen luin jo keväällä, mutten saanut aikaan postausta teoksesta. Kiinnostavaa myös huomata, kuinka eri henkistä jälkeä on mahdollista saada aikaan samasta miljööstä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s