Vuorimummon aikakäsityksistä

Teos: Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä (WSOY, 2019)

Viime vuonna tehdessäni maailmankirjallisuuden maahaastetta Anja Snellmanin Kreetalle sijoittuva romaani Kaikkien toiveiden kylä oli jo minulla työn alla, mutta päädyin sitten etsimään aitokreikkalaista kirjallisuutta englanniksi Kreikan kohtaan, ja hyvä niin.

Kirja jäi siis kesken, mutta palasin siihen uudelleen äänikirjana lupaavan ensivaikutelman siivittämänä. Snellman/Kauranen kuuluu niihin suomalaisiin kirjailijoihin, joiden uraa olen seurannut tiiviisti, mutta teoksia en ole rynnännyt hankkimaan uutukaisina pariinkymmenen vuoteen. Silti hänen teoksensa aina löytävät tiensä luokseni, usein vuoden-parin viiveellä.

Romaani inspiroi minua siksikin, että sen päähenkilöt tuntuvat mahdollisimman vähän autofiktiivisiltä. Kirjassa kohtaavat yhdeksänkymppinen neiti-ihminen Agave ja noin kolmikymppinen epämääräisen skandinaavinen turistiopas Monika, jonka vanha nainen löytää kuumuuteen tuupertuneena kotikylänsä reunamilta. Vanha nainen ei jaksa yksin raahata onnettomuuden uhria kotiinsa, mutta Monikan pelastaa aasi nimeltä pyhä Eufenia.

Pneuman vuoristokylä on kovia kokenut maailmankolkka, jossa modernilla teknologialla ei ole suurta roolia ihmisten arjessa vielä 2010-luvullakaan. ”Kaikkien toiveiden kylä” on itse asiassa kylän maanalainen maailma, tunnelien verkosto, josta löytyy lukuisia historiallisia kerrostumia. Romaanin nykyhetki sijoittuu vuoteen 2018, mutta siinä eletään myös vahvasti toisen maailmansodan traumoja, jotka koskettivat koko Agaven sukua. Tämä tarinan ulottuvuus onnistui välittämään minulle uutta tietoa Kreikan lähihistoriasta, johon mahtui yllättäviä raakuuksia, ei pelkästään natsien toimesta, vaan kreikkalaisten kreikkalaisiin kohdistuvana veljesvihana.

Kreetan maaseudulla varsinkin saksalaisilla oli pitkään ikävä barbaarivalloittajan maine, mikä on varmasti vaikuttanut myös pohjoismaisten turistien vastaanottoon. Agave on oppinut hyväksymään vuosien varrella kylään eksyneitä omatoimilomailijoita, joista jotkut ovat asuneetkin siellä. Orastavia ystävyyksiä on ollut vuosien varrella kielimuurista huolimatta, ja hän muistelee varsinkin yhtä turistiperhettä, joka menetti poikansa. Tämän pojan valokuva kuuluu Agaven aarteisiin, jonka hän vie uskollisesti ylläpitämäänsä tiekappeliin osaksi kirkkovuotta.

Agaven ja Monikan suhde kehittyy, ja nuorempi nainen oppii ilmeikkäämpää kreikkaa retriittinsä aikana, mutta Snellman ei sorru tarinassaan tyypillisiin sentimentaalisiin imelyyksiin. Kulttuurit eivät kohtaa automaattisesti, ja kreikkalainen elämäntyyli saakin jäädä osittain käsittämättömäksi. Teos ei selitä kreetalaista kulttuuria puhki, vaan jättää lukijan uteliaan ihmetyksen tilaan.

Luonnolla ja uskonnolla on tasavahva rooli tarinan punonnassa, ja runollinen aistillisuus luo kerrontaan mestarimaisen rytmin. Äänikirjana poeettiset kohdat toimivat hyvin, ja jäin varsinkin turistikatalogien ja oppaiden mainospuheiden parodisen imitoinnin vangiksi. Victoria’s Secretin myymälät kuuluvat nykykreetalaiseen mielenmaisemaan yhtä tiiviisti kuin hortan kerääminen vuorilta ja parantavien rohdosten keittely, mutta Agaven tervehenkinen maailma saattaa kuulua huomisen häviäjiin turismiteollisuuden levitessä vuorten rinteitä ylöspäin.

Snellman on tehnyt aiemminkin poikkeamia tyypillisistä aihepiireistään, joihin on kuulunut olennaisena osana itsetutkiskelu ja autofiktiiviset elementit. Muistan tällaisena poikkeamana myös teoksen Parvekejumalat (2010), joka kertoi itähelsinkiläisestä somaliperheestä. Vaikka teos on jäänyt hyvin mieleeni ja pidin siitä kielellisesti, siitä jäi vaikutelma, ettei Snellman tunne somalikulttuuria kovin syvällisesti. Tämä teos taas tuntui juurevammalta, ehkä siksi, että kirjailija on viettänyt Kreetalla merkittävästi aikaa jo 1990-luvulta saakka.

Voisin siis lukea Snellmanilta lisääkin Kreikkaan sijoittuvia teoksia, sillä tuntuu, ettei hän tässä teoksessa ammentanut kaikkea maasta keräämäänsä materiaalia ja viisautta. Teos toimii erinomaisena lohdutuksena kaikille niille, joiden Kreikan-matkat ovat tänä vuonna peruuntuneet koronan vuoksi, ja muistutuksena, että ehkä tämä vuorimummojen maailma on edelleen olemassa turismiteollisuuden vastakuvana ensi vuonna, jos olemme onnekkaita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s