Floridalainen talvisotahiihto

Lakeuden kutsuTeos: Antti Tuuri: Lakeuden kutsu (Otava, 1997)

Oleskeluni kirjaerämaassa pitenee, ja hätäapuna ovat jo kelvanneet isäni hyllyn kuivakkaat äijäteokset, joiden parhaat palat on jo käyty läpi menneinä jouluina. Eilen ja tänään työn alla oli ännännes lukemani Antti Tuurin teos Lakeuden kutsu, joka on hänen Amerikan siirtolaisuudesta kertovan Pohjanmaa-sarjan viimeinen osa. Tästä sarjasta olen lukenut aiemmin tätä edeltävän teoksen Ameriikan raitti, joka kertoo uudemmasta siirtolaisuudesta Floridaan 1980-luvulla.

Tässä teoksessa autokauppias Erkki Hakala palaa juurilleen Kauhavalle keski-ikäisenä veropakolaisena. Vaimo Kaisu on vuosien varrella ehtinyt tehdä toisen lapsen nimettömän lapualaisen kanssa, sillä ”pohjalaisen avioeron” konsepti on molemman puolison suvuissa hyväksi koettu. Välivuosina Erkkiä, Tapania ja Taistoa on Suomen poliisi käynyt etsiskelemässä Lake Worthin alueelta, mutta miesten verovelat ovat jo vanhenemassa, ja tilalle ovat tulleet uudenlaisen talousrikolliset, joiden rinnalla nämä matonkutojien jälkeläiset ovat pelkkiä kuoropoikia.

Romaani on tiivis road movie-tyyppinen veijaritarina suvun jälleennäkemisistä, ja Erkin uusista bisneshankkeista Jalasjärvellä, vieraalla paikkakunnalla, jonne on sopiva piiloutua sukulaisten liian uteliailta katseilta. Paluun aikana Erkki ja Taisto asuvat aluksi Seinäjoella Hotelli Lakeudessa, ja sieltä käsin valloittavat maakunnan takaisin. Kaksikon reippaassa kyydissä viihtyy niin sukulaismiehiä kuin muita vanhoja tuttuja, usein tekaistuilla peitetarinoilla, joilla ukot saavat luvan vaimoiltaan olla poissa kotoa.

Yksi sellainen on sotaveteraanien toivioretki Karjalan kannaksen Särkisyrjään, talvisodan taistelujen muistomerkin paljastukseen. Tosiasiassa miesten eläkkeelle jäänyt opettaja käy vaimoltaan salaa syöpähöidoissa, ja jää siltä reissulta Amerikan letukkajengin kanssa ryypiskelemään. Teoksessa liikutaan usealla paikkakunnalla, joissa kaikilla parjataan EU:ta, sosialidemokraatteja ja yhteiskunnan tuilla eläviä loisia.

1990-luvun lamanjälkeinen mielenmaisema ikuistuu teoksessa ansiokkaasti, myös nuorempien ikäluokkien näkökulmista. Pääpaino on kuitenkin keski-ikäisten ja talvisodan käydeiden sotaveteraanien kohtaamisissa, ja kahden aikakauden olojen vertaamisessa. Erkki etsii sukutalojen vinteiltä äitinsä saamia kirjeitä solttupojilta, ja muutenkin pohjalaisen talvisotalarppaamisen henki sakenee peräkylien saluunoiden pöydissä.

Teoksen kautta voi maakunnan ulkopuolinenkin lukija virkistää Pohjanmaan kartan tuntemustaan, ja opiskella eri paikkakuntien ominaispiirteitä. Opin muun muassa, että parhaat tyylihuonekalujen valmistajat ovat löytyneet Nurmosta, ja että paikkakunta tunnetaan myös painijoistaan. Körttiläisyyden elementtejä teokseen on myös ripoteltu maltillisesti, vaikka päähenkilöt suhtautuvatkin Raamatun sanaan maltillisesti. Juonellisesti kiinnostava yksityiskohta liittyi kansatieteilijä Kustaa Vilkunan operoimiin keruuretkiin, joiden kohteena myös Hakalan suku oli 1950-luvun alussa.

Koska en ole lukenut koko kirjasarjaa oikeassa järjestyksessä, en osaa suhteuttaa tätä loppuhuipentumaa suvun aiempiin vaiheisiin, mutta teoksessa kerrotaan siirtolaisuuden ja paluumuuton ylisukupolvisista merkityssiirtymistä. Ehkä sitten Ameriikan raitin henkinen perimä on jättänyt syvimmät jälkensä Pohjanmaalle, kun taas Itä-Suomessa siirtolaisuutta ei välttämättä muistella yhtä innokkaasti.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s