Ikuisesti Stockan kellon alla

Teos: Antto Terras: Stockmann Yard. (LIKE, 2015)

Äänikirjan lukija: Antti Virmavirta

Äänikirja-addiktio lievittyy nyt Suomalaisen Kirjakaupan ilmaisella kahden viikon kokeilulla. Heidän kokoelmansa on suppeampi kuin BookBeatin, mutta omiin tarpeisiini riittävä tässä vaiheessa, kun en ehdi olla täyspäiväinen bookaholisti.

Virolais-suomalainen Antto Terras on nousemassa suosikikseni oma/elämäkertagenressä, eikä äskettäin lukemani Tallinnan tappajat ollut näitä muistelmia kalpeampi. Miehen hulvattomaan tyyliin ihastuin Tauski-elämäkerrassa, ja sama tyyli jatkuu Stockmann Yardissa. Teos on varmaan ollut tyrkyllä minulle aiemminkin, mutta luettuani parikin tavarataloon sijoittuvaa romaania koin Stocka-kiintiön täyttyneen. Tämän lisäksi olen lukenut Akateemisen Kirjakaupan pitkäikäisen myyjän ja johtajan Stig-Björn Nybergin muistelmat, joten olin aika hyvin perillä tämän tavarataloimperiumin historiasta jo ennen tätä teosta.

Täytyy myös tunnustaa, että kuuluin nuorempana Stockalla näyttäytyviin maaseutuspedeihin, jolle Hullut Päivät oli vuoden spektaakkeli. Innostus tavarataloketjun brändäämään lifestyleen on huomattavasti laskenut Tampereelle muuton jälkeen, koska Stockalla käynti ei ole aikoihin tuntunut täällä kovin glamöröösiltä edes harvinaisena rahapäivänä.

Terras käy kirjassaan läpi 18 vuoden työhistoriaansa Stockan myymäläetsivänä, jota voidaan pitää turvallisuusalan akatemiana. Hommiin palkataan usein akatemiaprofessorin näköisiä, matalan profiilin soluttautujia, ei niinkään salilla käyviä muskelimiehiä, jotka edustavat vartijan prototyyppiä. Stockan vartijat ovat aina tehneet läheistä yhteistyötä poliisin kanssa, mutta Terras ihmettelee, mitä poliisikoulussa on opetettu varjostamisesta.

Alkava syksy on tuonut tullessaan alakuloa, mutta tätä kirjaa lukiessani nauroin monta kertaa ääneen, niin hulvattomia olivat hänen kuvaamansa karaktäärit, ja varsinkin monikulttuuriset kohtaamiset. Myymälävarkaisiin on mahtunut diplomaatteja ja heidän henkilökuntaansa, plus kokonaisia jalkapallojoukkueita kolmannesta maailmasta. Itäeurooppalaisissa keisseissä elektroniikan varastamiseen ovat osallistuneet myös pelaajanuorten valmentajat ja huoltajat. Keissit ovat pulmallisia varsinkin silloin, jos ulkomaille lähtijöillä on viisumi umpeutumassa tai lento lähdössä samana päivänä.

Terras antaakin sarkastisia ohjeita aloittavalle myymälävarkaalle: esimerkiksi häämatkalle lähtiessä ei kannata varastaa Stockalta uimashortseja, sillä tuore puoliso ei välttämättä arvosta matkan peruuntumista kuulustelujen pitkittymisen johdosta.

Terras on kielenkäyttäjänä räävitön ja poliittisesti epäkorrekti, mutta hänen profilointinsa eivät liity ihonväriin. Kuunneltuna en täysin ymmärtänyt kohtaa, missä hän kuvaili ”kansallista hamevähemmistöä”, mutta siinä kohdassa koin mieleni pahoittuvan romanikansan puolesta. Kirjassa myös otetaan vahvasti kantaa äärivasemmiston roolista rikollisten puolustajana: hän selvästi kokee, että rikollisten paapominen on mennyt Suomen poliisissa liian pitkälle, ja että vasemmistolaisten vaikutteiden vuoksi myymälävarkaat voivat tehtailla rikosilmoituksia jopa vartijan hipaisusta. Nämäkin kohdat naurattivat, vaikka en ole kirjailijan kanssa samaa mieltä. Oikeastaan en ole hänen kanssaan samoilla linjoilla oikein mistään (kuulun nykyään niihin, joka melkein odottaa Stockan konkurssia), mutta viihdyin silti hänen kielellisesti mehukkaassa seurassaan erinomaisesti.

Innostuin kirjaa kuunnellessani teoksen tyylilajista, ja aloin käydä läpi omia muistiinpanojani leipäjonoista uudelleen. Oikeastaan leipäjonon asiakkuus on vielä arempi aihe kuin myymälävarkaus, mutta ripaus huumoria voisi keventää myös köyhyyteen liittyviä keskusteluja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s