Jokainen ihminen on hyrinän arvoinen

Teos: Kari Hotakainen: Tarina (Siltala, 2020)

Äänikirjan lukija: Antti Holma

Olen tässä parin kuukauden ajan etsinyt kissojen ja koirien kanssa köyhyyden kokemusasiantuntijoita leipäjonoja käsittelevään paneelikeskusteluun. Halukkaiden tarinankertojien löytäminen on ollut haasteellista, sillä vaikka leipäjonojen köyhien määrä on tänä vuonna kolminkertaistunut, harvapa haluaa tulla julkiselle paikalle kertomaan jonottamisen kokemuksistaan. Ja toki leipäjonojen köyhillä on muutakin kerrottavaa elämästään kuin köyhyys. Olen todella ylittänyt itseni uusien ihmisten jututtajana, mutta epäonnistunut täysin ihmisten saamisessa mukaan tarinatyöpajoihin. Edes ne harvat köyhät kaverini eivät ole lämmenneet köyhyyden kokemusasiantuntijan rooliin.

Kari Hotakaisen Tarina tuntuu liiankin todelliselta tässä työtilanteessani. Teoksessa pieni ryhmä ”nuhjuisia”, eli nuorehkoja työttömiä palkataan pilottihankkeeseen keräämään tavallisten ihmisten tarinoita systeemissä, jossa parhailla tarinoilla pääsee asumaan omaan asuntoon. Uudessa urbanisaation tilassa oman asunnon saaminen on harvinainen etuoikeus; valtaosa kaupunkeihin pyrkivistä joutuu asumaan tyhjentyneissä kauppakeskuksissa lattiamajoituksessa tai parakeissa.

Tunsin siis vahvaa samastumista kolmikymppisen ”nuhjuisen” Ilona Kuusilehdon hahmoon, joka on vastuussa Raatteentien kerrostalon asukasvalinnasta. Ilonan tehtävänä on kerätä asumaan pyrkivien tarinoita, vaikka kaikki eivät koe olevan kertomuksen arvoisia. Mukana on myös lomake- ja viranomaiskammoista porukkaa, jolta hermot menevät helposti byrokraattisissa kohtaamisissa.

Tiiviiseen teokseen mahtuu valtava galleria hahmoja, joista osa on enemmän opportunistisia kuin toiset. Osa on ”vain” siivoojia tai toimistoapulaisia, joille itsen vähättely on syvään juurtunut taitolaji. Osa taas on tottunut ruotimaan seksielämänsä ailahteluja ”tundraseksistä tantraseksiin” naistenlehdissä, ja kehumaan omia henkisiä värähtelyjään tositeeveeohjelmissa, joihin valitaan osallistujia kiinnostavin menetelmin.

Maaseutu on muuttunut suureksi Virkistysalueeksi, jossa työskentelee lähinnä eräoppaita ja gourmet-luomutuottajia. Rikkaat pääsevät luonnon helmaan eksymään, ja heidän pelastusoperaatioistaan saadaan aikaan koskettavaa somesisältöä. Tarinan maailmassa ei enää ole rahvaanomaista massaturismia, ja jopa laskettelukeskukset on suljettu liian sähkönkulutuksen vuoksi.

Eläimillä on suuri rooli tässä kertomuksessa, ja kun valtaosa ihmisistä on lopettanut niiden syönnin, ne pääsevät paremmin tutustumaan toisiinsa ilman ihmisten rasittavaa väliintuloa. Toisaalta hahmoiksi pääsevät myös Muumipeikko (jonka on vaikea hahmottaa oman brändäämisensä tasoa) ja Jeesus, jonka elämä Jumalan Poikana tuntuu välillä liian kuormittavalta.

Vaikka teos paikoitellen sai minussa aikaan hysteeristä hihitystä, upposin sen parissa vähän liiankin syviin vesiin omakohtaisen koskettavuuden takia. Hotakaisen polttoaineena tätä teosta kirjoittaessa on ollut raivo, ja maaseudun tyhjentymisen lisäksi hän on raivoissaan kulttuurimme yleisestä pinnallistumisesta ja tyhmentymisestä. Tarinankerronnan kannalta teos ei todellakaan ole kaukaista tulevaisuusdystopiaa, vaan Hotakainen reflektoi tässä pisteliäästi kirjallisen kulttuurimme nykytrendejä. Miksi jokaisesta julkkiksesta pitää olla olemassa oma/elämäkerta, ja miksi rikollisten True Crime-teoksia julkaistaan kuin sieniä sateella?

Ihmettelin kyllä sitä, että Hotakainen on antanut tehdä tästä teoksesta äänikirjaformaatin, ja vielä tuoreen autofiktiokirjailija Antti Holman lukemana. Rakenteellisesti äänikirjatoteutus oli haastava seurattava, koska teos on niin moniääninen.

En ole lukenut Hotakaisen koko tuotantoa läpi, mutta pidin tästä enemmän kuin aiemmin lukemistani teoksista viime vuosikymmeneltä, joissa on ollut omaan makuuni vähän liian alavireinen tempo. Tässä teoksessa kierroksia ja virtaa riittää, ja myös halua muuttaa ihmiskunnan kehityksen suuntaa.

Taco Bellin tyhjentyneen pikaruokalan asukiksi en nimittäin vanhempana halua, enkä kymmenen neliön kanankoppeihin, joissa ihmisellä ei ole muuta virkaa kuin pohtia energiankulutustaan. Ja valitettavasti oma rutiköyhä tulevaisuuteni tuntuu hälyttävästi juuri sellaiselta.

5 kommenttia artikkeliin ”Jokainen ihminen on hyrinän arvoinen

  1. Minua houkuttaa lukea tämä kirja entistä enemmän, koska luin tämän arviosi. Hotakainen oli paikalliskirjastossamme kertomasta tästä kirjasta, mutta jostain syystä unohdin koko jutun. Olisi saanut ehkä vielä enemmän kirjasta irti, jos olisi kuullut kirjailijan omat sanat.

  2. Yritin tyrkyttää tätä miehelleni (joka on lukenut pari Hotakaista) kun hän kaipasi jotain mustaa huumoria äänikirjana, mutta ei huolinut. Ehkä minun pitäisi kokeilla itse. On kyllä harvinaisen ristiriitaiset fiilikset tästä, idea kiinnostaa mutta jutussasi viimeistään Muumipeikon kohdalla juonen käsittely vihelsi yli kovaa ja korkealta… lintu vai kala?

  3. Luen tätä parhaillaankin. On aika heviä settiä. Itse pohjoissavolaisena (kuten Hotakainenkin alunperin), on helppo nähdä raivon syy ja samaistua siihen. Voin kuvitella, että äänikirjana tässä on haasteensa, vaikka Holman luenta (Pohjois-Savo rules again!) varmasti tuo teokseen myös oman jännän twistin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s