Myrskybongarin prima vista

Teos: Kjell Westö: Tritonus (Otava, 2020)

Suomennos: Laura Beck

Äänikirjan lukija: Ville Tiihonen

Kjell Westö kuuluu niihin kirjailijoihin, jonka teoksille olen lämminnyt hitaasti, mutta joistain niistä mieleen on jäänyt syvä jälki. Kun muutama viikko sitten kuulin Tritonuksen aihepiiristä, ajattelin, että teoksen voisi jättää välistä. Myöhäiskeski-ikäisen kapellimestarin kasvava alakuloisuus, melankolia ja Me Too-liikkeen aikaansaamat paljastukset kuulostivat hieman tunkkaisilta. Päätös lukea syksyn hittikirja johtui sitten sen sijoittumisesta Turun saaristoon, sisäänlämpiävään kuntaan nimeltä Ravainen (joka koordinaattien mukaan muistuttaa vähän Paraista, mene ja tiedä).

Tritonus on teoksen päähenkilön Thomas Branderin rakenteilla oleva ökyhuvila, mutta se viittaa myös sävellystyön intervalliin. Koko romaani rakentuukin kuin sinfonia, syysmyrskyn kaltainen sellainen, jossa kosmopoliitti taiteilija kohtaa paikallisen yhteisön. Myös Branderin naapurustossa harrastetaan musiikkia, mutta naapurin Rellu Lindell ei välttämättä tunnista termiä prima vista, vaikka soittaa kitaraa bilebändissä nimeltä Rainbow.

Onneksi Brander ei ole niin snobi, ettei tunnistaisi menneiden aikojen heavylegendoja. Ravaisten Rainbow saattaa tyytyväisenä vetää bossanovaa tai Shakiraa, ja bändin uudistuminen riippuu pitkälti sen kulloisesta naislaulajasta. Näiden kahden musiikkimaailman soraääninen kohtaaminen on romaanin ehdoton vahvuus, ja Siirin krouvi tuntuu sieluklaalta paikalta varsinkin sen jälkeen, kun kesän turistit ja mökkiläiset ovat jättäneet saaristoidyllin.

Toinen romaanin merkittävä teema on äärioikeiston nousu, ja tätä kautta löysin yhteyden Westön ja juuri lukemani Pirjo Hassisen välillä. Tritonuksen ääripatrioottinen (anti)sankari on nuori lukiolainen Jonas, joka on käynyt hakemassa tukea aatteilleen naapurikunnasta suomenkielisistä porukoista. Kunnassa on myös vastaanottokeskus, joka kiristää Jonaksen hermoja. Yksinhuoltajaäitiään ”Biggietä” hän arvostaa eniten siksi, ettei tämä heilastele ”matujen” kanssa. Ruotsissa ei ole vastaavaa termiä, mutta se ei tarkoita, etteikö suomenruotsalaisessa kansanosassa ilmenisi rasismia. Sitä vaan ilmaistaan eri nyanssein kuin suomen kielessä.

Hyvää kirjassa oli varsinkin se, että Branderin ja Lindellin kehittyvää naapuruussuhdetta kuvataan tasavertaisena. Molempia miehiä vaivaa ehkä miesten menopaussi, eikä Lindell osa-aikaisena koulukuraattorina, joka on kiinnostunut ongelmatapausten äideistä, ole vähemmän kujalla elämänsä suunnasta kuin Brander, jota vaivaa MeToo ja hiipuva suhde itseä nuorempaan muusikkoon. Toki itse samastuin enemmän Lindellin, joka onnistuu enemmän bändikavereidensa tukemisessa kuin nuorten.

Olin vallan hämmentynyt siitä, kuinka nopeasti Westö on saanut purkitettua korona-ajan paradigmamuutoksen romaaniinsa niin henkisenä kuin fyysisenä prosessina. Tässähän eletään lähimpää lähitulevaisuutta, jonka kulkua hän on kirjaa kirjoittaessaan pystynyt ennustamaan. Onneksi teos ei käy dystooppiseksi, vaan se maailma, johon hän henkilönsä sijoittaa, pysyy vielä siedettävyyden ja ymmärrettävyyden rajoissa. Henkilöhahmot oirehtivat epävarmassa maailmassa, mutta jotain pysyvää on, kuten Ravaisten paikallislehti. Tätä lukee myös Lindellin tytär Maja kaukana Senegalissa avustustöissä.

Teos oli huomattavasti dynaamisempi ja jännittävämpi kuin pelkäsin, mutta myös tämä, kuten muutamat muut viime aikoina lukemani, pääsevät paremmin oikeuksiin painettuna teoksena kuin äänikirjana. Itse kuuntelin teosta kolme kertaa eestaas kelaillen, ja näin ollen juonesta saattoi jäädä uupumaan paloja.

Tritonus tuntuu lohtukirjalta, joka on kirjoitettu palvelemaan lukijoitaan, jotka surevat elämänsä kaventumista tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Kaikilla meistä ei ole tätä varten rakennettu hissillistä huvilaa, mutta monilla on joku toinen yhteisö, jonka elämää seurataan netin välityksellä toiselta puolelta maata tai maailmaa. Ja saattaa olla myös fyysinen piilopirtti, jonne paeta maailman murheita. Teos lohduttaa eniten meitä, jotka joskus kykenemme vetäytymään jonnekin villasukkien ja punaviinilasillisten pariin, silläkin riskillä, että mökkinaapurilla on bilebändi, ja bändin jäsenillä jatkuva tilanne päällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s