Teos: Kirsti Ellilä: Nainen, joka kirjoitti rakkausromaanin (Saga Egmont, 2020)
Viime viikolla jumitin lukemistoissani parin äänikirjan välillä, joita molempia olen kelaillut eestaas tuhraten niihin tuplasti enemmän aikaa kuin normaalisti. Viikkoon mahtui enemmän tosi elämän tarinoita köyhyydestä ja syrjään jäämisestä, eli olen taas ollut ”oikeissa” töissä ja kohdannut ihmisiä turvavälit huomioon ottaen.
Kirsti Ellilä on minulle tuttu kirjailija, jonka tuotantoa olen halunnut lukea enemmänkin kuin se on ollut mahdollista. Välillä sekoitan hänet toiseen tuotteliaaseen tekijään, Eppu Nuotioon, sillä molemmilla on ollut hauskoja Turkuun sijoittuvia viihde/lifestyle-aiheisia teoksia. Ellilän tuotantoon ihastuin n. 10 vuotta sitten, kun sain hänen naispappeusaiheisen chicklit-trilogiansa luettavaksi.
Ellilän tuorein teos kertoo Turussa asuvista keski-ikää lähestyvistä ystävyksistä, joita kaikkia yhdistää kesken jääneet kirjallisuuden opinnot. Selma elättää itseään ilmaisjakelulehden toimittajana, Maria toteuttaa itseään neljän lapsen kotiäitinä, ja elämäntaiteilija Edu edelleen yrittää breikata kirjallisuuspiireissä.
Selma elää ammatillisen turhautumisensa huippukautta, kun hän saa seksistiseltä pomoltaan tehtäväksi juttujen tekemisen Julia Lavenderistä, rakkausromaanien painokuningattaresta, jota pomon vaimo fanittaa. Julia kuuluu niihin harvoihin, jotka tässä maassa elävät mukavasti kolmen maan väliä romaanien myyntituloillaan. Kohtaamisista sisuuntuneena hän päättää itsekin yrittää samaa, sillä puutaloasunnon remontointi tulee liian kalliiksi toimituksesta tienatuilla hiluilla.
Edu on vahvasti sitä mieltä, että Selman romanttiset juoniviritelmät ovat epäaitoja. Miesystävä Samin kannustus kirjalliseen harrastukseen on vielä laimeampaa, ja suhde ajautuu kriisiin siksikin, ettei Selma osallistu remppahommiin miehen haluamalla tahdilla. Onneksi kaaoksen keskelle saapuu komea kirvesmies, ”aina valmis” Anselmi, joka osaa lohduttaa Selmaa juuri oikealla tavalla. Tämä onni on kuitenkin lyhytkestoista, sillä Selma ei ole ainoa, joka huomaa Anselmin luonnonlahjat ja charmin.
Kaikki teoksen hahmot ovat omalla tavallaan hurmaavia, vaikka ystävyyssuhteisiin ilmaantuu ryppyjä. Kotiäiti Maria varsinkin on hauskan ristiriitainen tapaus, joka yhtenä päivänä toimii konservatiivisen yhteiskunnan pilarina seurakunnan perhekerhossa ja toisena hukuttaa murheitaan perinteiseen kahviplöröön. Maria on se tyyppi, jolle kuumat sivusuhteet ja pettämiset vaan tapahtuvat, kun taas Selma on enemmän tottunut todistamaan muiden ajautumista viettien valtaan.
Kirjassa on kiinnostava galleria eksiä, uusperhevirityksiä ja impulsiivisuutta. Selman vireillä oleva romaani saa uusia vaikutteita tosi elämästä, joka osoittautuu merkittävämmäksi inspiraation lähteeksi kuin jo olemassa oleva romanttisen fiktion kaanon. Ystävysten kolmikko myös onnistuu palaamaan yliopistolle viimeistelemään tutkintoaan.
Kepeänä ihmissuhdekuvaelmana teos on kupliva ja toivoa tuottava, ja se sopii hyvin kaamosajan pimeyteen. Kaunokirjalliset referenssit, jotka ulottuvat Volter Kilpeen saakka, luovat ihmissuhdedraamaan kaivattua ryhtiä, ja rivien väliin on saatu myös ympättyä sopivaa kritiikkiä nykypäivän elämäntavoista. Varsinkin teoksen mieshahmoihin mahtuu rasittavia ruokavaliohifistelijöitä, jotka rakastavat kommentoida muiden syömisiä. Maksa-arvojaan hysteerisesti kyttäävä Sami ei kuitenkaan onnistu pitämään naisiaan kovin pitkään, sillä hän vaatii elämänkumppaniltaan juuri samanlaista omistautumista detox-kuureihin.
Pidin kirjan fiiliksistä, vaikka tuskin tulen muistamaan sen juonikaaviota kovinkaan pitkään. Iloitsen siitä, että Ellilä on onnistunut kirjailijana tuottamaan tekstiä moninaisille lukijakunnille, ja aion tässä lähiaikoina kaivaa esiin hänen toiseksi viimeisen romaaninsa Lepra (2019), joka kertoo Oriveden lepraparantolasta.
Anun ihmeelliset matkat 