Huvilaelämän varjopuolella

Teos: Pekka Hyyti: Ruumiinpuntari (Myllylahti, 2020)

Joskus yllättävienkin teosten välille syntyy aasinsiltoja, ja näin kävi viimeksi arvioimani Jussi Halla-ahon epävirallisen elämäkerran ja Pekka Hyytin tuoreen dekkarin välille. Molemmat teokset kertovat äärioikeiston noususta, ja niissä osittain liikutaan samoilla nurkilla, Tampereen Härmälän alueella.

1900-luvun alkupuolella Härmälä oli Pirkkalaan kuuluvaa maaseutua, jonne rikkaat kaupunkilaiset olivat rakentaneet huviloitaan. Näille liikuttiin enimmäkseen vesiteitse Nalkalan rannasta, sillä maantie tuonne suuntaan oli liian vaivalloinen kulkureitti.

Romaanissa Havukaisen pohattaperheessä kuolee lyhyessä ajassa isä ja kaksi nuorta. Perheen poika Simo on mukana Lapuan liikkeen rähinöissä, kun taas 17-vuotias Alina on seurustellut punikin pojan, Kauppahallin lähetin Oskarin kanssa. Havukaisilla on huvila Härmälässä, se on yksi harvoja pystyssä säilyneitä, kun suurin osa maista on pakkolunastettu kaupungille.

Havukaisen patriarkka Urho omistaa menestyneen konepajan, jota kuitenkin globaalin kriisin keskellä uhkaa väen vähennys tai palkkojen laskeminen. Ilmapiiri työmaalla on kireä, kun suuri osa työläisistä kuuluu ammattiliittoon ja uhkaa lakolla. Osa työmiehistä hankkii lisätienestejä ”varpusten” eli pienten pontikkapullojen myynnillä huvipaikkojen lähistöllä.

Ina Djurling on romaanin nuori sankaritar ja varsinainen mestarietsivä, kun taas hänen kihlattunsa Voitto Karhu on oikeasti poliisin palveluksessa. Kiristyvässä poliittisessa ilmapiirissä Ina ei ole tyytyväinen työnantajansa Aamulehden linjauksiin siitä, kuinka äärioikeistosta kuuluu kirjoittaa. Varsinaiset ammatilliset intohimonsa hän kanavoi tähän sekavaan murhien vyyhtiin, ja toimii omien kontaktiensa kautta neuvokkaampana tiedonantajana kuin sulhonsa.

Pidin kirjassa pidäkkeettömästi miljöiden ja poliittisten tendenssien kuvauksesta, sillä olen itsekin salahistorioitsijan roolissa penkonut eniten juuri 1930-lukua. Pidin myös keskeisistä henkilöhahmoista, ja tietynlaisesta viattomuudesta, jota kirkasotsaisuudeksikin voisi kuvailla. Lähes kaikki kirjassa kuvatut paikat olivat minulle elävää historiaa, paitsi nuo Epilän suunnat, joissa pelottava Ruumiinpuntari sijaitsi.

Joissain yksityiskohdissa jäin miettimään kuvauksen uskottavuutta kuten Inan espressonkeittopuuhien kohdalla. Toki on mahdollista, että Tampereen kauppahallista on voinut 30-luvulla hankkia aitoitalialaisua kahvimakuja, mutta koin nuorenparin arkielämän kuvauksen piirun verran epäuskottavana (liian hifistelevänä) ottaen huomioon tuon ajan yleisen elintason. Toisaalta muodin seuraamisen kuvaus oli mukava lisä, jota ei aina hieman varttuneempien miesdekkaristien teoksista löydy.

Luin myös muista arvioista, että Ina olisi opiskellut Italiassa, eli hänen omistamansa espressopannu oli looginen matkamuisto tuolta reissulta. Näin ollen myös muut asiat, joita pidin epäuskottavina, luultavasti selittyvät sarjan aiemmissa osissa.

Kirjan kieli on sujuvaa, mutta lyhyet lauseet ja koruton ilmaisu sai minut hotkaisemaan teoksen minulle ominaisella pikalukutaktiikalla. Jos aihepiiri ei olisi ollut näin superkiinnostava, teos olisi saattanut jäädä minulta kesken epähaastavan kielenkäytön suhteen.

Tulen kuitenkin suurella todennäköisyydellä lukemaan myös sarjan aiemmat osat, joista ensimmäinen, Tummat silmät eilisen, voitti viime vuonna Suomen Dekkariseuran esikoisdekkaripalkinnon.

Jos kirjasarjan kielellinen anti kohenee, siitä voi tulla kiinnostava haastaja vaikka Seppo Jokisen supersuositulle Koskis-saagalle. Tampereen kokoiseen kaupunkiin mahtuu mainiosti uusiakin dekkarisarjoja. Vastaavasti näin teoksessa yhteyksiä mm. Mikko Porvalin Karelia Noir-trilogian kanssa, joka sijoittuu historialliseen Viipuriin.

Kiitos Myllylahdelle arvostelukappaleesta, joka varmasti lähtee täältä seuraavalle dekkarin suurkuluttajalle.