Kentuckyn kiertävässä kirjastossa

Teos: Jojo Moyes: Tähtien antaja (Gummerus, 2020)

Suomennos: Heli Naski

Äänikirjan lukija: Mervi Takatalo

Baileyville on tunkkainen, sisäänpäinkääntynyt kaivosyhteisö Yhdysvaltain Itä-Kentuckyssa, jossa rotuerottelun pykäliä noudatetaan kirjaimellisesti. Vuonna 1937 seudulla eletään kurjuuden ja sairauden keskellä, mutta edistykselliset voimat ovat keksineet liikkuvan kirjastopalvelun syrjäseutujen köyhille.

Alice on tullut kylään nuorena morsiamena Englannista, hänen miehensä Bennett on paikallinen ”kultapoika”, baseball-tähti ja töissä kaivosyhtymän johdossa. Lapsettomuus vaivaa nuortaparia, eivätkä petipuuhat onnistu siksikään, että appiukko kyylää paperinohuen seinän takaa. Alice on turhautunut, ja löytää tiensä paikalliseen kirjastoon, josta hänen uusi elämänsä ratsastavana kirjalähettinä alkaa.

Jojo Moyes tunnetaan kekseliäistä nykyajan Britanniaan sijoittuvista ihmissuhdesaagoistaan, mutta uusin romaani on yllättävä aluevaltaus. Teoksen taustalla on todellisuuspohjaa, sillä Kentuckyssa todella oli vastaava kirjastohanke vuosina 1935-43. Ilmeisesti kirjailija on viime aikoina reissannut noilla hoodeilla, ja jättänyt palan sieluaan rancheille ja derby-otteluihin.

Kirja kuvaa kirjastovirkailijoiden ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä tilanteessa, jossa naisten työssäkäyntiin, opiskeluun ja lukuharrastukseen liittyy syviä ennakkoluuloja. Porukan johtohahmo Margerie on jonkun sortin ”badass”, joka onnistuu rekrytoimaan kirjastoon jopa mustan naisen, Miss Rosen. Rose on porukasta ainoa, jolla on alan koulutusta, mutta hän on aiemmin palvellut vain mustien kirjastoissa. Rose käy töissä iltaisin sulkemisajan jälkeen, jotta rikkomus ei paljastuisi. Usein häntä kuskataan kotiin autolla, sillä kylän keskustan räyhämeininki voi helposti eskaloitua rotuväkivallaksi.

Kirjastossa on saatavilla myös ”tiskin alaista” kirjallisuutta mm. seksuaalisuuden ja perhesuunnitteluun liittyen. Alicen on vaikea ottaa tällainen teos haltuunsa, vaikka hän kaipaa tietoa arasta aiheesta. Ylipäänsä painotuotteisiin liittyvä sensuuri on kattavaa: opettajat lukevat etukäteen joka sarjakuvalehden ennen kuin uskaltavat antaa niitä lapsille.

Reissuillaan Alice ja kumppanit kohtaavat äärimmäistä köyhyyttä, mutta myös vieraanvaraisuutta ja aitoa oppimisen halua. Vaikeinta on niissä talouksissa, joissa perheenpää on sairastunut tai vammaantunut kaivostöissä, ja joissa alaikäiset ovat vastuussa huushollin pyörityksestä.

Mitä Alice sitten näkee ja kokee ulkomaalaisena tulokkaana? Kuinka hän tulee kohdatuksi yhteisössä, jossa harva on käynyt missään oman osavaltion ulkopuolella? Onko hänellä paikkaa tässä yhteisössä vaimon roolin ulkopuolella?

Teos on todella jännittävä ja mukaansatempaava, ja juoni pitää otteessaan lopun oikeusdraamaan saakka. Innostuin tästä teoksesta enemmän kuin syksyllä lukemastani Elizabeth Gilbertin Naisten kaupungista, joka myös oli inspiroiva tarina naishistorian näkökulmasta. Vastaavasti etelävaltioihin sijoittuva, yhden naisen köyhyydestä kertova Celia Owensin Suon villi laulu taas jäi minulta kesken puuduttavana runoelmana, ja siihen verrattuna tämä romaani on mestariteos.

Mestariteokseksi uskallan kirjaa tituleerata siksi, ettei se ole imelä tai kaupallisesti suuntautunut, ja siksi, että siinä on aimo annos autenttisen oloista sosiaalihistoriaa. Eli vaikka kirjaa lähestyisi kepeänä viihteenä, sen parissa luultavasti oppii jotain uutta.