Rumuus on katsojan silmissä

Teos: Piia Leino: Ruma kassa (Johnny Kniga, 2016)

Äänikirjan lukija: Sanna Majuri

Sarianna on helsinkiläinen kaupan kassa, tiedotusopin opinnot keskeyttänyt väliinputoaja, jonka elämä on jämähtänyt valjuun merkityksettömyyteen. Kassalla työskennellessään hän on tottunut saamaan ilkeitä kommentteja vaatimattomasta ulkonäöstään, ja jos hän joskus päätyy baariin, hän on tottunut näkymättömän statistin rooliin. Äidiltään hän on oppinut peruspessimistisen elämänasenteen, eikä äidillä ja tyttärellä tunnu olevan muuta kommunikaation kanavaa kuin leipominen.

Eräänä päivänä marketin miespuolinen asiakas tunkee Sariannalle käyntikortin ja yhteydenottopyynnön viihdealan lupaavasta työmahdollisuudesta. Käy ilmi, että häntä halutaan tositeeveeohjelmaan, jossa kaunottaret ja pedottaret kilpaavat muikeasta rahapalkinnosta thaimaalaiselle paratiisisaarella. Vaikka Sarianna suhtautuu Henry Laasasen kirjoituksiin naisten seksuaalisesti pääomasta kriittisesti, jokin hänessä kaipaa elämään jännitystä ja käänteentekevää muutosta. Hän päätyy koekuvauksiin, ja tulee valituksi kuuden ”beastin” tiimiin.

En ole paljoa seurannut näitä Viidakon tähtösiä, mutta ymmärtääkseni teoksen asetelma on kooste monen reaalimaailman ohjelman ällöttävimmistä piirteistä. Ja koska kyseessä on kotimainen tuotanto, tarjottu luksus ei ole koskaan aivan sitä, mitä tytöille on luvattu. Tuottajat ovat aitoja koijareita, joiden luotettavuus on koetuksella ohjelman teon joka rastilla. Myös matkavakuutusten suhteen diili kusee alle.

Kirjassa harrastetaan noloa, mutta omalla tavalla vapauttavaa seksiä ruman kassan ja ohjelmaan osallistuvan hottiksen exän välillä bangkokilaisessa hotellissa, ja aktia arvioidaan seuraavassa jaksossa suttuisten videotallenteiden välityksellä. Käy ilmi, että samaan aikaan toisaalla filmataan vastaavaa sarjaa miehistä nimeltä Friikit ja Apollot.

Satiirina teos tuntuu liian alleviivaavalta, eikä Leino ole paljoa käyttänyt kekseliäisyyttä juonen kehittelyssä. Kirjaa lukiessa tuntui vain, että seuraisi viittä tropiikkiaiheista kissatappeluohjelmaa samaan aikaan, joissa kaikissa kekkuloisi Martina Aitolehti. Toki säästin tässä aikaa, sillä itse sarjojen seuraamiseen olisi mennyt kauemmin kuin teoksen 7 tuntia (tai 6 nopeutetulla tempolla) . Mutta noustakseen viihteestä kaunokirjallisuudeksi teokseen olisi kaivattu paljon absurdimpia juonenkäänteitä kuin mitä siinä nyt tapahtuu.

Tämä teos oli kepeä välipala, mutta tunnustan, etten olisi koskaan lukenut tätä painettuna kirjana, en edes kirjastosta haettuna.

Joku kaukaa haettu yhteys löytyi Ruman kassan ja japanilaisen Sayaka Muratan Lähikaupan tytön välillä, vaikka viimeksi mainittu teos oli huomattavasti oudompi ja myös radikaalimpi kapitalismikritiikissään. Ruman kassan Helsinki-osuudessa oli vastaavaa alakuloista tenhoa, mutta Thaimaa-osuus jotenkin lässähti. Silti tämän yhteyden kautta Leinon teoksen pisteet kohosivat mielessäni piirun verran, sillä lähikaupan naisten tarinoita ei kai koskaan ole kerrottu liikaa.

2 kommenttia artikkeliin ”Rumuus on katsojan silmissä

    • Kiitos kommentista. Mä olenkin yrittänyt (!) lukea hänen myöhempiä dystopioitaan, ja huomaan nyt, että Ruma kassa oli hänen esikoisensa. Varmasti on kehittynyt kirjailijana tämän jälkeen, mutta en minäkään saanut noista dystopioista paljoa irti. Yliajan taisin lukea loppuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s