Ateistiäidin hautausmaakierros

Teos: Katriina Huttunen: Mustaa valoa. Muistiinpanoja hautausmaalta (S&S, 2020)

Äänikirjan lukija: Erja Manto

Muistan pari vuotta sitten lukemastani Surun istukka-teoksesta parhaiten kuolleen aikuisen tyttären perintäkirjeet, jotka herättivät minussa vahvaa fyysistä puistatusta ja ahdistusta. Nyt löytäessäni Katriina Huttusen uudemman teoksen, en ihmettele, että surutyön teema jatkuu siinä.

Viime vuonna yksi suosikkikirjoistani oli Kai Sadinmaan tietokirja Malmin hautausmaan kulttuurihistoriasta, ja nyt on Hietaniemen hautausmaan vuoro vähintään yhtä sivistyneessä seurassa. Huttunen on tehnyt elämäntyönsä skandinaavisen kirjallisuuden kääntäjänä, mutta hänen kiinnostuksensa ulottuu myös Keski-Eurooppaan ja antiikin Rooman kulttuureihin. Ja vaikka teos keskittyy Helsinkiin, kirjaa varten Huttunen on vieraillut kymmenten länsieurooppalaisten kaupunkien hautausmailla.

Huttusen elämäntavaksi nousee ajanvietto tyttären haudalla, ja hautausmaan luonnon ja muiden surijoiden tarkkaileminen. Hän myös tutustuu hautausmaan henkilökuntaan kirjaprojektin haastattelujen myötä. Hänen tyttärensä tuhkat ovat sijoitettu sisätilaan, kolumbarioon, mikä on melko marginaalinen hautaustapa näinä päivinä. Huttunen lähestyy hautaustapojen moninaisuutta tutkijan tarkkuudella, ja hän on hyvin perehtynyt Helsingin tuhkauskäytäntöjen lyhyeen historiaan.

Teos on vielä runollisempi kuin Surun istukka, ja siinä etsitään uskonnottomien suremisen tapoja kristillisen kulttuurin keskellä. Jos kirjasta haluaa etsiä henkisyyttä, se ilmenee kirjailijan luontosuhteessa, mutta ateistilla ei ole käsitystä tuonpuoleisesta eikä toivoa rakkaan lapsen jälleennäkemisestä. Suruun liittyvä häpeä ja syyllisyys eivät vähene ilman aktiivista jumalakuvaa, ja itsemurhan tehneen omaisten vaikeat tunteet tuntuvat samansuuntaisilta riippumatta uskonnollisesta vakaumuksesta.

Tämä teos on lukeneisuudessaan kovin akateeminen, ja saattaa sulkea pois sellaisia lukijoita, jotka eivät ole lukeneet Roland Barthesia. Itse olen, mutta en tunnistanut häntä surukirjailijaksi. Toisaalta yleisempi Hietaniemen kulttuurihistoria on runsasta, ja lukija voi hyvin eläytyä 1800-luvun säätyläisyhteiskunnan statustietoiseen menoon. Huttusen tyyliin kuuluu muun muassa vainajien ammattien listaaminen, ja näiden listojen toistaminen. Tekstistä myös välittyy se tosiasia, että se on enimmäkseen kirjoitettu tyttären haudalla.

Tässä teoksessa vieraillaan vähemmän julkkisten ja suurmiesten haudoilla, ja etsitään enemmän tavallisten tallaajien, myös lasten viimeisiä tomumajoja. Myös juutalaisten kaksiosainen hautausmaa kiinnostaa Huttusta, ja teoksessa käydään läpi myös buddhalaisia hautausmenoja.

Tietokirjana teos palvelee monenlaisia lukijoita, niin runoilijoita, filosofeja kuin mahdollisesti myös tulevia suntioita ja muita hautausalan ammattilaisia. Suosittelen lukijalle kuitenkin Huttusen molempien surukirjojen lukemista rinnakkain. Tämä toinen kirja voi myös lieventää ensimmäisen, rankemman teoksen aikaansaamaa shokkia.

HELMET-haasteessa sijoitan teoksen kohtiin 47-48: ”Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta.”

2 kommenttia artikkeliin ”Ateistiäidin hautausmaakierros

  1. Hei! Täällä Mustan valon kirjoittaja. Kiitos kun bloggasit kirjastani! Saanko korjata muutaman kohdan? En hengaile hautausmaalla. Päivittäisillä hautausmaakävelyilläni on tarkka kohde: lapseni hauta, mutta meno- ja paluumatkalla tarkkailen hautausmaan elämää. En myöskään seurustele hautausmaan henkilökunnan kanssa, mutta hautausmaakirjaa kirjoittaessani haastattelin Hietaniemen ja mm. Krematoriosäätiön toimitusjohtajaa ja Tukholman kolumbaarioiden hoitajia, koska halusin tietää kuolematyöstä ja heidän työnkuvastaan. Yhteyshenkilöni oli Hietaniemen hautausmaan tiedottaja, ja minulla oli työntekijöiden kanssa sovittuja tapaamisia ja spontaaneja kohtaamisia eri puolilla hautausmaata: haudoilla, hautakortteleissa, puistoalueella, toimistotiloissa, huoltorakennuksessa, ruumishuoneilla ja kappeleissa. Keskustelen heidän kanssan edelleen, myös kirjani valmistumisen jälkeen, sillä minua kiinnostaa mitä omalla hautausmaallani tapahtuu.
    Mitä tulee vainajien ammattien listaamiseen ja listojen toistamiseen, niin eivät ne toistu kirjassani eivätkä ole tyylikeino. Listoja on kolme erilaista: ensin keräsin yhden kävelyreittini varrelta Hietaniemen vanhalle alueelle 1800-luvulla haudattujen ruotsinkielisten ammatteja (ne ovat siellä enemmistönä), sitten suomenkielisten, ja myöhemmin olen luetellut Hietaniemen uuden kappelin kolumbaarioon haudattujen ammatit. Mielestäni oli oleellista mainita millaisia ihmisiä Hietaniemeen on haudattu ja miten heidän ammattinsa ja arvonsa on merkitty hautakiveen, onko niitä merkitty ollenkaan – ja mitä siitä voi kulttuurihistoriallisessa mielessä päätellä.
    Olen erityisen kiinnostunut uskonnottomien hautaamisesta. Kuolemantutkija Ilona Pajari on kirjoittamassa aiheesta kirjaa, ja se ilmestynee ensi vuonna, kun Suomen uskonnonvapauslain voimaantulosta tulee sata vuotta.
    Hautausmaakävelyterveisin
    Katriina

    • Hei Katriina, lämmin kiitos arvioni lukemisesta, ja pahoittelut kielenkäytöstäni, joka usein on kovin epätarkkaa! Pyrin editoimaan noita mainitsemiasi kohtia pian.

      Kuten varmaan huomasit, teos oli minulle suuri elämys, mutta ihan kaikki kulttuurihistoriallinen tieto ei äänikirjaa kuuntelemalla tarttunut, ja moni fakta varmaan vaatii sen paikan päällä kävelyn. Hietaniemi on minulle ainoa tuttu hautausmaa Hgissä, siellä lepää kaksi ystävää. Joten syytäkin palata on.

      Tosi mielelläni lukisin sinulta lisää mm. Berliinin hautausmaista. Itse eksyin vahingossa eka Berliinin reissullani v. 2006 kuumetaudissa Bertolt Brechtin haudalle ilman opaskirjaa. Se oli sopivasti hotellin lähellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s