Voiko surusta tulla ystävä?

Pauliina Flang: Seitinohuin säikein- suru minussa tyttäreni kuoleman jälkeen (Book Garden, 2020)

Äänikirjan lukija: Pauliina Flang

Luettuani Katriina Huttusen hautausmaateemaisen surukirjan, joka kertoo aikuisen lapsen menetyksestä, etenin samalla polulla toiseen teokseen, joka kertoo vammaisen lapsen menetyksestä. Pauliina Flang on ammatiltaan seksuaaliterapeutti, mutta kirjoittaa surukirjaansa enemmän vertaistuen näkökulmasta. Hän on kolmen lapsen äiti, ja erityislapsen vanhemmuus on muovannut häntä tiettyyn suuntaan jo ennen tyttären kuolemaa. Perheessä tiedettiin, että vammainen tytär tulisi kuolemaan nuorena, mutta kuoleman pitämisestä loitolla tuli Flangin elämäntehtävä.

Teoksessaan Flang pohtii omien tunteidensa skaalaa ensimmäisen suruvuoden aikana, ja surun eritahtisuutta perheessään. Kirjailija elää pitkässä parisuhteessa, mutta pelkää sen haasteita lapsen menetyksen jälkeen. Perhe on uusperhe, jossa vammainen tytär oli pariskunnan ainoa yhteinen lapsi.

Konkreettisella arjen tasolla intensiivistä hoitoa vaatineen erityislapsen menetys on murskaavaa siksi, että moni kokee siinä vaiheessa tyhjyyttä, jopa hoivavajetta. Elämä saattaa tuntua syntisen joutilaalta, eikä hoivasta säästynyt aika tunnu ansaitulta. Tässä tarinassa perhe hankkii kesämökin, josta tulee uusi henkireikä. Mökkeily on uusi elämänvaihe, joka tuo myös välimatkaa kotona koettuihin muistoihin.

Suru luo perheisiin oman näköisiä rituaaleja, ja Flangin perheessä on tyypillistä, että tyttären haudalle viedään yksisarvisen mallinen ilmapallo. Sopivuuden rajoja saa ja pitää venyttää, jos se auttaa surevia löytämään ilon pilkahduksia pimeässä.

Tämä on hyvin taloudellinen pieni kirja, jossa turhia sanoja ei ole. Flang ei myöskään kerro koko äitiytensä saagaa tai käy läpi vammaisen tyttären epikriisiä, vaan kirjan fokus on tiukasti menetyksen jälkeisessä ajassa.

Pidin varsinkin siitä, että Flang tunneilmaisun ammattilaisena riisuu tässä ammatillisen maskinsa, ja puhuu suoraan vitutuksesta ja muista negatiivisista tunteista proosallisin termein. Rivien välissä on lievää hengellistä/henkistä twistiä, mutta teos ei ole leimallisesti uskonnollinen. Suhde ”yläkertaan” on tässä jatkuvasti työn alla, mutta kirjailija on kokenut myös ahdistusta muiden uskovien hengellisen tuputuksen edessä.

Ajattelin tätä kirjaa kuunnellessa Clare Mackintoshin trilleriä Lopun jälkeen, jossa yhtä lailla eletään kuormittavaa arkea kuolemansairaan pikkulapsen kanssa. Tuo teos on fiktiivinen järkäle, joka ei välttämättä lohduta suurimman surun äärellä (vaikka sekin pohjautuu omakohtaisiin kokemuksiin). Tämä teos taas tuntuu sen kokoiselta, jonka vaikeassa kriisitilanteessa oleva saattaa jaksaa lukea.

Itse jaksan lukea tämäntyyppisiä surukirjoja korkeintaan muutaman vuodessa, ja kerään niitä myös ammattikirjallisuutena, vaikka en vieläkään ole valmistunut diakoniksi. Sielunhoito edelleen kiinnostaa minua, ja on tärkeää tutkia surun ilmiötä monimuotoisena ja myös monikulttuurisena ja -uskonnollisena. Tämä siksikin, että jo yhdessä perheessä voi olla erilaisia tapoja surra.

Kirjan kustantaja Book Garden on varmasti useimmille uusi tuttavuus, sillä sen kautta on julkaistu tasan kaksi teosta e- ja äänikirjoina. On aina ilo tutustua uusiin pienkustantamoihin, sillä ilman niitä lukisimme näinkin tärkeistä aiheista vain brittiläisistä psykologisista trillereistä.

HELMET-haasteessa teos sijoittuu kohtiin 47-48: ”Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta”.

Yksi kommentti artikkeliin ”Voiko surusta tulla ystävä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s