Teos: Robert Seethaler: Kokonainen elämä (Aula&co,2020)
Suomennos: Raimo Salminen
Äänikirjan lukija: Markus Niemi
Vuodenvaihteen kirjaseikkailussani on ollut jopa apeita sävyjä, koska olen päätynyt lukemaan ”sitä sun tätä”, eli teoksia, jotka eivät matchaa mielialan kanssa. Eilen tilanteeseen tuli onneksi muutos, kun löysin itävaltalaisen Robert Seethalerin Kokonaisen elämän.
Tätä teosta on hypetetty kansainvälisesti jo ennen kuin se suomennettiin, ja sitä on verrattu mm. John Williamsin Stoneriin. En lähtenyt muutama vuosi sitten päätä pahkaa mukaan Stoner-hypetykseen, vaikka sitten myöhemmin kirjan luettuani se kyllä teki vaikutuksen. Nyt en lukenut Seethalerin tapauksesta etukäteen paljoakaan, ja yritin lähestyä teosta tuorein silmin.
Teoksen päähenkilö Andreas Egger elää 79-vuotiaaksi itävaltalaisessa alppikylässä, joka käy 1900-luvun aikana suuria rakennemuutoksia. Eggerin lapsuus on ankea ja köyhä, hän jää orvoksi jo pienenä ja joutuu jonkunlaisen ”huutolaisen” asemaan maatilalla, jonka isäntä on karkea autokraatti. Isäntä pahoinpitelee pojan rammaksi, mutta tämän työvoimaa tarvitaan varsinkin perheen omien lasten kuoltua kulkutauteihin.
Egger itsenäistyy varhain, toimii hanslankarina metsä- ja rakennustöissä, rakentaa oman töllin jo nuorena ja kokee elämänsä rakkauden kolmikymppisenä. Muualta tullut Marie suostuu vähäpuheisen jalkapuolen kanssa naimisiin, mutta luonnonvoimat päättävät avioliiton lyhyeen. Egger on uskollinen leski, joka ei usko pystyvänsä uuteen rakkauteen. Hän hyväksyy yksinäisen kohtalonsa stoalaisesti, ja keskittyy surutyöhön tekemällä kovaa työtä vuorilla.
Kiinnostavinta kirjassa oli Seethalerin lakoninen tapa käsitellä toisen maailmansodan tapahtumia. Koska olen lukenut pääni puhki seikkaperäisistä natsiaiheisista romaaneista, arvostin tässä teoksessa vähän koulutetun rivimiehen kokemusta. Andreas Eggerillä, joka ei ole poistunut kotiseudultaan ennen sotaretkeään, ei ole resursseja ymmärtää natsismin pahuutta. Hänen kotikylässään ei ole juutalaisia, ja uutiset maailmansodasta välittyvät lähinnä radion välityksellä. Kylässä kuunnellaan Hitlerin puheita, koska muutakaan kuunneltavaa ei ole. Egger kokee velvollisuudekseen ilmoittautua Wehrmachtin armeijaan vapaaehtoiseksi, vaikka on yli-ikäinen ja rampa.
Vuonna 1939 hänen ehdotukselleen nauretaan kunnantalon kutsunnoissa, mutta vuonna 1942 hänet jo kelpuutetaan tykinruoaksi operaatioon Kaukasukselle. Reissu on hirvittävän rankka, mutta Egger selviää hengissä ja päätyy 8 vuodeksi Neuvostoliiton sotavangiksi.
En tiedä, olisinko jaksanut lukea tätä viisasta ja verkkaista tarinaa loppuun ilman sotareissun aiheuttamaa katkosta. Egger ei palaa kotikyläänsä sankarina, eikä ”eteenpäin menevässä” turistikylässä haluta enää muistaa natsiaikojen ylilyöntejä. Kylään halutaan rikkaita ulkomaalaisia turisteja, joita ei sovi houkutella ikävillä lähihistoriallisilla jäänteillä. Alussa Egger vastustaa kaikkea turismiin liittyvää, mutta vanhoilla päivillään hän päätyy eräoppaaksi. Näin hän tienaa rahaa huomattavasti helpommin kuin missään aiemmassa toimessa. Maailma myös tulee kylään Eggerin luo, ja hän oppii sen kiireistä, hömpötyksistä ja pakkomielteistä jopa enemmän kuin olisi tarpeen.
Alppimaiseman ihmeellisyyttä voi ihmetellä ”Jumalan kallolla”, joka on Eggerin kotikylän vuoriston vaarallisin kohta. Onnettomuudet ja tapaturmaiset kuolemat myös työllistävät väkeä, ja Eggerin rooliin kuuluu lihavien, huonokuntoisten ja tietämättömien muukalaisten auttaminen pahojen paikkojen läpi.
Tämä on alkuvaiheiden karuudesta ja niukkuudesta huolimatta ”sydäntä lämmittävä” ja henkiseen pohdiskeluun kannustava tarina, jonka maailmanlaajuinen suosio on helppo ymmärtää. Ihailin varsinkin sitä, kuinka paljon sävyjä ja nyansseja Seethaler on onnistunut kokoamaan vain 130 sivuun. Teos tuntui sivumääräänsä laajemmalta, ja kertomuksena se kannustaa lukijaansa lukemaan totuttua tahtia hitaammin.
Ihmettelin omaa ihastustani kirjaan siksikin, etten ole Itävallan, Alppien, vuorikiipeilyn, laskettelun tai pastoraalisten köyhyyskuvauksien suuri fani. Oikeastaan mikään sen aihepiirissä (paitsi oletettu natsiajan kuvaus) ei minua etukäteen inspiroinut. Mutta kirja valikoitui joulun ja uudenvuoden ajan lukumaratonini kirkkaimmaksi helmeksi, pelkän kerronnan tyylin vuoksi. Suurimmalla todennäköisyydellä se myös pääsee tämän vuoden hittikirjojen listalle, sillä harvemmin tällainen eurooppalaisen valkoisen lihaa syövän heteromiehen elämäntarina pääsee yllättämään omaperäisellä kauneudellaan.
HELMET-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38: ”Kirja on käännetty hyvin”.
Anun ihmeelliset matkat 
Luin tämän viime keväänä ja pidin siitä paljon. Kerronnan kiireettömyys sopi niin hyvin kirjan tunnelmaan. Pidin myös siitä, että Eggerin elämän ohella kirjailija kuvaa yhteiskunnallista kehitystä, junaratojen, sähkön ja hiihtohissien tuloa vuoristokylään. Vaikka tämä oli hyvä lukukokemus, ei se omassa listauksessani yltänyt ulkomaisen kaunon kärkisijoille. – Mukavaa loppiaista!
Varmaan tuossa se maailman kehittymisen seuraaminen, niin hyvässä kuin pahassa, olisi se kiinnostavin puoli. Olen vain.huono jaksamaan mitään kovin ankeaa tai surullista nykyään… niistä meinaa iskeä lukujumi.
Pidin Stonerista valtavasti, mutta tämä on jotenkin päässyt ihan ohi. Ehdottomasti täytyy laittaa luku- (tai kuuntelu-)listalle. Luulen, että verkkaisesti etenevä ja pohdiskeleva tarina voisi vaikka tehdä hyvää tässä alkuvuoden ihmettelyssä.
Tästä kirjastapa en ole ennen kuullutkaan! Stonerista pidin paljon, joten asetelma on lupaava. Tosin mainitsemasi verkkainen kerronta jo hieman lannisti, mutta kun kyseessä on sivumäärältään pieni kirja, ei verkkaisuuskaan ehkä puuduta. Alppimaisemat kiehtovat ympäristönä.
Lukulistalle ehdottomasti! Tarvitsenkin Itävallan kuvausta kirjalliseen maailmanvalloitukseeni
Onnea maailmanvalloitukseen! Mulla taitaa olla enää 10 maata jäljellä omassani, mutta en viime vuonna jaksanut edistää hanketta lainkaan. Ehkä tänä vuonna finaaliin?
Aloitin tämän kuuntelun. Puolen tunnin paikkeilla kypsyin tapaan jolla lukija ”yliääntää” nimet (toiseksi pahin tapaus kuuntelemistani). Siihen mennessä tarina ei siis ollut saanut minua kiinnittymään niin että olisin päässyt tuosta yli.
Kirjoitat Kokonaisesta elämästä niin kauniisti, että ehkäpä laitan sen kirjastovaraukseen?
Minna /KBC