Kaaleen lauluja ja körttivirsiä

Teos: Liisa Louhela: Kaikkeus on meidän (WSOY, 2021)

Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn

Vuonna 1936 Suomeen säädettiin irtolaislaki, joka rajoitti jonkin verran romaniväestön liikkumista. Tähän kontekstiin, ideologisesti häilyvään aikaan, vuosiin 1938-9, Liisa Louhela sijoittaa esikoisromaaninsa Kaikkeus on meidän. Tiivis kertomus tuo yhteen nuoren orvon piian Reetan ja romaniperheen vesan Tenhon, joka soittaa vihreää harmonikkaansa vaarakylän uimarannalla.

Reeta on tunnettu punikin kakara, joka on saanut kuulla liikaa isänsä synneistä jo kansakoulussa. Äitikin on ollut puna-aatteen vaikutuspiirissä tyttären lapsuudessa, mutta tullut uskoon uudenlaisten saarnasmiesten ansiosta. Uskonnolla on keskeinen merkitys Reetan synnyinsijoilla, jotka tulkitsin enemmän körttiläisyyden kuin lestadiolaisuuden vaikutuspiirin alaisiksi. Silti nuoriso käy elävissä kuvissa ja tansseissa, ja voi kauhistus, tytötkin ottavat huikkaa ja polttavat kessua aina, kun silmä välttää.

Reeta joutuu piikomaan Haikolan tilalle tämän äidin kuoltua. Onnekseen siellä on myös paras ystävä Fanny ja tämän veli Elias. Elias on alkanut katsoa Reetasta itselleen emäntää, mutta Reeta kokee suhteen liian toverillisena. Ainoana lapsena hän on oppinut pitämään naapurin lapsia lähes sisaruksiaan, varsinkin kun he jakavat saman kohtalon punikkitaustoineen.

Haikolan isäntäväki on syvästi uskonnollista, varsinkin emäntä Iita. Palveluksen alussa Reeta viihtyy perheessä, varsinkin, kun piiat saavat nukkua fiinissä kamarissa, jossa on tapetoidut seinät ja komuutti. Pikkuhiljaa railo isäntäväen ja Reetan välillä alkaa kuitenkin kasvaa, ja tyttö alkaa haaveilla kaupunkiin karkaamisesta, jossa työläinen ei ole vapaa-ajallaan tilivelvollinen menemisistään, vaan voi vaikka tapailla ystävättäriään kahviloissa.

Vapauden kaiho onkin yksi romaanin keskeisistä teemoista. Reeta on tuskin koskaan poistunut vaarakylästään. Juna vie väkeä Kajaaniin, mutta Reetan sydän kaipaa kauemmas. Kyliä kiertävät mustalaisperheetkin tietävät enemmän suuren maailman kotkotuksista kuin vaarojen ”pussinperäläiset”. Vaikka heitä sorretaan päivisin, voivat he yökylään päästessään edetä tasa-arvoisuuteen isäntäväen kanssa tarinankerronnan lahjojensa takia.

Mustalais-Mantan klaani on tuttu porukka haikolalaisille. Emäntä majoittaa heitä nurkissaan kristityn velvollisuuksiin vedoten, mutta perhe saa myös perheen nuorista miehistä aputyövoimaa. Reeta yllättyy, kun huomaa tässä seurueessa tutut kasvot edellisen kesän uimarannan iltamista. Tenho on komea ilmestys, ja tyttö on ihastuksessan aktiivisempi osapuoli.

Unelmien satuhäitä lukija tuskin alkaa odottaa, sen sävyinen on jo pariskunnan ensi kohtaaminen. Luinkin romaania enemmän historiallisesta intressistä käsin kuin kuumana romanssina. Yhteistä Reetalle ja Tehnolle ovat ulkopuolisuuden kokemukset ja yhteiskuntakritiikki. Lukutaidoton Tenho ei ole naiivi, vaan maailman sakeissa liemissä keitetty. Reeta taas uhmaa isäntäväkensä ehdotonta valtaa, jossa hyväntekeväisyys ja alentuva ylenkatse yhdistyvät. Iita-emäntä tahtoo oikeasti auttaa pulaan joutunutta piikaansa, vaikka hänen tekojaan värittävät ”isänmaalliseksi” nimeämänsä rotuhygieniset aatteet.

Luonnolla ja eläimillä on suuri rooli tarinassa, ja suden saapuminen tiluksille luo ylvästä draamaa. Louhela on myös hyvin perehtynyt Kainuun alueen kansanuskomuksiin ja puheenparteen, joka nousee hyvin edukseen äänikirjassa.

Kirjassa oli hyviä havaintoja korpiseudun naisten puhteista, ja elämän laajemmista reunaehdoista. Reetaa ahdistaa se vaihtoehto, että hän päätyisi torpparin muijaksi Haikolan maille, eikä hänellä olisi muita ilon lähteitä kuin virren veisuu ja neulominen. Neulominen on kuitenkin lähes ainoa askare, josta hän edes vähän pitää, ja joka on kuin kerman litkimistä verrattuna muuhun raadantaan.

Oma ”neuloosini” jatkuu täällä päässä, ja Reetan pisteliäät havainnot käsitöistä naurattivat minua. Huomiota herätti myös mustalais-Mantan pitsiliinojen nypläys ja niiden kaupustelu vaarakylissä. Olisikin kiinnostavaa tutkia juuri romanien suosimia pitsimalleja.

Teos jättää jälkeensä kaihoisan tunnelman, samanmoisen kuin niissä ”kaaleen lauluissa”, josta tämä kirjaprojekti sai syntynsä. Ihailen varsinkin Louhelan tiivistämisen taitoa, sillä tähän teokseen mahtui paljon muutakin kuin romantiikkaa ja romanien historiaa.

2 kommenttia artikkeliin ”Kaaleen lauluja ja körttivirsiä

  1. Tämä voisi olla kiinnostava lukea nimenomaan romanikulttuurin ja -historian tiimoilta. Olen itse varttunut Helsingin Pasilassa, jossa siihen aikaan asui paljon romaneja. Ovat siis sitä kautta olleet elämässä lapsesta asti mukana, osin hieman ”mystiselläkin” tavalla. Romaneista ei järin kunnioittavasti tuohon(kaan) aikaan aina puhuttu.

  2. Kiitos kirjan esittelystä. Ihan uusi tuttavuus on minulle niin tämä kirja kuin kirjailijakin.Romanikulttuuri kuulostaa kiinnostavalta aiheelta. Minulle se on aivan tuntematon aihealue, en ole varmaan missään vaiheessa elämääni ollut missään tekemisissä romanien kanssa.Kiitos lukuvinkistä, saatan ottaa tämän jossakin vaiheessa lukulistalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s