Copenhagen Dungeon

Teos: Anna Ekberg ja Thomas Rydahl: Merenneidon kuolema (Minerva, 2021)

Suomennos: Katariina Luoma

Äänikirjan lukija: Raikko Häyrinen

Esiteininä ja teininä yksi mieleenpainuvimpia turistikohteitani oli London Dungeon, interaktiivinen kidutusmuseo, jossa olen vieraillut ainakin kahdesti. Ensi käynti paikassa oli järkytys, koska paikassa vilisi rottia – tosin pleksilasin takana, mutta tarpeeksi uhkaavasti minulle, jolla on siimahäntäfobia. Museo esitteli vankilaelämää ja historiallisia kuritusmuotoja varsin uskottavasti, ja elämys jäi kunnolla ihon alle. Elettiin aikaa, jolloin kaikenlainen historian elävöittäminen oli vielä lapsenkengissään, eikä museoissa kirkuminenkaan ollut tavanomaista. Vierailu perustui kuitenkin yhden kerran shokkiefektiin, enkä muista, että toisella kerralla mikään siellä olisi enää pelottanut niin perusteellisesti.

Jostain syystä muistelin tuota museovierailua lukiessani Anna Ekbergin ja Thomas Rydahlin dekkaria Merenneidon kuolema, ehkä siksi, että myös siinä käydään 1830-luvun kööpenhaminalaisessa vankilassa ja julkisessa mestaustilaisuudessa, joka tuohon aikaan kuului Tanskassa kansanhuveihin. Vaikutelma romaanista ei muuten ollut museomainen, eikä se tuonut mieleen pahinta kaupallista turistikitschiä. Silti se ratsastaa tanskalaisen kansallisikonin muistolla, ja pitää sisällään elementtejä, joista Tanska on globaalisti tunnettu.

Olen lukenut molemmilta dekkaristeilta teoksia, ja varsinkin Rydahlin synkistelevä tyyli on tehnyt minuun vaikutuksen. Ekbergin kirjoissakaan ei ole ollut mitään vikaa, vaikka niissä on selkeästi seurattu jotain menestysdekkarin algoritmiä. Ilolla huomasin, että tässä teoksessa kahden erityylisen kirjoittajan yhteistyö toimii saumattomasti. Mukaan mahtuu sopivasti varjoisten kujien synkkyyttä, mutta myös osuvaa analyysia tuon ajan tanskalaisista mentaliteeteista. Teksti on aistivoimaista tykitystä, jossa kasvavan kaupungin puute, epätoivo ja alamaailman lihallisuus ottavat mittelöä porvarillisista arvoista.

Tarinan taustalla on faktaa satusetä Hans Christian Andersenin elämästä. Miehen elämään mahtui vuosina 1834-5 aika, jolloin hän ei pitänyt päiväkirjaa, vaikka muuten hän oli tunnollinen arjen dokumentoija. Tuo oli myös aikaa, jolloin kirjailijanalku oli laittamassa pillejä pussiin kirjoitettuaan epäonnistuneita näytelmiä, jotka vaiennettiin kuoliaaksi. Tämän jälkeen hän alkoi yleisön kehotuksesta kirjoittaa lapsille – ei siksi, että hän olisi ollut erityisen lapsirakas, vaan siksi, että hän epäili kykyjään vakavamman proosan tuottajana.

Teos keskittyy vuoteen 1834, jolloin Hans Christian on palannut pitkältä Italian-matkalta Kööpenhaminaan. Hän on kiinnostunut siluettien leikkaamisesta, ja käy etsimässä inspiraatiota hahmoilleen huorataloista. Eräässä tällaisessa hän kohtaa nuoren yksinhuoltajaäidin Annan, joka löytyy surmattuna miehen vierailun jälkeisenä yönä. Kirjailijaa epäillään rikoksesta, ja hän joutuu pian tutkintavankeuteen tyrmään, jonka helvetillisyys on tarpeeksi todistamaan herkälle sielulle elämän merkityksettömyydestä.

Olosuhteiden pakosta HC päätyy salapoliisiksi, ja saa rinnalleen uhrin siskon Mollyn, jonka vastuulle on jäänyt siskontyttärensä elätys. Molly pitää Hans Christiania luonnottomana elostelijana, sillä hän ei voi luottaa asiakkaisiin, jotka eivät halua käynnillään seksiä. Tästä huolimatta kaksikko ryhtyy toimiin oikean murhaajan etsimiseksi johtolankanaan oudon hajuinen kaulahuivi, joka löytyi vainajan huoneesta. Noihin aikoihin kaupungissa toimii jo alkeellinen poliisi, mutta tiedetään, ettei sitä suuresti kiinnosta kadunnaisten ahdinko.

Molly päätyy etenemään sosiaalisesti huiman askeleen kirjailijan sepitystaidon ansiosta. HC väärentää lukutaidottomalle naiselle moitteettoman palveluskirjan, jolla tämä pääsee keittiöpiiaksi kuninkaalliseen hoviin.

Olisi epäreilua paljastaa kaikkia juonenkäänteitä, mutta murhat eivät jää yhteen tapaukseen ja motiivit liittyvät tuon ajan käsityksiin sukupuolten moninaisuudesta. Monella tapaa kirjassa sivutaan myös lääketieteen historiaa, lääkärien etiikkaa ja koulutusta.

Hehkutin tätä jo Facebookin dekkariryhmässä, ja huomasin, että siellä esiintyi myös kritiikkiä kirjan ideaa kohtaan. Luulenkin, että kirja kuuluu niihin, jotka jakavat vahvasti mielipiteitä. Merenneidon tarinan lisäksi tässä herätetään tulitikkutytön tarina uuteen uskoon. Voihan tässä olla myös turistimaista kliseillä ratsastamista, mutta itse en kokenut tätä niin. Olen jopa asunut Tanskassa, ja vieraillut Odensessa kaikissa satusetään liittyvissä kohteissa, mutta tästä huolimatta koin oppivani jotain uutta maan historiasta ja historiallisten dekkareiden kirjoittamisesta.

Ainakaan tämä teos ei ollut liian kuiva tai luennoivan faktakeskeinen. Voisin hyvin kuvitella sen kiinnostavan nuorempiakin lukijoita, ja itse ottaisin sen mukaan Kööpenhaminan kaupunkikävelylle.

Yksi kommentti artikkeliin ”Copenhagen Dungeon

  1. Kiitos hyvästä kirjavinkistä, tämä kuulostaa erinomaiselta. Olen viime aikoina lukenut dekkareita pienen tauon jälkeen, ja tässä on kiinnostavan oloinen idea. Tavanomaiset poliisi tutkii -dekkarit eivät nyt innosta, joten kokeilen tätä. Tanska-miljöö kiinnostaa sekin, sillä nojatuolikirjamatkat sinne suuntaan ovat olleet harvinaista herkkua omassa lukupinossani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s