Lapsikauppaa ostarin takana

Teos: Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa (S&S, 2020)

Suomennos: Kaisa Kattelus

Äänikirjan lukija: Antti Virmavirta

Eilen oli puuduttavan yksitoikkoinen päivä virkkaustöiden päättelyn parissa, mutta sainpa tutustua ensi kertaa Kate Atkinsonin Jackson Brodie-dekkarien maailmaan. Atkinsonilta olen lukenut ainakin pari kirjaa aiemmin, mutta teosten maailma on tuntunut hieman liian runsaalta. Näistä dekkareista olen toki kuullut suitsutusta, mutta täytyy myöntää, että ryhdyin niihin siksi, etten löytänyt Ellibsin niukasta äänikirjatarjonnasta muutakaan. Ilman varausta kun sieltä ei tunnu saavan lainattua paljoa muuta kuin Jutta Gustafsbergin koottuja viisauksia.

Luen sarjaa totaalisen väärässä järjestyksessä, mutta se ei haitannut ymmärrystä. Teos sijoittuu Leedsin kaupunkiin, jossa eläkkeelle jäänyt poliisi Tracy on ottanut uuden duunin ostoskeskuksen vartijana. Tracy on rekkalesboksi tituleerattu, hieman kömpelö ja romuluinen noin kuusikymppinen ikisinkku, joka on juuri vapautunut pitkästä vanhempiensa huoltovastuusta. Äitiys on aina ollut hänen suuri haaveensa, vaikka kumppania haaveen tavoittamiseksi ei ole löytynytkään. Poliisina hänen heikko kohtansa on liittynyt lasten kokemiin kauheuksiin, ja liian usein hän löytää itsensä ajattelemasta fasistisia ajatuksia, kun lapsia on pelastettu ilotaloista ja narkkiluolista.

Atkinsonin Leeds on rosoinen, sosiaalisista ongelmista kärsivä kaupunki, jossa vanhoihin tehtaisiin on rakennettu kylpylöitä ja loft-asuntoja keskituloisille. Ympäröivä Yorkshiren maaseutu tarjoaa National Trustin sponsoroimia viikonloppulomia tylsistyneille keski-ikäisille, mutta peuroja pursuavien puuhamaiden ulkopuolella on maailma, jossa lapsen voi ostaa tämän narkomaaniäidiltä sopuhintaan. Tällaisesta tilanteesta Tracy löytää itsensä, kun nelivuotias Courtney tulee naisen elämään.

Romaanissa vieraillaan Tracyn nuoruudessa 70-luvulla, kun tämä on vasta harjoittelemassa poliisin ammattiin. Tuolloin kaltoin kohdeltujen lasten ostaminen oli yleisempää, ja kaupungin sosiaalitoimella oli rooli jälkien peittäjänä. Erityisen ristiriitainen ja herkullinen hahmo oli lastensuojelun sosiaalityöntekijä Linda Pallister, jonka biodynaamisesta vaihtoehtoelämästä Atkinson repii kunnon naurut.

Jackson Brody ilmaantuu kaupunkiin salapoliisina, joka on saanut toimeksiannon uusiseelantilaiselta naisasiakkaalta. Tämä etsii biologisia vanhempiaan Leedsin seudulta, ja poliisi-Tracyn yhteystiedot löytyvät keissin papereista. Brody yrittää tavoittaa Tracyä, mutta tämä on karannut teille tietämättömille banaaneja suurkuluttavan nälkäisen lapsen kanssa.

Brody itse adoptoi kaltoin kohdellun borderterrierin, jonka seurassa elämä tuntuu asteen merkityksellisemmältä. Hän on viettänyt viimeiset puoli vuotta majoittuen persoonattomissa tienvarsien Best Western ja Travelodge-hotelleissa. Koiran kanssa hän päätyy köyhän lapsuutensa ainoan merenrantaloman maisemiin, ja vaihtaa rutiiniaan yöpyen pikkusievässä ja sääntökylttejä viljelevässä bed and breakfastissa. Täällä huoneet pursuavat pelottavia posliininukkeja, jotka tunkevat luiset lonkeronsa Jacksonin uniin.

Kirja tuntui yhtä symbolisesti rikkaalta kuin Atkinsonin aiemmatkin teokset, ja poliittista lähihistoriaa käydään läpi runsaasti. Sen toinen juonen käänne liittyy poliisisarjojen tuotannon maailmaan, ja hieman epäluotettavaksi kertojaksi nousee sarjan kasikymppinen veteraaninäyttelijä Tilly, joka ei alkavan muistisairauden vuoksi enää hallitse kunnolla vuorosanojaan. Eläydyin antaumuksella Tillyn osuuksiin, joiden tajunnanvirran Antti Virmavirta tavoitti lukijana ilmiömäisesti.

Onneksi Ellibsistä löytyi toinenkin vapaa sarjan osa, joten viikonloppuni jatkuu näissä jokseenkin vinksahtaneissa tunnelmissa. Myös sarjan aiemmassa osassa lapsilla ja nuorilla on poikkeuksellisen suuri rooli henkilögalleriassa.

Kirjaa suosittelen varsinkin niille, jotka kokevat väsymystä perusdekkarien maailmassa. Atkinsonilla on takanaan pitkä ura ns. taideproosan luojana, mutta tässä teoksessa hän osoittaa olevansa hyvin kärryillä myös arkisista, yhteiskunnallisista ongelmista ja ilmiöistä. Tekstin tyylilaji on rönsyilevän jutusteleva, ja teos ehkä vaatii tämän vuoksi enemmän keskittymistä kuin vaikka Tukholman saaristoon sijoittuva, lineaarisesti etenevä skandidekkari, mutta vaivannäkö tuntui sen arvoiselta.

9 kommenttia artikkeliin ”Lapsikauppaa ostarin takana

  1. Vaikuttaa kiinnostavalta! Olen lukenut jokusen Atkinsonin dekkarin ja mielestäni ne on keskitasoa parempia dekkareita. Lukeminen tyssäsi yhteen osaan, joka ei oikein sitten kaikesta huolimatta vetänyt mukaansa. Ehkä siirryn sarjassa suoraan eteenpäin, hyllyssä odottelee myös Atkinsonin Elämä elämältä.

  2. Olen lukenut ne kaksi Atkinsonilta suomennettua kirjaa jotka eivät ole dekkareita ja niistä Elämä elämältä on edelleen kaikkien aikojen top kympissäni. Näihin dekkareihin en ole oikein syttynyt, en tosin yleensäkään lue sellaisia joissa päähenkilö on poliisi tai yksityisetsivä tmv. Kunpa niitä muita kuin dekkareita tulisi häneltä lisää!

  3. Olen lukenut Atkinsonilta Elämä elämältä romaanin ja Jackson Brodie sarjan ensimmäisen osan Ihan tavallisena päivänä. Pidin molemmista ja tarkoituksena on ollut lukea seuraaviakin osia, mutta jostain syystä nuo ovat jääneet lukulistalle pölyttymään.
    Minustakin Jackson Brodie oli virkistävän erilainen eikä romaanikaan ollut ihan tyylipuhdas dekkari. ”Dekkarihko” kyllä.

    • Luin just sen alkuosan myös. Sen luettua ymmärsin, että sarja avautuu parhaiten oikeassa järjestyksessä. Se Cambridge-tarina oli yhtä hyvä kuin tämä Leedsin sijoittuva. Skotlantiin sijoittuvat olivat omaan makuuni liian jutustelevia.

      Sarja on merkattu monessa paikassa genreen ”cosy crime”.

  4. En ole lukenut Atkinsonia ollenkaan, mutta alkoi kevyesti kiinnostaa. Leeds kiehtoo, samoin yhteiskunnalliset ja lähihistorian ulottuvuudet. Skandidekkarin kanssa olen tullut tieni päähän, siltä ainakin nyt tuntuu. Tämä voisi tarjota vähän uudenlaisia näkökulmia itselle.

  5. En ole lukenut Atkinsonin kirjoja, vaikka mielessä jäytää alati että pitäisi. Erityisesti tästä Brody-sarjasta olen kuullut kehuja ja se kiinnostaa. Hieman ehkä huolettaa jutusteleva tyyli. En välttämättä ole sellaisen ylin ystävä, vaikka se tietenkin riippuu siitä, millaista se jutustelu on. Jätin juuri kesken Fredrik Backmanin kirjan (Anxious people, en muista millä nimellä se on suomennettu) nimenomaan sen minun makuuni liian jutustelevan tyylin takia.

    Uskon kyllä Atkinson tulee lukeeni jossain vaiheessa. Itse olen niin ”rajoittunut”, että haluan ehdottomasti aloittaa sarjan ensimmäisestä kirjasta. 😀

  6. Juttelin suomentaja Kaisa Katteluksen kanssa eräässä tilaisuudessa ja kysyin häneltä, mitä hän suosittelisi niistä, mitä on kääntänyt. Hän mainitsi yhtenä Kate Atkinsonin dekkarit, joita en tiennyt olevankaan, kun olin vain Elämä elämältä -teoksen lukenut. Olin vallan unohtanut tämän suosituksen, mutta taidanpa tarttua näihin, kun seuraavan kerran alkaa dekkarittamaan.

    • Onpa kiva kuulla kääntäjän näkökulmasta! Kaisalla onkin duunia riittänyt tässä sarjassa, kun S&S on päättänyt lyhyessä ajassa kustantaa sen kokonaan. Hyvin onkin käännetty kertakaikkiaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s