Satula oppimiskontekstina

Jukka Salminen: Polkupyörällä maailman ympäri (SKS, 2020)

Äänikirjan lukija: Ville-Veikko Niemelä

Ei ole kauan siitä, kun seikkailin polkupyörän tarakalla Nalan maailmassa, ja nyt löysin samanhenkisen suomalaisteoksen, jossa tosin pyöräillään ilman kissaa.

Jukka Salminen teki maailmanympärysmatkansa osissa jo 2000-luvulla, aikana ennen Instagramia. Hänen projektistaan en tiennyt tuona aikana, sillä tuossa elämänvaiheessa minua ei yhtään kiinnostanut pyöräily eikä mikään extreme-urheilu tien päällä. Ilmeisesti miehen matkaa seurattiin kuitenkin ahkerasti, sillä matkalla oli myös kotimaisia sponsoreita. Eikä reissu tullut halvaksi, vaikka välillä mies eli kehitysmaissa dollarin tai parin päiväbudjetilla.

Kuuntelen näitä seikkailullisia äänikirjoja pyöräilyreissuista parhaiten jotain omaa projektia tehdessä, ja sisätiloissa tehtävät käsityöt tuntuvat täydelliseltä vastakohdalta raikkaalle pyöräilylle.

Salminen aloitti megalomaanisen urakkansa Aasiasta, siirtyi Australiaan, palasi Aasiaan ja sieltä kautta takaisin Eurooppaan. Afrikkaa hän valloitti terveysongelmiin vuoksi kahdessa jaksossa, ja toiselta Afrikan reissulta hän siirtyi suoraan Amerikkoja valloittamaan. Etelä-Amerikkaan hän ei tosin ehtinyt, vaan reissu tyssäsi Meksikoon. Mies oli jättänyt jo ennen matkojaan yliopisto-opintonsa kesken, ja pyrki matkojen aikana selventämään itselleen uutta elämänfilosofiaansa, johon liittyi olennaisena osana hetkissä eläminen.

Alkuvaiheessa Salmisen pyöräilytyyli oli tavoitteellisempi ja suorituskeskeisempi, mutta matkojen aikana hänen oli pakko oppia palautumaan ja lepäämään kunnolla. Näin ollen kirjassa kuvataan pitkiäkin oleskeluja yhdellä paikkakunnalla, usein paikallisten ihmisten vieraana. Parhaiten mieleeni jäivät oleilut Itä-ja Etelä-Afrikassa, jossa kontaktit paikallisiin ihmisiin syntyivät helpoimmin. Etiopia tuntui maalta, jossa matkailu tien päällä oli erityisen antoisaa siitä huolimatta, että lapsilla oli tapana heitellä turisteja kivillä. Maan suhteellinen sulkeutuneisuus sai ihmiset myös epäileviksi ulkomaalaisia kohtaan, mutta Salminen ehti tutustua kulttuuriin monipuolisesti ja käydä paikoissa, joissa oli kehitykseen liittyvää toivoa. Kirkkovierailujen lisäksi mieleen jäi vierailu ateistisessa kyläyhteisössä, jossa oli hyvin toimiva vanhainkoti. Tämä näkemysten moninaisuus tuntuu kiinnostavalta siksikin, että Etiopiassa on muuten onnistuttu säilyttämään varhaiskristillsiä perinteitä, ja on muutenkin historioitsijoiden aarreaitta.

Eteläisemmässä Afrikassa sinkkumiehellä oli eniten naispuolisia kontakteja, mutta haparoivissa suhteissa väliin tuli usein naisten epärealistiset odotukset valkoisen miehen elatustahdosta ja – kyvystä. Eikä orastavan etäsuhteen ylläpitäminen pyörän selässä muutenkaan vaikuttanut täysin toteutuskelvolta idealta, olihan Salminen matkoillaan joskus pitkiäkin aikoja Skypen ja laajakaistan ulottumattomissa.

Aasian suosikkimaastani Pakistanista Salminen antaa suosiollisemman kuvan kuin arkkivihollisesta Intiasta, joka ei todellakaan tunnu ihanteelliselta pyöräilymaalta. Pakistanissa hän koki aitoa vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä jopa Balochistanin syrjäseuduilla. Erityistä huomiota hän sai paikallisilta poliiseilta, joille vaatimattoman matkailijan saaminen ehjänä rajan yli tuntui kunnia-asialta. Selkeästi mies kirjoittaa samasta maasta, jossa itsekin olen seikkaillut, tosin maa oli paljon vaarallisempi hänen matkansa ajankohtana.

Paikoitellen kirjan pohdinnoissa on nuoren idealistin maailmoja syleilevää höttöä, sellaista, mitä kaikki elämänmuutosoppaat ovat täynnä. Oman kehon kuulemiseen ja kunnioitukseen liittyvät pohdinnat tuntuivat arvokkailta, sillä vastaavaa yltiöpäisyyttä tunnetaan minkä tahansa lajin harrastajilla.

Kulttuurin harrastamisen suhteen kertoja on kuitenkin lohdullisen maltillinen: hän ei koe tarpeelliseksi koluta läpi pakollisia museoita edes New Yorkissa. Pyöräilyharrastuksessa ehkä parasta on se, että se soveltuu huonosti shoppailijoille: matkamuistojen roudaaminen mantereelta toiselle ei ole mahdollista, ja ruokavarastojenkin suhteen on oltava varovainen.

Luen näitä slow traveltarinoita siksikin, että välillä mieleni valtaa kateus maailman matkaajia kohtaan tilanteessa, jossa koen oman elämäni jänähtäneen toivottomasti paikalleen. Mutta kademieli ei yllä niihin, jotka valitsevat matkustusmuodokseen kehitysmaissa telttailun. Tavallaan kirja kyllä osoittaa, että monissa maissa telttailu voi olla paljon mukavampi vaihtoehto kuin huonosti hoidetut, ylihintaiset hotellit.

Pidin kirjoittajan elämänasenteesta paljon, mutta kertomuksesta näkee sen, ettei kirjoittaminen ole kuitenkaan ollut hänen matkoillaan se keskeisin intohimo. Matkakirjoja kirjoitetaan monenlaisista motiiveista, ja tässä ehkä keskeisin on ollut ohjeistaa tulevia vastaaviin hankkeisiin ryhtyviä, ei niinkään upottautua kovin syvälle paikallisiin kulttuureihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s