Maaseudun häikäisevästä tulevaisuudesta

Teos: Minna Lindgren: Armon Anneli (Teos, 2021)

Äänikirjan lukija: Anni Tani

Anneli on 57-vuotias vasta valmistunut eläinlääkäri, joka saa ensimmäisen työpaikkansa kuntakokeilussa Haaramäen peräkylällä. Hän muuttaa paikkakunnalle miehensä Kallen kanssa, joka saa lääkärinä duunin uudenaikaisesta terveyskioskista. Koronakriisiä on eletty jo kolme vuotta, ja tämän vuoksi suurin osa Annelin opinnoista on toteutettu etänä. Pienet kunnat kilpailevat uusista asukkaista ja vetovoimaisista palvelukonsepteista, mutta Anneli ei ainakaan lämpene ajatukselle lemmikkien kylpylöistä.

Eläinlääkärin työ ei ole koskaan kuulunut omiin haaveisiini, joten lähdin lukemaan kirjaa aivan kieli poskessa. Ja myös testaten, pystyisinkö uppoutumaan tällaiseen aiheeseen kokonaisen romaanin ajaksi. Olen aina pitänyt Minna Lindgrenin huumorista, vaikka Ehtoolehto-sarjan jälkeen kirjoissa on ollut laadullista variaatiota. Tämä vaikutti sopivan erilaiselta verrattuna hänen vanhuusteemaisiin teoksiinsa, ja siksikin, ettei tässä Helsinki ole kuin paikka, jossa käydään entistä elämää moikkaamassa.

Tarina on kovin työkeskeinen, lähes kaikki teoksen sivuhenkilöt ovat Annelin ja Kallen yhteisiä tai erillisiä asiakkaita. On mystinen ysikymppinen liskonainen, jonka koti pursuaa eksoottisia eläimiä, on homopari, joista toinen osapuoli on sikafarmari, ja valitettavasti monilla farmareilla on myös alkoholismia ja lastensuojelun avun tarvetta. Uusimpana tulokkaana jengiin liittyy Kallen sisko Tiina, joka sairastaa perinnöllistä lihasrappeumatautia, ja tarvitsee omaishoitoa. Tätä kuskataan viikottain paikalliselle luomutilalle terapia-alpakoita silittämään, mutta hän ei aina pysy näillä reissuilla hereillä.

Yllättävän hyvin pysyin tarinassa kärryillä, vaikka puolet ajasta tässä oltiin nyrkki lehmän perseessä, tai tehtiin muita vaivalloisia rektaalitutkimuksia. Lindgren näyttää purevaa yhteiskuntakriittiseen tyyliinsä eläinlääkärin työn raadollisimman arjen, johon usein liittyy enemmän eläinten omistajien kuin itse eläinten terapointi. Onneksi tässä ei kuitenkaan kerrottu äärimmäisistä heitteillejättötapauksista, vaan enemmän ”vanhan koulun” tilallisista, jotka ovat tottuneet sutvimaan asiat tutun kunnaneläinlääkärin kanssa niin, ettei turhia tarkastuksia tarvitsisi tehdä. Muualta tullut, vasta oppinsa saanut uusi lääkäri on monille kauhistus, ja Anneli joutuukin työssään konsultoimaan Fuengirolaan muuttanutta edeltäjäänsä ongelmatapauksissa.

Eniten uusia ajatuksia minussa herättivät Annelin pohdinnat eläinten ja ihmisten suhteesta, ja varsinkin ne tapaukset, joilla on taipumusta eläinten äärimmäisen humanisointiin. Koirien hyvinvointikeskukset HopLop-tyylisine temppuratoineen ovat ehkä tulevaisuuttamme, ja kaikenlainen eläinten poismenosta johtuva sielunhoito hyväkin bisnesidea.

Suosittelen kirjaa niille, jotka kaipaavat kepeää lähestymiskulmaa vaikeisiin asioihin. Kyllähän tämänkin kirjan maailmassa kuolema vaanii nurkan takana, mutta koin Lindgrenin tavan käsitellä sitä monisyiseksi. Ja kirja kannattaa lukea jo vapisevan siilin syndrooman vuoksi, sillä aina sekavaan päähän mahtuu muutama anekdootti lisää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s