Kun tanssikalenteri on täyteen buukattu

Teos: Marie-Helene Baylac: Agatha Christie. Merkillinen elämä (Minerva, 2020)

Suomennos: Noora Niemelä

Äänikirjan lukija: Ella Pyhältö

Tulipa sitten maailman myydyimmän dekkarikirjailijan elämäkerta korkattua. Se alkoi kiinnostaa sen jälkeen, kun näin tv:stä leffan hänen ajastaan arkeologisilla kaivauksilla Irakissa ja Syyriassa. Alkoi kiinnostaa enemmänkin hänen orientalistiset puuhastelunsa, sillä näkyyhän tämä intressi myös dekkareiden teemoissa.

Agatha oli syntyjään Miller, käytti kirjailijanimenään ensimmäisen avioliiton Christie’tä, mutta oli yli 30 vuotta siviilissä Mrs. Mallowan. En tiennyt, että hänen isänsä oli amerikkalainen, mutta se selittää jotain hänen yritteliäisyydestään ja bisnesorientaatiostaan. Isä Frederick Miller ei tosin käynyt Agathan elinaikana töissä, vaan eli perintörahoilla ja koroilla, mutta perhe köyhtyi Agathan varttuessa niin, että hän joutui tienaamaan elantonsa ihan itse.

Tämä teos on oiva katsaus brittiläiseen yleisempäänkin historiaan, ja varsinkin viktoriaaniseen aikaan ja mentaliteettiin, johon nuori Aggie kasvatettiin. Hän kävi Pariisissa nuorten naisten viimeisteleviä kouluja, mutta äidillä ei ollut varaa tuoda häntä takaisin Lontooseen debytoimaan hovin seurapiireissä. Näin ollen äiti ja tytär matkustivat Kairoon, josta he toivoivat sopivan sulhaskandidaatin löytyvän. Aggien tanssikortti ja – kalenteri olivat aina täynnä, mutta ensimmäinen maailmansota johti pika-avioliittoon Archie-nimisen sotavoimien lentäjän kanssa.

Kumpikaan Agathan miehistä ei ollut uskollinen hänelle, mutta hän ei enää aikonut murehtia itseään nuoremman arkeologi-Maxin sivusuhteista. Max oli monella tapaa ihanteellinen, huolehtiva kumppani hänelle, jonka kanssa hän sai seikkailla monella mantereella. Matkakuvauksia kirjassa onkin runsaasti, ja olipa lukija mitä mieltä tahansa brittien harjoittamasta muinaisten kulttuuriaarteiden ryöstöstä, on varmasti vaikea olla tuntematta nostalgiaa tässä kuvattuja kenttätyömatkoja kohtaan.

Agatha Christiestä ei ehkä olisi voinut tulla tutkija, sillä häneltä puuttui akateeminen koulutus, ja hänellä oli lievä lukihäiriö. Silti hän tiesi valtavasti Lähi-idän kulttuurista, ja tutustui matkoillaan myös paikalliseen väestöön. Vaikka hän omisti menestyksensä huipulla lukuisia kiinteistöjä Britanniassa, kirja antaa vaikutelman, että Irak oli hänen ”kesämökkinsä” tai retriittinsä – se paikka, jossa kirjoittaminen sujui parhaiten.

Kirjailijan myöhempiin vaiheisiin liittyi ammatillista vääntöä, jota ei olisi suonut siinä olevan. Hänen tyttärensä ja tämän miehet halusivat yhtiöittää äidin moninaiset bisnekset, mikä sinänsä oli järkevää, sillä jo pelkkä oikeuksien myynti vaati ulkopuolista työvoimaa. Päädyttiin kuitenkin tilanteeseen, jossa ikääntyvä kirjailija ei saanut enää päättää omasta taloudestaan, vaan hänelle maksettiin kuukausipalkkaa. Itseään hän tituleerasi ”makkarakoneeksi”, ja tämä kone taisi olla aina päällä. Varsinaista luovuuttaan hän pääsi harjoittamaan enemmän draamakirjailijana kuin dekkaristina, mutta juuri tuon kirjoittamisen tytär Rosalind olisi halunnut torpedoida. Osa hänen näytelmistään oli suoranaisia floppeja, ja niistä saatava tulovirta oli epätasaista. Aika hirveä oli myös tilanne, jossa useampi Agathan perillinen vain hääräili ”tuotantoyhtiössä” odottaen massiivista perintöään. Marie-Helene Baylac kirjoittaa tästä tilanteesta suht tahdikkaasti, vaikka rivien välistä on aistittavissa jotain paljon karumpaa.

En ole ollut Christien kirjojen suurkuluttaja, mutta niiden estetiikka ja ajankuva edelleen kiinnostavat. Nykymoodissani innostuisin hänen teoksissaan varmaan eniten puvuista ja sisustuksesta. Jos alan hänen kirjojaan taas lukea, niin aloitan varmaan niistä Lähi-Itään ja Egyptiin sijoittuvista.

5 kommenttia artikkeliin ”Kun tanssikalenteri on täyteen buukattu

  1. Christien omat muistelmat ovat olleet ”pitäisi joskus”-lukulistalla pitkään, joskin niissä ei taideta puhua juurikaan noista mainitsemistasi asioista, eli ehkä joku ulkopuolinenkin kuvaus pitäisi lukea…
    Christien omaa tuotantoa toki olen fanittanut, joskaan ei niissä ihan kauheasti puhuta vaatteista ja sisustuksesta (tapakulttuureista toki).
    Mut joo, Murha Mesopotamiassa sijoittuu arkelogiselle kaivaukselle, ja Kaikki päättyy kuolemaan muinaiseen Egyptiin, molemmat lukemisen arvoisia (Kuolema Niilillä tietysti myös, joskaan siinä on tavallaan pointtinakin että Egypti ei näy juuri lainkaan kirjassa…)

  2. Ilmankos Egyptiin jne sijoittuvat kuvaukset tuntuvat suht realistisilta, jos Christie on kaukomailla oleillut enemmänkin. Itse olen hänen kirjojaan lukenut lähinnä teininä, sen jälkeen kyllä katsonut lukuisia Neiti Marpleja ja Hercule Poiroteja, joten se Christien dekkareiden maailma on kyllä pysynyt tuttuna.

    Tuo on aina pirun ikävää, kun perintöä aletaan jakaa, kun vainaja on vielä elossa 😬

  3. Minunkin on jo pitkään pitänyt lukea Christien omasta elämästä, kun kerran hänen dekkareistaan niin kovasti olen pitänyt. Tuntuu siltä, että elämäkerrassakin on romaanin aineksia ihan tarpeeksi. Jotain tietysti on tullut luettuakin jo hänen kuuluisasta katoamisestaan, mutta toki elämään varmasti on mahtunut paljon muutakin ja varsinkin nuo matkat ovat varmasti olleet tuohon aikaan todella kiinnostavia.

  4. Tykkään Christien dekkareista, mutta nyt tämän kirjoituksesi luettuani huomasin, että oikeastaan hänestä henkilönä tiedän hyvin vähän. Esimerkiksi nuo uran loppupuolen ikävät vaiheet olivat minulle ihan uutta tietoa.
    Kiinnostavaa, tämän voisi hyvinkin ottaa joskus lukuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s