Kaksitoista polkua powwow-juhlaan

Teos: Tommy Orange: Ei enää mitään (Aula&co, 2020)

Suomennos: Jussi Korhonen

Äänikirjan lukijat: Tuija Kosonen ja Martti Ranin

Kun vertaan havaintojani saamelaisten ja Pohjois-Amerikan intiaanien kirjallisuuksista toisiinsa, voin häpeäkseni tunnustaa, että ne ovat yhtä vähäisiä. Ihan viime aikoina on alkanut tarttua haaviin saamelaisteoksia, ja ne intiaanien itse kirjoittamat teoksetkin mahtuvat yhden käden sormiin. Tähän mennessä olen lukenut vain kovin perinteisiä reservaattitarinoita tai vanhoja legendoja. Näin ollen Tommy Orangen teos Ei enää mitään tuo esiin tärkeän ja kaivatun kaupunki-intiaaninäkökulman.

Kirjassa seikkaillaan ympäri Yhdysvaltoja, mutta tarinointi keskittyy Oaklandin kaupunkiin länsirannikolla. Siinä kaksitoista eri-ikäistä ja eriävissä elämäntilanteissa olevaa kertojaa valmistelee lähtöä Oaklandin suuriin powwow-juhliin. Juhlilla on intiaaniyhteisössä vähän sama merkitys kuin lestadiolaisilla suviseuroissa: matkaan lähdetään perhekunnittain ja monet yöpyvät asuntoautossa tai – vaunuissa.

Tarinan kertoilla on yhteyksiä toisiinsa, ja heidän elämissään vieraillaan eri vaiheissa. Perheet ovat rikkinäisiä, päihteet ovat valtava riesa, ja usein pahimpia juoppoja ovat päihdeterapeutit itse. Kaikissa intiaanien tapahtumissa kokoontuu AA-kerho, ja ihmisillä on yleistä kertoa, kuinka monta päivää he ovat onnistuneet olla selvin päin. Jos lapsia ei ole sijoitettu laitoksiin, usein heitä hoitaa isoäiti. Isät ovat usein kokonaan kadoksissa, äiti saattaa joutua ottamaan lapsensa mukaan vankilaan.

Parhaiten kirjan hahmoista mieleen jäivät nuori Tony, joka on FASD-tapaus ja kutsuu vaivaansa ”droomaksi”. Tärkeä roolimalli hänelle on Dean-eno, jota pidetään suvun älykkönä, onhan hän onnistunut saamaan taideapurahoja tarinankerrontapajoja varten. Vaikka Tonylla on oppimisvaikeuksia, Dean uskoo häneen ja puhuu hänelle kuin vertaiselleen. Sivistystä eivät tuo pelkästään intiaanitarinat, vaan he katsovat yhdessä muun muassa Stanley Kubrickin leffoja.

Dean on pysynyt kiireisenä yhteisötaiteensa parissa, mutta valitettavasti hänen maksansa on poksahtamassa. Asiasta kertominen Tonylle on tuskallista, ja hän yrittää selittää tilaansa parhain päin.

Mukaan mahtuu diilereitä, peliriippuvaisia nuoria, hakattuja, kotoa karanneita vaimoja, Vietnamin sodasta karanneita ”kunniattomia”, roskankerääjiä ja perinnerumpuryhmän lihava laulusolisti Bobby, joka uskoo olevansa isokokoinen siksi, että edustaa geneettisesti kahdeksaa eri heimoa.

Cheyenne-kulttuuri on yleisin näissä tarinoissa, mutta muitakin heimonnimiä mainitaan. Tästä tuli mieleeni, etten taida tietää ainuttakaan intiaanitaustaista musiikkiartistia, enkä osaa heidän laulujakaan. Musiikilla on suuri rooli teoksessa, ja paikoitellen viitataan myös rap-artisteihin.

Juonellisesti ja rakenteellisesti teos on mestarillinen, jotenkin spiraalimainen, ja pidin myös powwow’hun valmistautumisen teemasta. Juhlat eivät tosin mene kovin hyvin, vaan liian moni joutuu ensiapuun, eivätkä kaikki selviä hengissä. Väkivallan, machoilun ja seksismin asema ei kuitenkaan kirjan panoraamassa ole aivan yhtä suuri kuin tämän päivän afroamerikkalaisessa kirjallisuudessa, ja jostain pomppaa vahvastikin esiin stereotypia itkeä vollottavasta intiaanimiehestä.

Varsinkin kirjan johdannon historiallinen katsaus on vihaista valtakulttuurille vastaan puhumista, mutta moniäänisessä teoksessa hahmot eivät onneksi ole kaikki samaa mieltä historiasta. Aika yleinen mielipide kuitenkin on, ettei kiitospäivää vietetä, ja itsekin aloin ihmetellä tämän perinteen ääretöntä naiiviutta. Nuorempia kertojia ja varsinkin heidän sisaruksiaan ja ystäviään vaivaa historiattomuus, tai varsin epämääräinen tietoisuus vanhempien ”juurista” niissäkin tapauksissa, jos molemmat vanhemmat ovat intiaaneja.

Pelkäsin kirjan olevan masentava sosiaalisten ongelmien kaatopaikka, mutta onneksi Tommy Orange onnistuu kuvaamaan yhteisönsä selkeitä ongelmia välillä huumorilla, välillä terävällä älyllään. Onnistuin löytämään kirjasta sellaisia ääniä, joita en yleensä kohtaa kotimaisessakaan kirjallisuudessa (ja nyt en edes viittaa omiin etnisiin vähemmistöihimme). Näkökulma oli myös mahdollisimman epäkaupallinen, vaikka lapset leikkivät Transformers-leluilla. Ihmisillä on kirjassa muunlaisia haaveita kuin uraan ja rikastumiseen liittyviä, eikä rahasta puhuta paljoa silloinkaan, kun sitä on todella niukasti. Tosin tarinoiden kerääjä Dean olisi mieluummin jakanut apurahapotin suoraan köyhille perheille, eikä hassannut sitä ziljooniin työpajoihin, seminaareihin ja konferensseihin, joihin köyhiäkin intiaaneja kärrätään voimaantumisen nimissä.

Tämä oli niin rohkaiseva tuttavuus, että alan varmaan etsiä lisää samantyyppisiä First Nations- nykykirjailijoita. Oli myös virkistävää lukea amerikkalaista nykykirjallisuutta, joka ei lainkaan viittaa Trumpin kauteen ja hyvin vähän muutenkin valtiolliseen politiikkaan. Epäpoliittiseksi teosta ei todellakaan voi haukkua, mutta poliittisen toiminnan taso on tässä arkinen ja paikallinen.

3 kommenttia artikkeliin ”Kaksitoista polkua powwow-juhlaan

  1. Tämä on kyllä vaikuttava teos kaikinpuolin – sekä rakenteeltaan että aiheeltaan. Enpä ole itsekään pahemmin intiaanien tai muidenkaan alkuperäisväestöjen kirjoittamia kirjoja lukenut. Lapsuuttani värittivät Hopeanuoli-sarjakuvat ja intiaanileikit. En tiedä, miten salonkikelpoisia nuo sarjakuvat tänä päivänä olisivat. Silloisen lapsen näkökulmasta ne herättivät ihailua ja arvostusta intiaaneja kohtaan.

  2. Ei enää mitään oli meillä lukupiirikirjana, sillä mieheni luki sen äänikirjaksi ja aivan haltioituneena suositteli sitä meille. Se ei kuitenkaan ole mielestäni toimivin äänikirja, koska kertojia on toistakymmentä ja nämä nuoret intiaanimiehet menevät kuunnellessa helposti sekaisin. Mutta kirja on hieno ja avartava. Minäkin aloin mielessäni kuulla powwow-rummun kuminan, kun luin tämän. Kannattaa katsoa myös Tommy Orangen haastatteluja netistä. Hänhän oli Helsingin Kirjamessuilla Sofi Oksasen haastateltavana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s