Sophiatownin baarielämää

Teos: Nadine Gordimer: Vieraat toisilleen (Otava, 1991, alk. 1958)

Suomennos: Leena Reijonen

Minulla on hämärä muistikuva Nadine Gordimerin Nobel-voitosta vuonna 1991, mutta en olisi silloin hankkinut itselleni kirjaa, jossa oli noin ruma kansi. Kustantajilla oli tuolloin kiire suomentaa vähemmän tunnettuja nobelisteja kirjamarkkinoille, ja tämäkin teos on hyvä todiste markkinalogiikasta.

Sekoitan muutenkin Nadine Gordimerin ja toisen nobelistin Doris Lessingin teoksia toisiinsa, mutta Lessingin Etelä-Afrikkaan sijoittuvaa varhaistuotantoa olen lukenut enemmän kuin Gordimeria.

Tässä teoksessa nuori lontoolainen Toby Hood matkustaa ensimmäistä kertaa Afrikkaan sukunsa sponsoroimana. Toby on päässyt töihin setänsä kirjakustantamoon, ja hänen on määrä toimia Johannesburgissa kustantamon edustajana. 1950-luvulla rotuerottelulait ovat tiukempia kuin ennen, ja maan poliittinen ilmapiiri on kireä. Toby itse ei kuitenkaan ole erityisen kiinnostunut politiikasta, sillä hän on kasvanut kiihkeiden vasemmistoaktivistien kodissa.

Jo laivamatka paljastaa Tobylle paljon eteläisen Afrikan tavoista. Laivalla Toby tutustuu äitiin ja tyttäreen, jotka seilaavat Italian ja Rhodesian väliä. Turgellien perheen isä painaa farmillaan kovasti duunia, jotta vaimo ja tytär voisivat sivistyä Italian kulttuurikaupungeissa. Rouva Stella Turgell vihaa Afrikkaa, mutta aviovelvollisuudet pakottavat häntä kärvistelemään Rhodesiassa muutaman kuun vuodessa. Mombasan satama on viimeistään se paikka, jossa eurooppalaisen sivistyksen teeskentely on karistettava harteiltaan.

Toby saa Johannesburgissa ystäviä lähes kaikista etnisistä ryhmittymistä. Hänen ihastuksensa Cecil Rowe on brittiläistä sukua, mutta maahanmuutosta on kulunut niin kauan, ettei Cecil osaa kaivata emämaahan. Cecil on impulsiivinen, muotia seuraava eronnut yksinhuoltaja, joka harrastaa jo geeniperimänsä vuoksi hevosurheilua. Toby rakastuu naiseen, mutta tietää, ettei pystyisi koskaan tarjoamaan tälle tarpeeksi leveää elämää. Samaan aikaan hän viettää aikaa toisen eronneen naisen, buuritaustaisen oikeusavustaja Anna Louwin kanssa, joka on sitä naistyyppiä, joka kelpaisi miniäksi tämän äidille.

Annan kautta Toby tutustuu Sophiatownin mustan ghetton taiteilijoihin, ja erityinen ystävyys kasvaa Tobyn ja Stevenin välille. Steven on entinen journalisti, joka on siirtynyt vakuutusmyyjäksi, sillä tämä työ sallii paremmin boheemin baarielämän. Juhlia tämä porukka ainakin osaa, vaikka kaikki ystävykset eivät rotulakien vuoksi aina pääse samoihin baareihin. Toby joutuu vaikeuksiin myös paikallisen isännöitsijän kanssa, joka ei sallisi kaffirien tuomista asuntoon, elleivät nämä kuulu palvelusväkeen.

Metsästys ja ratsastus ovat lontoolaiselle nuorelle perin vieraita harrastuksia, mutta hän tulee ylipuhutuksi mukaan monen päivän mittaiselle helmikananmetsästysretkelle, jossa orjantappurat ja muut piikkikasvit osoittavat mahtinsa. Valitettavasti Steven kuolee tahollaan auto-onnettomuudessa Tobyn retken aikana, ja ystävän hautajaisista tulee glamoröösimpi tapahtuma kuin miehen koko elämästä. Stevenin kuolema lähentää Tobyn välejä toisen mustan älykön Samin kanssa, jonka syntymättömän lapsen kummiksi häntä pyydetään.

Tämä on loppujen lopuksi varsin elämäniloinen teos, vaikka se kertookin rotuerottelun ja rasismin rankasta historiasta. Verrattuna viime viikolla lukemaani Iris Murdochin 1960-luvun nuorisokuvaukseen tämän teoksen 50-lukulaiset nuoret vaikuttavat villiltä ja vapailta, ja varsinkin seksuaalisiin suhteisiin liittyy vähän moralismia.

Vaikka teos on kepeä nuoruuden kuvaus, siihen mahtuu koko eteläafrikkalaisen yhteiskunnan kirjo. Oli kiinnostavaa lukea myös intialaisista hahmoista, vaikka he jäävät sivuhenkilöiden rooliin. Intialaisten kulttuurien muuntuvat tulkinnat toisella mantereella ovat teema, joka on pitkään kiinnostanut minua. Kirja on todellinen runsaudensarvi, jolla on paljon annettavaa niin urbaanin sykkeen kuin luontokuvauksen ystäville. Teos voi myös herättää matkakuumetta, vaikka menneiden aikojen valtamerilaivojen joutilasta dekadenssia emme voikaan taikoa takaisin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Sophiatownin baarielämää

  1. Muistan lukeneeni tämän kauan sitten. Muistelen että oli hyvä lukukokemus. Samoihin aikoihin tuli luetuksi useita Brinkin teoksia. PS. Blogissani on sinulle haaste. – Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s