Pornon kuningatar ja moraalimuija

Teos: Anna-Liisa Haavikko: Kaari (Siltala, 2021)

Äänikirjan lukija: Erja Manto

Paluuni BookBeatin runsaaseen äänikirjatarjontaan onnistui nyt Pandan keräilykampanjan kautta, ja ensimmäinen teos, jonka valitsin sen valikoimasta, oli Kaari Utrion elämäkerta. Sen parissa kuluikin koko viikonloppu, ja olen kuuntelukokemuksen jälkeen hengästynyt.

Tämän on sen kaliiberin teos, etten edes yritä referoida sitä, vaan nostan rikkaasta tarinasta vain muutamia, itseäni eniten kiinnostavia teemoja. Kirjaa luonnehtisin hurmaavaksi, ja ihailen varsinkin Anna-Liisa Haavikon kykyä vaalia huumoria.

Meillä oli kotona Utrion kirjoja 70-luvulta eteenpäin, mutta itse muistan lukeneeni nuorempana vain Eevan tyttäret. Suomalaiset historialliset romaanit eivät kiinnostaneet minua lainkaan nuorempana, mutta en toki ole voinut välttää Utrion mediapersoonaa kasvaessani. Hänen romaaneihinsa tutustuin ekaa kertaa 00-luvulla, jolloin luimme lukupiirissä ääneen noloimpia seksikohtauksia hänen kirjoistaan ja nauraa räkätimme. Joistain kirjoista olen pitänyt aidosti, mutta teoksia on myös jäänyt kesken. Utrion tuotanto kuitenkin edelleen kiinnostaa minua, ja tykkään lukea hänen romaanejaan paperisina poistokirjahyllyjen aarteina.

Oli siis kiinnostavaa lukea näiden lukemieni teosten tuotannon kontekstista, ja siitä, kuinka osa kirjojen teemoista liittyvät myös Utrion omiin elämänvaiheisiin. Kuinka paljon esimerkiksi etävanhemmuus vaikutti romaanien naiskohtaloiden pohdintoihin, siitä voi tämän teoksen pohjalta päätellä paljon. Utrio tuotti tietoisesti viihdekirjoja suurille massoille, myös niille, jotka eivät ehtineet kuluttaa aikaa kirjakaupoissa. Kirjailijan myyntiä edisti pitkälti Suuri Suomalainen Kirjakerho, joka palveli varsinkin maaseudun lukijoita.

Luin äskettäin myös M. A. Nummisen muistelmat, ja runsaudessaan nämä kaksi teosta ovat toisilleen verrokit. Nummisen tarinassa oli minulle enemmän yllättäviä piirteitä, mutta tämä järkäle eteni minulla jouhevammin. Kaksikkoa yhdisti aikanaan Somero, sillä juuri Numminen houkutteli Utrion ja Linnilän muuttamaan maalle Somerniemelle. Molemmissa teoksissa myös kuvastuvat täydellisenä oman ikäpolvensa menestyksen salaisuudet: taiteilijat kuuluivat aikansa keskeiseen kulttuurieliittiin, ja tunsivat todella merkittäviä henkilöitä.

Tämä ikonisuus ja tunnettavuus ei toki riistä elämäntarinalta sen arvoa. Utrion kaltaisen tunnollisen työmyyrän tapauksessa on turha alkaa syyttää häntä opportunismista. Teoksessa on todellinen tekemisen meininki, ja kirjailija on uransa aikana myös palvellut lukijoitaan perin liikuttavalla tavalla.

Vaikka Utrion 70-luvulla kirjoittamat seksikohtaukset tuntuivat minusta koomisilta 00-luvulla, mieleeni ei tullut termi ”rouvasporno”, millä häntä aikanaan pilkattiin. Kuuluisan naiskirjailijan niskaan lentänyt kura ei toki tullut kaikki samasta ojasta: 1980-luvulla häntä taas pidettiin auttamattomana moraalitanttana, kun hän julkesi arvostella maamme alkoholikulttuuria ja YLE:n toimittajien tapaa tehdä töitä laitamyötäisessä.

Yleisen historian rooli on teoksessa suurehko, ja siinä eletään vahvasti varsinkin presidenttien valitsijamiesvaaleja. Utriota haluttiin kovasti mukaan eduskuntavaaleihin monen puolueen taholta, mutta hän kieltäytyi kunniasta toistamisiin. Kotoaan hän oli perinyt syntymädemarin position, mutta hänen aikuisena omaksuma maanläheinen ja maalla viihtyvä elämäntapansa viittaavat siihen, että häneen kohdistui kiinnostusta myös muiden puolueiden taholta.

Minua puhutteli kirjassa eniten Utrion etävanhemmuus, pitkät erot pojista ja yritys kuroa välimatkaa umpeen esimerkiksi vaatteita ompelemalla. Muutenkin kirjaan mahtuu esimerkillistä marttailua usealta vuosikymmeneltä, vaikka Kaari ei ottanutkaan ruoanlaittajan roolia uusperheessä Kai Linnilän kanssa. Hän oli nuorena perheenemäntänä todella innokas kodinkoneiden käyttäjä, ja pakastamisesta hän jakoi mielellään vinkkejä myös naistenlehdissä.

Ehkä sitten kuitenkin antoisimmat muistelut olivat minulle 1940-60-luvuilta, vuosikymmeniltä, joita en ole itse kokenut. Esimerkiksi kuvaus kapiaisten vaimojen kasvavasta pasifismista ja yhteisöllisyydestä Vekarajärven kasarmialueella oli kiinnostavaa myös sosiologisesti näkökulmasta.

Arvio olisi kannattanut kirjoittaa heti luennan jälkeen, sillä nyt muutaman muun kirjan kiilattua väliin en enää muista havaintojeni punaista lankaa. Kirjoitin myös kirjasta paljon muistiinpanoja, mutta niiden paljous uuvuttaa jo yhdellä vilkaisulla. Suosittelenkin kirjan lukemista hitaasti, vaikka yksi vuosikymmen kerrallaan.

Yksi kommentti artikkeliin ”Pornon kuningatar ja moraalimuija

  1. Tämä minun pitää ehdottomasti saada ylemmäs lukujonossa! Pitäisi varmaan lukea ihan kirjana, niin voi pysähdellä ja makustella omia muistoja myös.

    Minna /Kirsin Book Club

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s