Kaa-käärmeen kahdet kasvot

Teos: Jo Nesbo: Mustasukkainen mies (Johnny Kniga, 2021)

Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen

Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen

Vaikka olen lämmennyt Jo Nesbon Harry Hole-sarjalle hitaasti, hänen muuhun, tuoreempaan proosaansa olen reagoinut aika nopeasti. Tämä uusin rikosnovellikokoelma Mustasukkainen mies tuli elämääni kuin lennosta, ja varsinkin sen nimikkonovelli (jota itse luin enemmän miniromaanina) kolahti oikein kunnolla.

Novelleista ainakin yksi on varsin tuore, sillä siinä käsitellään jo Norjan kuningasparin koronarokotteen saantia, ja eletään maailmassa, jossa ilman maskia kulkeva on potentiaalinen kriminelli. Kokoelman kaksi ensimmäistä tarinaa sijoittuvat Norjan ulkopuolelle ja kertovat ei-norjalaisista hahmoista. Parissa jutussa päähenkilö edustaa norjalaista perinteistä työväenluokkaa, jossa raivokkaat perjantaikännit ovat edelleen elävä traditio. Mukaan mahtuu myös maahanmuuttajahahmoja, joiden eteneminen perinteisissä duunarihommissa, kuten kaupungin jätelaitoksella, on joistakuista harmillisen nopeaa. Kokoelman loppupuolella ääneen pääsee eksentrinen kirjailijahahmo nimeltä Odd Drammen, jonka luin jotenkin Nesbon omaksi alter egoksi.

Mutta tuosta nimikkonovellista kerron nyt vähän enemmän. Se sijoittuu Kreikkaan ja Englantiin, nykypäivään ja 1980-luvulle, ja sen kertojana on kreikkalainen ”mustasukkainen mies”, eli intohimorikoksiin keskittyvä poliisi Nicos Polli. Nicos tulee ateenalaisesta mahtisuvusta, jolla on ollut varaa kouluttaa vesansa ulkomailla parhaissa yliopistoissa. Näin ollen Nicos opiskeli aikanaan kirjallisuutta Oxfordin yliopistossa, mutta sieltä palattuaan päätyi kuitenkin oman maansa poliisiakatemiaan.

Tämä tarina on täynnä viitteitä niin antiikin Kreikan mytologiaan kuin brittiläisen kirjallisuuden klassikoihin. Se alkaa Ikaros-myytistä ja päätyy monen mutkan kautta käsittelemään Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan Kaa-käärmeen hahmoa mustasukkaisuuden ilmentymänä.

Tarinassa on kaksi päällekkäistä rikoskeissiä, joista toinen tapahtuu Kalymnosin saarella Kreikassa ja toinen Englannin Peak Districtillä. Tarinan henkilöitä yhdistää intohimo kiipeilyyn, ja Nesbo kuvaa tätä harrastusta todella seikkaperäisesti. Liittyykö kiipeilyyn sitten korostunut itsetuhovietti, vai korostaa se enemmän ihmisen kontrollinhalua?

Tarinan saksalaistaustaiset amerikkalaiset kaksoset Julian ja Franz ovat tottuneet kilpailemaan keskenään vähän kaikesta, mutta varsinkin valloittamistaan naisista. Saarella Franz rakastuu paikalliseen kauniiseen Helenaan, mutta Julian vänkää väliin tunkemalla naisen sänkyyn vale-Franzina. Vaikka miehet ovat fyysisesti identtisiä, on heidän luonteissaan suuria eroavuuksia. Franz kokee jäävänsä rennon ja iloluonteisen veljensä varjoon, vaikka on lopulta tyyppinä paljon syvällisempi ja särmikkäämpi.

Identtisen kaksosuuden huijausteema viedään tarinassa aika pitkälle, mutta keskiössä on lopulta Nicosin oma ripitäytymisen tarve 1980-luvun tapahtumista. Tarinan poliisihahmo oli todella sivistynyt ja monitahoinen, ja pidin hänestä paljon enemmän kuin Harry Holesta ja monesta muustakin keski-ikäisestä dekkarien mieskomisariosta. Toki hänellä oli lievä alkoholiongelma, mutta nuoruuden rakkautensa perään haikaileva ikisinkku oli vähän erilainen tapaus kuin keskivertopoliisit.

Rikosnovellit eivät tavallisesti kuulu lainkaan repertuaariini, joten siksikin Mustasukkainen mies oli raikas tuttavuus dekkaripainotteisen lukupinoni keskellä. Kirjaa suosittelen klassisen tarinankerronnan ystäville, ja niille, jotka arvostavat enemmän psykologista jännitystä kuin äärimmäisiä raakuuksia.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kaa-käärmeen kahdet kasvot

  1. Loistava myyntipuhe! Tämä on nyt lukuaikapalveluni kirjahyllyssä lomaa odottamassa. Hienoa, että sujuvakynäinen syventää, leventää ja laajentaa kerrontaansa! Toivottavasti pysyn kartalla kaikkien länsimaisen sivistyksen peruspilareiden viidakossa 😉

    Minna /Kirsin Book Club

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s