Väkeä kuin juhannusepistolassa

Teos: Virpi Hämeen-Anttila: Juhannusyön painajainen (Otava, 2021)

Äänikirjan lukija: Mikko Leskelä

Toinen juhannuspäivä meni kokonaan sopivan teemadekkarin parissa, mikä oli hyvä idea tänä vuonna, kun mökkijuhannus ei o7nnistunut. Tämä on jo kahdeksas Karl Axel Björkistä kertova dekkari: sarja sijoittuu 1920-luvun Helsinkiin ja Berliiniin, joka on Björkin henkinen kotikaupunki ja opiskelukaupunki. En ole lukenut kaikkia, enkä oikeassa järjestyksessä, mutta tämä ei ole haitannut saagan ymmärrystä.

Tässä osassa Kalle Björk on asettumassa aloilleen pankin vuokraamaan kolmioon Kruununhakaan, tarkoituksenaan tuoda sinne pian asumaan Lisbet, hänen sydämen valittunsa. Lisbet on hänen kaukainen sukulaisensa, ja turvallinen puolisovalinta ”oikeista” piireistä. Kyllä hän kokee rakastavansa naista oikeasti, mutta välillä hän kaipaa Katjaa, naista, joka johti hänet kohti liian jännittävää elämää.

Kallella on vahva päihdekuntoutujan identiteetti, sillä hänen huumeriippuvuutensa on ollut vakava. Ei hän pysty täysin pakenemaan ongelmaansa Helsingissäkään, sillä hän tuntee liian hyvin ne Sörnäisten ja Kallion porttikongit, joista aineita voi saada. Kokemusasiantuntijana (pardon my newspeak) hän voi myös auttaa poliisia ja muita viranomaisia tunnistamaan aineita ja arvioimaan niiden käytön vaikutuksia.

Minullekin kirja tarjosi uutta tietoa huumeista: en esimerkiksi tiennyt, mitä on laudanum, mutta nyt tiedän, ja toivon, etten joudu kohtaamaan sen käyttäjiä livenä. Tämä sarja on muutenkin muistuttanut meitä hyvällä tavalla siitä, että huumeiden historia on Suomessa pidempi kuin moni luulee.

Teos on perinteinen, agathachristiemäinen dekkari, jossa asianosaisia pystytään kuulustelemaan rikospaikalla ennen kuin kukaan pääsee pakenemaan. Kalle Björk sattuu olemaan juhannusta viettämässä samalla seudulla, ja hänet kutsutaan apuun tutun kauppoihin vedoten. Paikalla toki häärää myös virkavalta, eikä tällä kertaa heillä ole keskinäisiä auktoriteettiongelmia. Björk jatkaa keissin ratkaisua Helsinkiin palattuaan, vaikka hänellä on päivätyö setänsä firmassa.

Pidin kirjassa autenttisen oloisesta nuorisokuvauksesta, ja synkähköistä tunnelmista. Minulle tämä oli nimenomaan fiilistelydekkari, jossa huomioni kiinnittyi asuvalintoihin, arkkitehtuuriin ja menyihin. Kaikista leppoisimpaan cozy crime-kategoriaan teos ei kuitenkaan sovi, mutta suosittelen teosta niille, jotka ovat saaneet tarpeeksi järjettömistä raakuuksista.

Edelleen sekoitan sujuvasti keskenään tämän sarjan ja Mikko Porvalin Karelia noir-sarjan osia, sillä molemmat alkavat samasta ajanjaksosta, 1920-luvun alusta ja kansalaissodan jälkipyykistä. Porvalin sarja on päättynyt, ja se sijoittuu Viipuriin. Ainakin molemmissa on alaikäinen informantti ”tsupparina”, joka hankkii sellaista tietoa, jonka lähteelle keskiluokkainen aikuinen ei omin avuin löytäisi. Molemmat ovat olleet minulle tasavahvoja lukuelämyksiä, mutta toki viihdyn paremmin menetetyssä Viipurissa kuin Helsingissä, sillä Viipuri oli monella tapaa enemmän kosmopoliitti kaupunki kuin Helsinki.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s