Kleopatran palvelijattaren roolissa

Teos: Jess Walter: Kauniit rauniot (HarperCollins Nordic, 2021)

Suomennos: Hanna Arvonen

Äänikirjan lukija: Sanna Majuri

Italia-viikot jatkuvat blogissani, ja nyt on vuorossa reissu Ligurian maakuntaan, jonka rannikolla sijaitsevat sellaiset huikeat turistikohteet kuin Cinqueterre ja Portofino. Näitä maisemia olen saanut ihailla vain junan ikkunasta, mutta siinäkin oli jo ihmeteltävää.

Jess Walterin romaani ei vakuuttanut minua kansikuvallaan, eikä takakannen tekstilläkään, ja kun vielä kustantajana oli HarperCollins Nordic, tuo monikansallinen halpamyyntifirma, niin epäilykset heräsivät.

Heräsivät turhaan, sillä kyseessä on laadukas viihderomaani. Se sijoittuu 1960-luvun Italiaan ja 2010-luvun Yhdysvaltoihin, ja tämän lisäksi siinä seikkaillaan Edinburghiin Fringe-festivaaleilla. Laadukkaaksi kehun kirjaa siksi, että siinä löydetään erikoisempia tulokulmia Hollywoodin elokuvateollisuuden ja sen ympärillä pyörivän muun viihdeteollisuuden myyttien murtamiseen. Laadukasta on myös italialaisen kulttuurin esittely, jota voisi luonnehtia pisteliään anti-aistivoimaiseksi.

Käytän näitä adjektiiveja siksi, että olen tottunut lukemaan aistivoimaista tykitystä Italian upeasta luonnosta, ruoasta ja perhekulttuurista, jossa kaikkea on aina aivan liikaa. Tässä romaanissa tätä tyyliä pyrittiin välttämään viimeiseen saakka. Kirjassa selkeästi vietettiin aikaa Italiassa, mutta ruokatarjoilu oli niukahkoa, grappa ei virrannut eikä Walter taikonut esiin huikeita panoraamoja, vaan nimesi keskeisen tapahtumapaikan hotelli ”Riittäväksi näkökulmaksi”.

Kirjan konteksti sijoittuu 20th Century Fox-yhtiön mahtipontisen Kleopatra-elokuvan kuvauksiin jossain Rooman liepeillä, jonne produktio siirrettiin epäonnisen alkumatkan jälkeen vuonna 1962. Elokuvan suuret tähdet, Elizabeth Taylor ja Richard Burton rakastuivat toisiinsa kuvauksissa, vaikka olivat molemmat tahollaan naimisissa. Syttyi Hollywoodin kaikkien aikojen kuumin romanssi, joka johti myrskyisän avioliittoon. Richard Burton oli jo tuolloin pahasti alkoholisoitunut, impulsiivinen ja epävakaa, ja koki oikeudekseen pitää kuvauksissa ”varanaisia”, jos Elizabethin kanssa oli vaikea vaihe päällä.

Dee-niminen nuori nainen oli Kleopatran orjapalvelijattaren roolissa. Oli ohjaajan keksintö ottaa mukaan yksi hieman poikamainen blondi mukaan orjanaislaumaan. Deellä on suuria suunnitelmia näyttelijänuran suhteen, mutta yhtäkkiä kuvausten lääkäri ilmoittaa tämän sairastavan vatsasyöpää. Hänen on määrä lähteä saamaan hoitoa Sveitsiin, mutta ennen tätä hän haluaa vielä tavata salaisen rakastettunsa Burtonin salaisessa paikassa, jonne paparazzit eivät löydä perille.

Tällainen paikka on hotelli Riittävä Näkökulma Porto Dorcugnan kylässä, lähellä hienoja Cinqueterren ja Portofinon kohteita, mutta silti ”huoran vaossa”. Hotellia pitää nuori herra Pasquale, joka on joutunut palaamaan kotikyläänsä opiskeltuaan yliopistossa Firenzessä. Pasquale on ainoa kylän alle 40-vuotias asukas, joten kun kuuma amerikkalainen filmitähti saapuu hotelliin asiakkaaksi, on ilmiselvää, että hotellin isännässä herää tunteita ikätoveria kohtaan.

Pasquale on oppinut auttavaa englantia aiemmasta amerikkalaiselta vieraaltaan Alvinilta, joka on yrittänyt kirjoittaa vuosikausia romaania syrjäisessä hotellissa. Alvin on toisen maailmansodan katkeroitunut, alkoholisoitunut veteraani, joka on kokenut sodan kauheudet pitkin Italia-nimisen naisen säärtä. Maa on jäänyt miehen ihon alle, mutta hän päätyy surkeaksi autokauppiaaksi sukunsa yritykseen Idahoon.

Kerran Pasquale onnistuu saamaan Deen huomion osakseen retkellä kylän läheisille ikiaikaisille raunioille, joiden sisällä on vaikuttavia maalauksia naishahmoista. Pasqualen äänekäs ja pelottava Valeria-täti onnistuu häätämään sikamaisesti käyttäytyvän Burtonin hotellista, ja lopulta miehen kuolemaa tekevä Antonia-äiti antaa siunauksen pojan liitolle amerikkalaisen kanssa. Mutta Pasquale ja Dee eivät seurustele. Ja sitten äidin hautajaisten aattona paikalle ampaisee kirjailija-Alvin, joka onnistuu varastamaan nuoren naisen huomion.

Enempää en juonesta paljasta, mutta se on monipolvinen. Nykyisyydessä Deen todellisesta identiteetistä kiinnostutaan jälleen, kun Pasquale itse saapuu Hollywoodiin kertomaan hurjaa tarinaansa. Deen Pat-pojan, Seattlessa vaikuttavan muusikon, vaiheita seurataan myös kahdella mantereella.

Tykästyin kirjasta siksi, että sen keskeiset hahmot olivat omaan makuuni sopivan synkisteleviä, mutta samalla he viljelivät kuivaa huumoria. Italian 1960-luvun sosiaalihistoriakin näyttäytyi kirjassa sopivasti syrjäseudun kuvauksena. Yleensä jätän kaikki Hollywoodiin elokuvateollisuuteen sijoittuvat tarinat suosiolla välistä, mutta tällä kertaa varsinkin tuo Kleopatra-leffan kuvauksen saaga kiinnosti niin, että tein aiheesta monia googlauksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s