Onnellisten laakson perijättäret

Teos: Lucinda Riley: Auringon sisar (Bazar, 2021)

Suomennos: Hilkka Pekkanen

Äänikirjan lukija: Usva Kärnä

Kesällä kuulin suru-uutisen Lucinda Rileyn menehtymisestä, joka kyllä kosketti, vaikka kirjailija ei aivan top 10:n suosikkeihini mahdukaan. Rileyn kirjoja on liikenteessä maamme kirjanvälityspisteissä sen verran runsaasti, ettei niiltä ole voinut välttyä, ja itse aloitin niihin tutustumisen muista kuin tästä huippusuositusta sisarsarjasta.

Olen nyt siis lukenut seitsemän siskon saagasta ekan ja vikan osan. Ekan luin toissa kesän seksihelteiden aikana uimarannalla, ja tämä toinen on mennyt kotona sisätilassa hieman analyyttisemmassa asennossa. Olin sarjan aloitusosan jälkeen sitä mieltä, että kaupallinen sapluuna on jo nähty ja koettu, mutta nyt seitsemännen osan Keniaan sijoittuva historiallinen osio alkoi kiinnostaa.

Nykyisyydessä Papa Saltin adoptiotytärten kuopus Electra menestyy mallina New Yorkissa. 26-vuotiaana tämä uraohjus asuu hulppeassa asunnossa Central Parkin laidalla, hänellä on henkilökohtainen avustaja ja hän lentelee maailmalla kuvauksissa lähes joka viikko. Hän on myös vaikeassa päihdekoukussa, joka ihme ja kumma ei tunnu vaikuttavan ulkomuotoon. Vodkaa ja kokaiinia kuluu päivittäin loputtomia määriä, ja uusi lasti saapuu kotiovelle pelkällä puhelinsoitolla.

Electra on siskoista ainoa, joka ei ole avannut Papa Saltin jättämää hyvästelykirjettä, jossa tämä paljastaa jotain lapsensa biologisesta syntymästä. Hän on unohtanut kirjeen eksänsä asunnolle Malibuun. Eksän ilmoitettua uudesta kihlauksestaan hän toimittaa pikaisesti Electralle tämän miehen residenssiin jättämät tavarat, ja naisen on aika kohdata totuus itsestään.

Electralla on vuosien varrella käynyt monia mustia naisia väittämässä oletettua sukulaisuutta, eli pyytämässä rahaa rivien välistä. Kuitenkaan hänen näköisiään ei tule vastaan joka nurkan takaa edes Harlemissa, hän on pitkä ja ylväs afrikkalaiskaunotar. Nainen on tosin kasvanut Genevejärven saarella, ja käynyt koulunsa Sveitsissä paljon valkoisemmassa ympäristössä kuin aikuisuuden kotikaupungissa New Yorkissa.

Electran ”juurimatka” sijoittuu Keniaan, jossa kokonaan musta maasaiprinsessa Stella syntyy metsässä klaaninsa hylkäämänä vuonna 1940. Stella tulee valkoisen amerikkalaisen Cecilyn adoptoimaksi, vaikka laillisesti tämä adoptio ei ole mahdollista. Lapsettoman parin on järjesteltävä tytölle musta taloudenhoitaja äitihahmoksi, ja peitetarina on raskasta ylläpitää.

Cecily on elänyt etuoikeutettua elämää niin New Yorkissa kuin Kenian siirtomaapiireissä, ja Happy Valleyn Paradise Farmillakin hän tuntuu kohtaavan enemmän eläimiä kuin paikallisia afrikkalaisia. Hänen brittimiehensä Bill taas tuntee maasaikulttuurin kuin omat taskunsa, mutta pariskunnan järjestelty avioliitto on haastava. Naapuritilan Katherine on oikea sydänystävä, jonka kanssa jaetaan ilot ja surut, kun taas kummitäti-Kitin raisua elämäntapaa hänen on vaikea ymmärtää.

Kirjassa käydään läpi niin kolonialismin historiaa Keniassa kuin kansalaisoikeusliikkeen vaiheita Yhdysvalloissa. Ehkä jokainen lukija ei kaipaa johdantoa siihen, mitä Martin Luther King ja Rosa Parks saivat aikaan, eli osa tässä esitellyistä tiedoista ovat liian alkeellisia, ellei lukija ole todella nuori. Tosin olihan supermalli-Electran ja ihmisoikeusasianajaja-Stellan lähentyminen kiinnostavaa seurattavaa, kun naiset tuntuivat tuntemisensa alkuvaiheessa edustavansa niin eri arvomaailmoja.

Jos nyt epäuskottavuuksia alkaa kaivaa, niin minun oli vaikea uskoa Electran päihteiden käytön määrää suhteessa hänen elämänsä tahtiin. Ulkoisesti häntä ei edelleenkään tunnistanut syvällä päihteissä rypeväksi tapaukseksi, vaikka käyttöä oli jo jatkunut kauan. Toki hänellä oli apuna maailman kalleimmat kauneustuotteet ja alan ammattilaiset, mutta hän eli ns. rappiovaiheessa, jossa kukaan normaaleilla geeneillä varustettu ei olisi pitkään aikaan ollut työkuntoinen.

Ehkä sarjan sisaret ovatkin supervoimia omaavia Disney-prinsessoja, jotka osaavat vetää myös kokaiinia tyylipuhtaasti.

Tämä oli minusta vetovoimaisempi tarina kuin sarjan aloitusosa, ja pystyin hyvin eläytymään kaikkien kolmen naispäähenkilön tarinoihin. Toki tämän sarjan kaikkien hahmojen elitistisyys rasittaa, kun sarjassa eletään koko ajan maailmassa, jossa lentoja varaillaan maailman ääriin lyhyellä varoitusajalla, ja asutaan aina parhaissa hotelleissa. Mutta kyseessä on aikuisten satukokoelma, ja jos tämän genremääritelmän pystyy sisäistämään, silloin kirjojen parissa voi viihtyä paremmin.

Sarjan muut osat eivät kiinnosta minua yhtä paljon kuin tämä, mutta muistaakseni minulla oli toissa vuonna jotain yritystä Norjaan sijoittuvan Myrskyn sisaren kanssa, joka päättyi tylsistymiseen. Muissa osissa kohdemaina näkyisi olevan ainakin Espanjaa, Australiaa ja Irlantia. Siskojen hahmoista kiinnostavin minusta on henkinen eläinhoitaja Tiggy, jonka juuret ovat Andalusian romanikulttuurissa. Saatan siis vielä jatkaa seikkailuja sarjan parissa, vaikka lähiaikoina ei näytä olevan aikaa näin mittaviin eepoksiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s