Lukupiiri dekkarissa, my piece of cake

Teos: Liza Marklund: Napapiiri (Otava, 2021)

Suomennos: Antti Autio

Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn

Eilisen melko mollivoittoisen ja epäonnisen vanhenemispäiväni pelasti Liza Marklundin uusin dekkari, jonka päähenkilöt ovat minua noin kymmenen vuotta vanhempia, joista osa asuu edelleen kotikonnuillaan Ruotsin Norrbottenissa, ja jotka palaavat muistoissaan vuoteen 1980, aikaan, jolloin he olivat lukiolaisia ja pitivät lukupiiriä paikallisessa kirjastossa kirjastonhoitaja-Agnetan hellässä huomassa.

Elokuussa 1980 piiristä katoaa 17-vuotias Sofia Hellsten, kunnallisneuvos Hildingin tytär, eikä Stenträskin pitäjä ole pitkään aikaan entisensä tapahtuman jälkeen. Muiden tyttöjen elämät etenevät, ja monien tyttöjen märkä päiväuni Wiking päätyy poliisin poikana itsekin paikallispoliisiksi. Myös lukupiirin aktiivista Camillasta tulee poliisi, ja Sverigedemokrater-puolueen paikallinen vaikuttaja.

Vuonna 2018 Piitimejoen ylittävää siltaa aletaan kunnostaa, ja sen betonirakenteen sisältä löytyy nuoren naisen ruumis. Entisen lukupiirin ystävien on aika kokoontua yhteen taas, vaikka moni heistä on etääntynyt toisistaan, eikä automaattista sielujen sympatiaa löydy.

Teoksen on täytynyt olla maailmalla menestyneelle Marklundille melkoinen trippi ja kotiinpaluukokemus, sillä hän on syntynyt ja kasvanut aikuiseksi juuri tällä alueella, josta hän kirjoittaa. Päähenkilöt ovat täsmälleen Marklundin ikäluokkaa, ja varmasti jokaisessa heistä on ripaus kirjailijaa itseään. Tyttöjen kirjamaut eroavat toisistaan, ja ainoastaan Sofia on se, joka osaa arvostaa Judith Krantzia ja Vladimir Nabokovia samassa lauseessa.

Haaveet amerikkalaisesta elämästä johtavat siihen, että tytöt alkavat lyöttäytyä paikallisessa pubissa pesivien amerikkalaisten keikkatyöläisten seuraan. Nämä karut ja karkeat, viinan kyllästämät ”Brucet” eivät todellakaan tiedä, kuka oli Nabokov, mutta heiltä saa aina ilmaisia paukkuja rajua, väkivaltaista seksiä vastaan kämäisen majatalon huoneissa. Miehet ovat paikalla valvomassa Amerikkaan vietävien aseiden ja muun sotateollisuuskoneiston kuljetusta.

Romaanissa on myös vakavampia, globaaleja ja ekologisia ulottuvuuksia, sillä siinä kuvataan pohjoisten alueiden muuttumista kansainvälisten suuryritysten leikkikentiksi. Valitettavasti monilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa rengeiksi näihin salaisiin operaatioihin, jotka tuhoavat paikallisen ekosysteemin. Tämä vaikuttaa myös yhteisön sisäiseen dynamiikkaan ja sosiaalisiin suhteisiin.

Luokkaerot näkyvät yhteisössä, vaikka eletään sosiaalidemokratian kulta-aikaa. Huono-osaisin tytöistä on Agneta Mäkitalo, jonka äiti on varhaiseläkkeellä mielenterveyssyistä ja puhuu kotona meänkieltä. Myös muita suomalaistaustaisia hahmoja kirjasta löytyy. Agnetan roolia hullun äitinsä vartijana Marklund kuvaa sydäntä riipaisevasti.

Romaanin nykyisyys on yhtä nyansoitunutta kuin menneisyys, vaikka en usko Marklundin asuneen kotiseudullaan pitkiä aikoja kirjaa kirjoittaessaan. Toinen mieleenpainuva episodi kirjassa liittyy Camilla-poliisin jouluviinojen hankintaan paikallisesta Systembolagetista. Tämä sai minut nauramaan ääneen, eli koin, että teoksesta löytyi enemmän huumoria kuin aiemmista häneltä lukemistani teoksista.

Lukijan täytyy toki pitää 80-luvun alusta ajanjaksona, jotta teoksen tunnelmat avautuisivat täysin. Tässä mennään tuon ajan kulttuurisissa vaikutteissa syvälle, ja nostalgian osuus tarinassa on suuri. Itsekään en ihan kaikkia ruotsalaisia bändejä tässä tunnistanut, mutta varsinkin nuo kirjalliset referenssit saivat minut syviin muistoihin. Olenhan pikkuvanhana aloittanut tuon saman kirjassa mainitun viihdekirjallisuuden läpi käymisen nuorempana kuin romaanin päähenkilöt, eli minulle tämä oli aito aikalaiskokemus.

Sain myös tietää, että Marklund työstää tästä trilogiaa, eli odotan jo sarjan seuraavia osia innolla. Pidän oikeastaan siitäkin, etten pidä kummastakaan poliisihahmosta, Camillasta ja Wikingistä, sillä heidän edesottamuksiaan voi täten tarkkailla etäisyyden takaa.

Marklundin teokset eivät olleet minulle suurimpia hittikirjoja 90-00-luvuilla, mutta olen myöhemmin alkanut arvostaa hänen tuotantoaan viiveellä. Tämä tuorein teos saattoi nyt olla minulle se napakymppi, joka saattaa herättää kiinnostusta myös aiempaan tuotantoon uudelleen. Ylipäänsä arvostan enemmän ruotsalaisia dekkareita, jotka sijoittuvat Tukholman metropolialueen ulkopuolelle.

3 kommenttia artikkeliin ”Lukupiiri dekkarissa, my piece of cake

  1. Marklundilta olen lukenut Uhatut, joka oli ravisuttava kokemus. Lisäksi jonkin Nobel-juhliin sijoittuvan romaanin ruotsiksi.
    Mietin, miten mahtaisin itse suhtautua tähän romaaniin, kun en ole vielä 80-luvulla ollut olemassa. Nostalgiatrippiä en siis saisi, ehkä kuitenkin mielenkiintoista ajankuvaa.

  2. Olipa kiva lukea tämä postauksesi. Luin aikoinani paljon Marklundia ja pidin paljon hänen kirjoistaan. Jossakin vaiheessa sitten väsähdin Annika Bengtzoniin. Onpa hyvä kuulla, että nyt on tullut jotakin uutta ja tiedossa olisi vieläpä trilogia. Tämä kyllä kiinnostaa. Ja huomasin, että poliisin nimi on Camilla. Minulla on nukke, jonka 6-vuotias lapsenlapseni antoi minulle ja hänen nimensä on Camilla. ❤

  3. Olen lukenut kaikki Marklundit, myös ei-dekkarit joista en niin piitannut ja joihin luin sittemmin liittyvän monenlaista epäilyttävää. Odotan kovasti tämän uudenlaisen Marklundin lukemista. Kuulostaa ihanan erilaiselta kuin Annika Bengtzonin tutkimukset.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s