Jotta kotimaassani kuultaisiin taas Bachia

Teos: Ben MacIntyre: Vakooja ja petturi (Atena, 2020)

Suomennos: Aura Nurmi

Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen

Lähti sitten lapasesta tämä brittiläisen tietokirjailija Ben MacIntyren tuotannon seuraaminen: kuuntelin parissa vuorokaudessa kaksi pitkähköä vakooja-aiheista tosielämän trilleriä, joiden välillä on temaattinen yhteys, vaikka kertovat eri ajanjaksoista. Vakoojakirjat eivät kuulu normilukemistoihini, mutta MacIntyren vetävä kirjoitustyyli ilmeisesti kolahti minuun kunnolla.

Tässä alun perin vuonna 2018 julkaistussa teoksessa käydään läpi kylmän sodan historiaa entisen KGB-sotilaan, Oleg Gordievskyn (s. 1938) näkökulmasta. Hän oli moskovalaisen KGB-miehen poika, joka syntyi stalinismin huippuhetkellä, kasvoi aukottoman ideologisessa ympäristössä, ja alkoi jo nuoruudessaan 1960-luvulla ennen ulkomaankomennuksiaan kyseenalaistaa tuota ideologiaa.

Suomeen tämä jännityskertomus liittyy niin, että vuonna 1985 Gordievsky kuskattiin salaa maateitse Suomen läpi Britannian lähetystön virkailijoiden toimesta Norjaan, josta tämä pääsi loikkaamaan lopullisesti länteen. Jotkut suomalaiset virkamiehet olivat operaatiosta tietoisia, mutta virallisesti Suomen linja oli olla tukematta loikkausyrityksiä. Kirjassa käsitellään myös suomettumisen ilmiötä, vaikkakin melko pinnallisesti.

Tuota episodia en muista ajan uutisista, joten tarina oli minulle aivan uusi. Teininä itäloikkarien kohtalot eivät olleet huomioni keskipisteenä, mutta muistan kyllä viulisti Viktoria Mullovan eeppisen Suomen-keikkamatkan, ehkä siksi, että kyseessä oli nuori, kaunis ja huippulahjakas henkilö. Tämän tarinan päähenkilö taas oli jo keski-ikää lähestyvä mies, josta oli koulittu harmaa eminenssi jo nuorena.

Teos kuvaa KGB:lle ulkoisesti uskollisen, mutta henkisen kapinallisen kujanjuoksua, jonka loogisena huipentumana on agenttitoiminta, eli MI6:n myyränä toimiminen Lontoon Venäjän suurlähetystössä. Gordievskyn toimintaa ei motivoi edes raha tai kuuluisuus, vaan hän haaveilee kotimaasta, jossa vielä joku päivä saisi kuunnella vapaasti ”porvarillista” Bachia.

Gordievskyn tarinan ytimessä piilee syvä yksinäisyys, sillä hän ei pystynyt kaksoisroolissaan luottamaan edes vaimoihinsa. Hän oli naimisissa kahdesti, ensin puoluekoulun toverinsa, urallaan kunnianhimoisen Jelenan kanssa, ja myöhemmin azerbaidzanilaisen Leilan kanssa, johon hän tutustui ollessaan komennolla Kööpenhaminassa. Toinen avioliitto oli onnellinen siitä huolimatta, ettei agentti-Oleg ollut siinä täysillä läsnä. Leila sopeutui hyvin diplomaatin vaimon rooliin, ja nautti tavallisesta arjesta Lontoossa. Tyttäret pääsivät kalliiseen yksityiskouluun, ja omaksuivat brittikulttuurin vanhempiaan nopeammin.

Kirjassa kuvataan hienosti kylmän sodan syvimmän ytimen henkeä, ja agentin työn tavallista arkea, johon kuului vainoharhainen koodien ja merkkien tulkinta. Länsimaisten supermarkettien muovipusseista kehiteltiin koodikieli, ja varsinkin brittiläisen Safeway-marketin pussilla on tarinassa keskeinen rooli. Olisin halunnut nähdä Gordievskyn Moskovasta-paon saagan myös elokuvana, sillä siihen liittyi paljon tragikoomisia piirteitä.

Pystyin samastumaan Gordievskyn persoonaan paremmin kuin edellä lukemani MacIntyren teoksen supersankari-Ursulaan, jonka persoona tuntui totaalisen pelkäämättömältä. Tämän teoksen Oleg on vähäeleinen virkamies, joka alisuoriutuu työssään, innostuu lähinnä sulkapallosta ja klassisesta musiikista ja pettää vaimoaankin lähinnä ikävystyessään. Hahmossa on jotain perin lohdullista, sillä hän ei rakenna elämäänsä suurten aatteiden palossa. Hän myös pelkää, ja pelko on enemmän kuin aiheellista.

Gordievsky on elänyt vuodesta 1985 sekalaisten turvallisuusjärjestelyiden keskellä Britanniassa, eikä elämä uudessa maassa ole ollut helppoa. Vuonna 1991 hän sai Moskovaan jumiin jääneen perheensä luokseen Lontooseen, mutta perheonni ei kestänyt miehen aiempia valheita, eikä sen hetkisiä piilottelun paineita. Myöhemmin hän on ollut moneen otteeseen Venäjän turvallisuuspalvelun tappolistalla, ja toisin kuin monet muut näkyvämmät toisinajattelijat, hän ilmeisesti on noudattanut saamiaan turvallisuusohjeita, koska on vielä elossa yli 80-vuotiaana.