Nuoren työläisparin kujanjuoksu

Teos: Lassi Sinkkonen: Solveig ja Jussi (WSOY, 1973)

Äänikirjan lukija: Talvikki Eerola

Jatkoa edelliseen postaukseen, eli käsittelen tässä jatko-osaa teokseen Solveigin laulu. Teokset voi toki lukea toisistaan erillisinä, mutta tämän kakkososan ymmärrys voi jäädä ohuemmaksi, ellei ole lukenut ensin päähenkilö Solveigin kasvutarinaa.

Tämä romaani sijoittuu 1960-luvulle, ja sen keskiössä on pääkaupunkiseudulla omaa paikkaa etsivä nuoripari, joista molemmat ovat jääneet yksin maailmaan ilman perhepiirin tukea. Jussi ja Solveig ovat tavanneet lähes viattomasti Helsingin keskustan lounasbaarissa, ovat seurustelleet ja tutustuneet toisiinsa ajan kanssa, ja suhtautuvat yhteiseen tulevaisuuteen vakavin mielin. Varsinkin Solveigille on tärkeää osoittaa, että tasapainoinen, rakkauteen perustuva parisuhde on mahdollista, koska hän on jäänyt ilman tätä mallia omassa lapsuudessaan.

Naimisiin mennään maistraatissa lähinnä asunnon saamisen vuoksi noin parikymppisinä. Kumpikin osapuoli kokee olevansa ateisteja, ja varsinkin Jussi pilkkaa avioliiton instituutiota, mutta käytännön syistä rakkauden on taivuttava oman aikansa normeihin. Ennen naimisiin menoa Jussi on ollut itseoppinut älykkö, joka on viettänyt aikaa filosofian keskustelupiireissä, mutta naimisiin mentyään miehen lukuhalut ehtyvät.

Pari ehtii elää saman katon alla yli vuoden ennen kuin Solveig tulee raskaaksi. Jussin työtilanne on koko ajan heikompi kuin Solveigin, vaikka kummatkin ovat yhtä kouluttamattomia. Solveig on käynyt vuosikausia samassa insinööritoimistossa ja edennyt siellä konttoristiksi. Siistit sisätyöt sopivat Solveigille, mutta valitettavasti konttoristin palkka ei riitä elättämään kasvavaa perhettä, varsinkaan kun Jussin tuloista ei ole koskaan varmaa takuuta. Raskausuutinen ei siis olekaan iloinen perhetapahtuma, vaan perheenlisäys alkaa nostattaa Jussissa kohtuuttomia paineita.

Pariskunnalla on varaa asua vain alivuokralaisina muiden nurkissa. He ehtivät asua kahdessa kodissa Espoossa, joista ensimmäisen kuvaus oli tragikoominen. Myöhemmin Solveig päätyy asumaan yksin pienen poikansa kanssa Vantaalle, jossa asumisolot kurjistuvat entisestään. Töissä käydään julkisilla kulkuneuvoilla järjettömän kaukana, eikä varsinaista vapaa-aikaa ole lähes ollenkaan.

Romaani kertoo 1960-luvun kaupunkilaisista nuorista, jotka ovat jo kuulleet sukupuolten tasa-arvosta, mutta tästä huolimatta Jussi päätyy käyttäytymään perityn miehen mallin mukaan kotitöitä ja lastenhoitoa vältellen ja omaa kohtaloaan surkutellen. Toki mies on myös masentunut, ja on aiemmin pyrkinyt pakenemaan tätä rakastumisen aiheuttamaan kuohuntaan. Hänellä ei kuitenkaan ole vielä parikymppisenä minkäänlaista kapasiteettia perhe-elämään, ja monella tapaa hänen tekemänsä ”hatkat” ovat ennalta-arvattavat.

Puolet romaanista kertoo Solveigin yksinhuoltajaelämästä pesulan työntekijänä. Solveigin lapsenhoitojärjestely on varsin omintakeinen, ja ymmärrettävistä syistä se ajautuu kriisiin. Sinkkonen onnistuu tässä romaanissaan tuomaan esiin monia yhteiskunnallisia kipupisteitä, kuten puutteellisen asumisen, vuokramarkkinoiden kusetukset, päivähoidon epämääräiset kuviot ja yksinhuoltajien kohtuuttomat työtaakat. Toki teos kertoo osuvasti myös ajasta, jolloin ehkäisykeinot olivat edelleen rajalliset, eikä varsinkaan miehillä ollut suurta intressiä koko aiheeseen.

Tässä kirjassa en enää jaksanut innostua perheriidoista, kun niitä mahtui jo ykkösosaan mittavasti. Sen sijaan koin, että pesulan naisten ryhmäkohtauksissa oli suurta draamallista potentiaalia. Tuulikki-nimisen työkaverin hahmo oli myös kiinnostava, ja hänen kauttaan päästiin sille avoimen vasemmistolaiselle tasolle, mitä Solveigin laulusta ei löytynyt.

Henkilökohtaisesti tämä teos puhutteli minua pääkaupunkiseudulla joskus asuneena yksinhuoltajana siitä huolimatta, että oma tilanteeni oli silloin varsin erilainen kuin Solveigin. Olisin varmasti ollut näistä kirjoista vielä enemmän liekeissä 20 vuotta sitten kuin nyt, mutta nytkin ne toivat paljon uusia näkökulmia perheiden ja parisuhteiden tunneilmapiirin historiaan.