Teema: Kirjallisuus brittiläisestä Intiasta

Teos: Jane Coverdale: The Jasmine Wife (HarperCollins, 2020)

Äänikirjan lukija: Stephanie Beatty

Sattuneesta syystä vuoteni on loppumassa erikoisten genrejen parissa, joita en vielä muutama viikko sitten olisi uskonut lukevani. Olen kiinnostunut Intian historiaan sijoittuvista naishömppäkirjoista ja (post)koloniaalisista kummitusjutuista. Varsinkin tuo uusi kiinnostus historialliseen kauhuun on yllättänyt minut, kun en ole yleensä kovin innoissani yliluonnollisista ilmiöistä. Teosten määrä suoratoistopalveluissa on vaatimaton, vanhempia teoksia löytyy ilmaiseksi eri verkkosivuilta, mutta niiden lukeminen arkistokopioina on tunkkaista. Ehkä ainoa kirjailija, jolta olen viime aikoina lukenut siirtomaaromantiikkaa, on edesmennyt Lucinda Riley, joten valikoin näitä uudempia lukemistojani täysin randomilla.

Jane Coverdale on australialainen kirjailija, jonka esikoisteosta on verrattu juuri Rileyhin ja Dinah Jefferiesiin; jälkimmäisen tuotantoa en myöskään tunne vielä. The Jasmine Wife kuulosti etukäteen melko ennalta-arvattavalta tapaukselta, jossa Intian ylitsepursuavaa aistillisuutta verrataan brittien pidättyväisyyteen, itsekuriin ja protestanttiseen etiikkaan.

Romaanin päähenkilö Sarah Archer on Intiassa lapsuutensa viettänyt nuori nainen, jonka on täytynyt muuttaa Englantiin tätinsä hoiviin tämän vanhempien kuoltua. Noin parikymppisenä häntä kosii Intiasta kotilomalla oleva siirtomaavirkaililija Charles Fitzroy, ja hän suostuu kosintaan tuntematta miestä kunnolla, koska luulee tämän pitävän sisällään lipun vapaampaan elämään kuin Englannissa.

Sarah ei kuulu tyypilliseen siirtomaavaimojen porukkaan, joita pilkataan ”kalaverkkoina”. Tyypillinen vaimo on alempaan keskiluokkaan kuuluva seikkailija, joka on matkustanut Intiaan vain aviomiehen metsästyksen tarkoituksessa. Hänen integraationsa protestanttisten brittien yhteisöön Madrasissa 1900-luvun alkupuolella tai 1800-luvun lopussa (aika ei tarkennu koskaan) etenee takkuisesti, ja avioliitossa on alusta asti suuria haasteita. Aviomies Charles elää Madrasissa tiiviissä symbioosissa äitinsä kanssa, joka ei ole tyytyväinen poikansa puolisovalintaan. Charles taas tuntuu olevan enemmän kiinnostunut poolon pelaamisesta kuin aviovelvollisuuksistaan.

Sarah kohtaa ranskalais-intialaisen Ravi Sabranin jo tulonsa ensimmäisenä päivänä, eikä saa miestä mielestään senkään jälkeen, kun tämä paljastuu miehensä pahimmaksi kilpailijaksi pooloklubilla. Ravi on asunut Pariisissa, ja edustaa täysin erilaista arvomaailmaa kuin mihin brittiyhteisössä on totuttu. Hän on suurieleinen maailmanmies, jonka huhutaan pitävän tanssityttöjä rakastajattarinaan monissa omistamissaan residensseissä. Yksi hänen taloistaan sijaitsee ranskalaisten tukikohdassa Pondicherryssä, jonne Sara matkustaa lavantautiepidemian aikana. Nainen joutuu karanteeniin asumassaan hotellissa, mutta Ravi onnistuu keplottelemaan tiensä sinnekin. Toisaalta Ravin kiinnostus vihaamansa pooloklubin kapteenin vaimoon on epäilyttävää, sillä on mahdollista, että Ravi jahtaa Sarahia vain kosto mielessään.

Teoksessa on vauhdikas, vetävä juoni, mutta minua rasitti siinä historiallinen epätarkkuus, ja jotkut selkeät loogiset virheet. Tapahtumien ajankohta jää lukijalle epäselväksi, ja Sara laitetaan vastaanottamaan silkkiä Pakistanista, maasta, joka ei ollut olemassa edes ajatusten tasolla 1800-1900-lukujen vaihteessa. Suffragettiliikkeeseen liittyvä tarinointi on kiinnostavaa, mutta epämääräistä, ja siinäkin rasitti ajoituksen suurpiirteisyys. Tapahtumia ei ankkuroida oikein mihinkään tunnettuun episodiin Intian historiassa. Toisaalta teoksen tapahtumapaikat, Etelä-Intia ja tuleva Tamil Nadun alue, eivät ole minulle niin tuttuja miljöitä kuin pohjoisemmat alueet. Eli en ollut edes kykenevä arvioimaan kaikkien yksityiskohtien paikkansapitävyyttä.

Kirjassa esiintyy monia elementtejä, joita oletinkin siinä olevan. Koloniaaliset vaimot ja lapset kuolevat nuorina, ja heidän haudoillaan tapahtuu kummia. Tiikereillä ja niiden metsästyksellä on keskeinen rooli tarinankerronnasa. Kohtalonusko johtaa rakastavaisten valintoja, ja Saran menneisyyden salaisuudet vievät hänet koko ajan kauemmas anglikaanisen kirkon vaikutuspiiristä.

Hyvää tarinassa oli se, että syntyperäisillä intialaishahmoilla, myös palvelijoilla, oli siinä muukin kuin statistin rooli. Teos kertoo enemmän ”sekarotuisista” anglointialaisista ja muista vähemmistöistä kuin niistä briteistä, joiden kaikki juuret ovat kotimaassa. Ehkä romaanissa keskeisempää on Sarahin oman menneisyyden solmut, ja identiteetin etsintä kuin tulevaisuus jonkun vaimona tai rakastajana.

Teoksesta näkyy runsaasti arvioita, joten ilmeisesti se on ollut suuri menestys. Veikkaan Coverdalelle lupaavaa uraa oman genrensä sisällä, mutta Intian historian tuntemuksessa hänellä olisi edelleen petrattavaa. Olin lukevinani jostain, että hänellä on työn alla seuraava teos, joka on sijoittuva Venetsiaan. Hän vaikuttaa juonivetoiselta kirjailijalta, joka panostaa enemmän hahmojensa sisäiseen maailmaan kuin yleiseen historiaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s