Kätilöitä kouluttamassa Keralassa

Teos: Julia Gregson: The Monsoon Summer (2018)

Äänikirjan lukija: Charlotte Strevens

Historiallinen kiertueeni Intiassa jatkuu edelleen sen eteläosissa, tällä kertaa Keralan Fort Kochissa 1940-luvulla, juuri maan itsenäistymisen aattona. Julia Gregson on australialaistaustainen kirjailija, joka vaikuttaa nykyään Britanniassa. Hän on julkaissut historiallisia romaaneja vuodesta 2004, joista osa sijoittuu Intiaan. Teoksista tunnetuin, East of the Sun (2007), sai aikanaan merkittävän romanttisen kirjallisuuden palkinnon.

Tässä teoksessa kolmikymppinen sairaanhoitaja Kit Smallwood saa tehtäväkseen auttaa kummitätiään Daisy Parkeria järjestämään hyväntekeväisyyshanketta kätilöiden kouluttamiseksi Keralassa. Daisy on elänyt puoli elämäänsä vetäen orpokotia Bombayssa, mutta on joutunut palaamaan kotimaahan Intian saavuttaessa itsenäisyyttä. Intia ei suostu jättämän Daisya, vaan hän elää perimällään sukutilalla Oxfordshiressä esi-isiensä keräämien tiikerinnahkojen keskellä.

Eräänä päivänä tilalle saapuu suoraan Keralassa nuori lääkärinalku Anto, jota täti epäilee kommunistiksi. Siellä hengaa myös kummitädin nelikymppinen vanhapoikaveli Tudor, jota Kitin äiti on yrittänyt naittaa tyttärelleen vuosikausia. Daisylla on varaa elättää kaikkia tilalle eksyneitä sukulaisia ja elämäntaiteilijoita, sillä suvussa on rutkasti vanhaa rahaa. Kaikkea ei kuitenkaan voi ostaa rahalla vuonna 1947, sillä säännöstelytoimet ovat ankarat, ja sähkökatkot vaivaavat jatkuvasti.

Teoksessa Kit pääsee matkaamaan Keralaan tuoreena lääkärinrouvana. Anto ja Kit ovat myös työpari, joita yhdistää rankka työhön liittyvä huumori. Liitto on aiheuttanut vastustusta molemmassa päässä, mutta Anton pitkä oleskelu Britanniassa on saanut hänen kyseenalaistamaan oman kulttuurinsa naimakäytäntöjä. Anton äiti ei pysty naittamaan toisella mantereella elävää poikaansa sopivaksi katsomalleen morsiamelle, ja Anto toimii nopeasti välttääkseen äidin suunnitelmat.

Keralassa laajennetun perheen ja suvun vaatimukset hidastavat Kitin urakehitystä ja hyväntekeväisyyshankkeen edistymistä. Samalla hän pääsee tutustumaan oman sukunsa salaisuuksiin, ja äidinpuolisen linjan vaiheisiin Pondicherryssä, kaupungissa, joka oli keskeinen tapahtumapaikka myös viimeksi lukemassani romanssissa. Eli vaikka näiden kahden romaanin sävy oli erilainen, ja tapahtumien välillä oli yli 50 vuotta aikaa, anglointialaisten kuvauksessa oli paljon yhteistä.

Tässä romaanissa arjen kuvauksen tempo tuntui välillä omaan makuuni hieman liian verkkaiselta, mutta teos toimiikin ehkä paremmin keralalaisen perhearjen etnografisena kuvauksena kuin suurena rakkausromaanina.

Tämä oli huomattavasti realistisempi ja arkisempi rakkaustarina kuin äsken lukemani The Jasmine Wife. Teoksessa on erityisen vahvat dialogit, ja huumoria revitään arjen pienistä sattumuksista. Hahmot ovat hyvin kartalla poliittisista muutoksista, jotka vaikuttavat myös tavallisten lääkärien ja hoitajien arkeen. Kolonialismia purkavia kommentteja pursuaa kaikkialla, ja paikallisia käytäntöjä pyritään ymmärtämään uudella tavalla.

Teoksen maailma on lämminhenkinen, mutta historiallisen draaman kannalta tämä tarina ei ole kovin eeppinen. Eli teos varmasti saa paljon Intiasta muutenkin innostuneita lukijoita, jotka arvostavat enemmän historiallista tarkkuutta kuin tunteiden vuoristorataa. Minulle teos tarjosi juuri sopivan annoksen romantiikkaa, ja arvostin kirjailijan huolellista taustatyötä.

Eteläinen Intia tuntuu melko aliedustetulta siinä kirjallisessa kuplassa, jossa itse olen elänyt. Oikeastaan ainoa todella suuri Keralasta kirjoittanut natiivi-intialainen nimi on Arundhati Roy, eikä viereisestä Tamil Nadun osavaltiostakaan nouse usein kirjailijoita maailman suurimmille estradeille. Johtuuko se sitten siitä, että noiden alueiden historia on ollut rauhallisempaa, eli niistä ei saa aikaan yhtä räväkkää historiallista draamaa kuin vaikka Punjabista tai Kashmirista. Myös länsimaisten kirjailijoiden tuotannossa on selkeitä maantieteellisiä suosikkialueita, ja vaikka Intian eteläisiin osiin matkustetaan runsaasti, nämä matkat eivät ole tuottaneet valtavaa viihdekirjallisuuden virtaa.

Itselläkin ehdottomat suosikkialueet Etelä-Aasian kirjallisuudessa ovat olleet Punjab, Kashmir, Bengal ja uudet valtiot Pakistan ja Bangladesh. Kartallani on edelleen valtavia alueita, joita en ole valloittanut kirjallisesti. Mitään systemaattista valloitusprojektia en edes suunnittele, mutta saatan valita myöhemminkin kirjoja niistä intialaisista paikoista, joista tiedän vähemmän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s