Julman rakastajattaren sylissä

Teos: Jeffrey Archer: Matka maailman katolle (2006)

Suomennos: Virpi Kuusela

Äänikirjan lukija: Panu Vauhkonen

George Mallory oli yksi Britannian kuuluisimpia varhaisia vuorikiipeilijöitä, joka kuoli lumivyöryn alle Mount Everestiä valloittaessa vuonna 1924. Vuoren virallinen valloitusvuosi on 1953, koska Malloryn retkikunnan saavutuksesta ei koskaan saatu varmaa tietoa. Britannialla oli suuri tarve saada tämä valloitus omiin nimiinsä, ja Royal Geographical Society tuki tätä hanketta jo 1910-luvulla.Väliin kuitenkin tuli ensimmäinen maailmansota, ja tämän vuoksi Malloryn hanke viivästyi lähes vuosikymmenellä.

Jeffrey Archer ei suoralta kädeltä kuulu lempikirjailijoihini, mutta tämän teoksen aihepiiri tuntui tämänhetkisiin tunnelmiin luoduilta. Intian ja Nepalin kulttuurien osuus jää tarinassa lopulta aika ohueksi, mutta matkan teon kuvaus Bombaysta Nepalin base campiin tuntui hyvin nostalgiselta. Kuvaavaa oli, että Malloryn tiimiä paimentavalla brittiupseerilla oli matkassa mukana oma kylpyamme ja melkein kellarillinen viinipulloja, jotka paikalliset sherpat kantoivat 4 kilometrin korkeuteen. Mallory itse ei ollut suuruudenhullu, vaan varsin vaatimaton tapaus, joka arvosti paikallisten oppaiden vuorten tuntemusta.

Vaikka teos tietyllä tavalla pönkittää britti-imperiumin valtaa (onhan kirjailijakin toiselta ammatiltaan Tory-poliitikko), se on kuitenkin uskottava oman aikansa maailmankuvasta katsottuna, ja toimiva jännitysromaani. Noin puolet tarinasta tapahtuu Britanniassa ja Yhdysvalloissa, jonne Mallory matkusti ensimmäisen Nepalin-matkansa jälkeen luennoimaan seikkailuistaan. Teos kuvaakin hyvin matkojen taloudellisia reunaehtoja ja The Royal Geographical Societyn arvovaltaa retkikuntia valittaessa. Kiinnostavaa oli myös tuon ajan ymmärrys vuoristo-olojen kuormittavuudesta, ja kuvaus rasitustesteistä, joihin retkikunta ennen toista valloitusmatkaansa joutui.

Monet Everestin valloituskirjat kertovat myös parisuhteista ja perheistä, ja tässä romaanissa perheen merkitys oli keskeinen. Malloryn tapauksessa Ruth-vaimon varakkuus, eli appiukon sponsorointi, oli yksi mahdollistava tekijä hänen kiipeilyurallaan. Perheessä oli kolme lasta, joista vanhemmat pystyivät toisen, kohtalokkaan reissun aikana jo seuraamaan isän jälkiä Himalajan kartalla. Ruth-vaimo on tässä tarinassa miehensä pakkomiellettä tukeva, sillä hän ymmärtää tilanteen, jossa George katkeroituisi, ellei pääsisi kokeilemaan valloitusta ensimmäisten joukossa. Hänen kilpailijansa Finch on onneksi kirjoitettu tässä tarinassa täysin inhimilliseksi hahmoksi, eli asetelma heidän välillään ei ole täysin mustavalkoinen. Mallory yrittää jopa tukea Finchiä, jonka retkille mukaan pääsy on takkuista jo siitä syystä, ettei hän ole ollut täysin yksiavioinen. Mallory lle itselle oli yhdentekevää, olisiko hänen kiipeilykumppaninsa yksi-vai moniavioinen, sillä 8 km korkeudessa seksillä on varsin vähän merkitystä, tärkeämpää on löytää joku, jolla on kyky selvitä hengissä.

Vuoren valloitusten metaforat ovat tässä tietty ajan henkeen kuuluvasti läpikotaisin sukupuolitettuja, eli Chomolangma on julma ja petollinen rakastajatar, jonka syli hylkii liian uskollisia palvojiaan. Mallory itse kuitenkin esiintyy tarinassa edistyksellinenä vasemmistolaisena, joka käy Fabian Societyn kokouksissa ja todellakin kannattaa naisten äänioikeutta ja oikeutta opiskella Oxfordissa ja Cambridgessä. 1920-luvulla ei kuitenkaan osattu visioida maailmaa, jossa naiset pääsisivät kiipeämään Everestille, eli käsitys sukupuolten fyysisistä ominaisuuksista on edelleen essentialistinen.

Ymmärtääkseni tämä ei ole ainoa Malloryn retkikunnasta kirjoitettu teos, vaan aiheesta on kirjoitettu myös tietokirjoja. Minulle tämä romaaniformaatti oli nyt sopiva kerronnan tapa, ja eläydyin tarinaan täysillä. Mieltäni jäi vaivamaan kysymys, kuinka paljon nykyisessä vuorikiipeilyn (siis lähinnä korkeimpien huippujen valloituksen) kulttuurissa on edelleen jäänteitä brittien kolonialismista. Ei siis materiaalisina jäänteinä (sillä tuskin noissa korkeuksissa on jäljellä paljoa brittien rakentamaa), vaan enemmän puhetavoissa ja asenteissa näkyvää kolonialismia. Eniten on jäänyt askarruttamaan paikallisten sherpojen tekemä näkymätön, tunnistamaton työ. Luulen, että tästäkin on olemassa kirjoja, mutta en ole niitä vielä löytänyt. Tässä romaanissa tuohon näkymättömään työtaakkaan kuitenkin jo viitataan, ja kuolleita sherpoja surraan siinä missä valkoisia brittejäkin.

HELMET-haasteessa sijoitan teoksen kohtaan ”Sekoitus faktaa ja fiktiota”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s