Hänen majesteettinsa hotelleissa

Teos: Jeffrey Archer: Vankilapäiväkirja. Osat 1-3, Helvetti-Kiirastuli-Taivas. (Saga Egmont, 2021)

Suomennos: Laura Hanttu

Äänikirjan lukija : Petri Ala-Kokko

Joskus 00-luvulla harrastuksiini kuului eri kehitysmaiden toisinajattelijoiden vankilapäiväkirjojen lukeminen; myös väitöskirjaani kuului tällainen osio. Tätä genreä kutsuttiin tuolloin resistance literatureksi. Varmasti yksi ikimuistoisimpia lukemiani vankilapäiväkirjoja oli nigerialaisen Ken Saro-Wiwan muistelmat. Myös Suomen historiaan on liittynyt eeppisiä vankilasaagoja, joista muistan parhaiten Elvi Sinervon kirjoitukset turvasäilöstä toisen maailmansodan aikaan.

Kun sitten lähdin lukemaan Jeffrey Archerin, miljonäärikirjailijan ja pitkäaikaisen konservatiivipoliitikon vankilapäiväkirjoja, ei resistance literature ollut heti mielessäni. Mutta Archerin vankilaan joutumisen syyt ovat silti kiintoisat, ja tuomion aikaansaama massiivinen mediajulkisuus oli omanlaisensa hullunmylly. Tässähän oli pulaan joutunut yläluokkainen julkkis, jonka läheiseen ystäväpiiriin kuuluivat niin Margaret Thatcher kuin John Major. Mitään kapinaa hänen majesteettinsa arvovaltaa vastaan ei tästä vankilasaagasta löydy.

Alunperin Archer sai neljä vuotta kakkua väärän valan sanomisesta tapauksessa, jossa puitiin erään hyväntekeväisyysjärjestön rahankäyttöä. Archer oli ollut kymmenisen vuotta tukemassa kurdien itsenäisyyshanketta ja ja Britannian Punainen Ristikin oli tässä hankkeessa taustatekijänä. Muut asiaan sekaantuneet eivät joutuneet linnaan, ja Archerinkin tuomio lyheni huomattavasti saagan aikana.

Vankilaan joutuessaan hän oli 61-vuotias, ja monella tapaa häntä kohdeltiin rikosseuraamuksen hierarkiassa ikäihmisenä. Roskalehdet yrittivät koko ajan etsiä todisteita Archerin luksuselämästä ja etuoikeuksista tuomion aikana, vaikka näitä tuskin oli mainittavissa määrin. Mies lusi tuomiotaan kolmessa eri paikassa, joista ensimmäinen (”Helvetti”) oli Belmarshin pahamaineinen korkeimman turvaluokituksen vankila – paikka, jonne moni joutui linnauransa aluksi huolimatta oletetun rikoksen luonteesta.

Yllättävää kyllä, pidin tästä trilogiasta paljonkin, vaikka Archer yksityishenkilönä ja poliitikkona vaikuttaa yläluokkaiselta ja sovinnaisiin tapoihinsa piintyneeltä. Tässä kuvataan arjen vankilaelämää hänen omista, rehellisistä lähtökohdistaan ennakkoluuloinen kaikkineen, mutta ainakaan tuo näkökulma ei ole epäempaattinen. Archerin oma linja huumeisiin on ollut ennen vankilaan joutumistaan kategorisen kielteinen, eikä se linnatuomion aikana paljon liberaalimmaksi muutu, mutta hän alkaa nähdä monisyisemmin huumeidenkäytön syitä ja seurauksia. Elämän ehdot kovia huumeita käyttävällä taparikollisella kun ovat varsin erilaiset kuin House of Lordsin veteraanilla, jolla on yksityiskoulutausta. Tosin linnatuomionsa aikana Archer kohtaa myös huumeriippuvaisia ns. paremmista piireistä. Hän joutuu kohtaamaan sen tosiasian, ettei oikein mikään perhetausta suojaa addiktioon taipuvaista yksilöä koukuttumiselta.

Eliittiasema Archerilla on siitä näkökulmasta, että hänellä on rakastava perhe, suuri varallisuus ja ammatti, jota voi harjoittaa vankilaoloissakin. Silti lusiminen vaikuttaa myös hänen mielenterveyteensä, ja mukaan mahtuu vaikeitakin päiviä. Belmarshissa hän kokee äärimmäistä väkivaltaa, Waylandin vankilassa yleinen levottomuus, rap-musiikin pauhe ja rivokielinen huuteleminen selleistä toisiin rasittaa, ja North Sea Campin syrjäisessä avovankilassa on nuhjuista ja paikoitellen jopa törkyistä. Viimeisessä instituutiossa hän kuitenkin saa mielekästä tekemistä: työ vankilan hallinnon paperihommissa, teenkeittäjänä ja lääkintäassistenttina motivoi enemmän kuin esimerkiksi osallistuminen keramiikkapajaan. Lyhyen ajan hän saa myös opettaa luovaa kirjoittamista kanssavangeille, mutta myöhemmin tämä mahdollisuus evätään.

Kuinka monelta vangilta sitten puuttuu kokonaan luku- ja kirjoitustaito, siitäkin tässä kirjasarjassa on vinkkejä. Brittiläisessä vankilajärjestelmässä on kuitenkin jo pitkään yritetty vakavasti paikata vankien koulutuksellisia aukkoja. Monenmoisia työllistämishankkeitakin on vankiloissa käynnissä, ja osan vangeista motivaatio palata työelämään on suuri. Minusta tämä saaga on ansiokas siksi, että se osoittaa vankeinhoitojärjestelmän ruusut ja risut hyvin realistisesta näkökulmasta.

Trilogian kakkososassa Archer tutustuu kolumbialaiseen Sergioon (nimi muutettu), jota odottaa pian karkotuspäätös Britanniasta. Tämä kohtelias, keskiluokkainen valkokaulusrikollinen alkaa heti hioa Archerin kanssa jalokivi- ja taidekauppoja. Aito smaragdi saapuukin perheen joulukuuseen, mutta taidekaupat ehtyvät ja kontakti mieheen katkeaa. Muutkin ystävyyden kuvaukset ovat hienoja, vaikka enimmäkseen niissä diilataan puhelinkorttien ja Mars-patukoiden valuutalla.

Tämä oli nyt toinen tutustumiseni Archerin teoksiin. Ensimmäinen otos oli erittäin lupaava, kertoohan se Himalajan valloituksesta, tämänhetkisestä lempiaiheestani. Ihan kaikki Archerin kirjojen aihepiirit eivät minua inspiroi, mutta tykkään hänen kerronnan tyylistään.

Eli kirjallista fanitusta voi tapahtua yli puolue- ja näkemyserojen. Iso hurraahuuto sille!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s