Haasteita haisaapasvyöhykkeellä

Teos: Tommi Liimatta: Hautajaiskengät (Otava, 2021)

Äänikirjan lukija: Turkka Mastomäki

Arno on 35-vuotias ikuinen humanistiopiskelija, joka asuu nykyään Helsingissä vaimon ja taaperon kanssa. Hänen äidinpuoleinen sukunsa on Kainuusta, maalta Kajaanin kupeesta, ja Arno on näihin kotiseutuihin enemmän kiintynyt kuin äitinsä. Hänet on lapsena ja nuorena aina lähetetty suvun pariin kesän viettoon, ja tätä perinnettä hän on jatkanut aikuisena omatoimisesti lähes joka vuosi.

Arnon tärkein sukulainen on Risto-eno, jonka kanssa hänellä on tapana käydä kosteilla metsä- ja kalaretkillä maailmaa parantamassa. Suvun miesten suhde alkoholiin on krooninen, mutta Riston juoppous on paremmin säännösteltyä kuin Toukon, toisen enon. Riston elämää tahdittavat pitkät työttömyyskaudet, jotka eivät kuitenkaan enää vaikuta miehen identiteettiin. Yli viisikymppisenä hän on kohtaloonsa alistunut, mutta löytää elämään iloa luonnosta ja autojen diilaamisesta.

Arno tekee leikkimielisesti ”tutkimusta” äidinpuolisen miespuolisten sukulaisten taipumuksista verrattuna isänpuolisiin. Vakavammalla tasolla häntä harmittaa, kun Riston kanssa ei voi keskustella gradun tekemisen vaikeuksista edes kännissä. Risto on täysin itseriittoinen puheenaiheidensa suhteen, eli hän sulkee ulkopuolelle ne maailmat, joita hän ei ymmärrä. Toisaalta suvussa on aina harrastettu lukemista, mutta ei ole ajateltu, että lukeminen voisi johtaa elämänmuutokseen, saati muuttoon pois kotiseudulta.

Kainuulaiseen maskuliinisuuteen kuluu olennaisena osana liian lukeneisuuden ylenkatse, vaikka miehet saattavat kodeissaan lukea korkealentoistakin proosaa. Tämä on vyöhyke, jonne intersektionaalinen feminismi ei taida tehdä aluevalloitusta muutamaan sukupolveen. Toisaalta teos ei keskity sukupuolten väliseen työnjakoon. Teoksen naiset pärjäävät miehiä paremmin työelämässä, mutta kotona maailma pysyy järjestyksessään, jos mies saa käydä salapullolla halkopinon välissä. Itse olen todistanut tätä katoavaa kansanperinnettä viimeksi 1970-luvulla, mutta omat juureni ovatkin etelämmässä.

Olen muistaakseni tankannut Liimatan kirjoista Autarktista ymmärtämättä siitä paljoa, ja tältäkin kirjalta odotin alkoholinhuuruista epätoivoa. Mutta koin kirjan ilmapiirin valoisammaksi kuin Autarktiksessa, ja onnistuin viettämään Lukurauhan päivän sujuvasti teoksen parissa.

Kenkien teema leikkaa läpi tämän monipolvisen matkakertomuksen. Arno kokee kumisaapasvyöhykkeen alkavan Pieksämäeltä, sen jälkeen kukaan ei katso kieroon kumppareita matkakenkinä. Lievästi polvivammaisen Arnon kengät kuluvat epäsymmetrisesti, ja vammakin on hankittu Kainuun-reissulta palattua, junan portaissa kännissä teloen. Kunnollisia nahkakenkiä Kainuussa käytetään vain hautajaisissa, ja lopulta tässä matkataan molempien viinaan marinoituneen enojen hautaanpanijaisiin. Suvussa Eine-mummo elää läpi poikiensa hautajaiset ymmärtämättä tapahtunutta.

Muistelin kirjaa lukiessa Petri Tammisen varsinaissuomalaista veijaritarinaa Enon opetukset, jossa tosin liikuttiin laajemmalla reviirillä ja oli erilainen rakenteeltaan. Tässä teoksessa enon elämäntarinaa kuoritaan auki kerros kerrokselta kuin väkeväkatkuista sipulia, ja saadaan aikaan komea, omaperäinen muotokuva. Se on kuin talo, jota aletaan rakentaa tuhkakuppien sijaintien ympärille. Toisaalta sama mies taipuu käymään ainoana miehenä mielenterveysyhdistyksen keskustelupiirissä.

Erityisen tyytyväinen olin teoksen murrepuheratkaisuun. Se oli runsasta, mutta rajoittui dialogin tasolle. Kirjassa puhuttu Kainuun murre oli minulle hyvinkin tuttua, enkä osannut erottaa sitä pohjoissavolaisesta tai – karjalaisesta. Murrerajojen tunnistaminen noilla huudeilla on taitolaji, mutta kuulin Risto-enon sutkautuksissa enemmän savon kuin karjalan potkua. Äänikirjan lukija Turkka Mastomäki onnistui tehtävässään erinomaisesti, ja koin, että kirjan kuunteleminen oli tällä kertaa vaikuttavampi kokemus kuin tekstin lukeminen olisi ollut.

2 kommenttia artikkeliin ”Haasteita haisaapasvyöhykkeellä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s