Sotavanki Irpinistä, päivää

Teos: Arvo Myllymäki: Niin kaukana on ikäväsi maa (Saga Egmont, 2021)

Äänikirjan lukija: Jussi Puhakka

Vähemmän tunnettujen Ukraina-aiheisten romaanien metsästys jatkuu. Minulla on edelleen kesken Katja Kallion uusin teos, jonka toinen päähenkilö on ukrainalainen sotavanki. Siinä ja tässä nyt löytämässäni Arvo Myllymäen teoksessa on siis jotain yhteistä, vaikka niiden ajallinen fokus on erilainen.

Emeritusprofessori Myllymäki on Ukrainan saksalaisen sotavangin poika, joten hän tuntee teoksen aiheen omakohtaisesti, mutta tarina on silti fiktiivinen. Siinä kaksikielinen Sjöbergin perhe pitää sukutilaa Pohjanmaan Jepualla, ja ottaa jatkosodan aikana työmieheksi Hans-Peterin, joka on ollut vankileirillä. Tilan emäntä Birgitta on nuori lapseton sotaleski, joka elää yhdessä nuorempien sisarustensa kanssa tilalla. Nuorta rakkautta uhkaa surullinen loppu, mutta onneksi pariskunta onnistuu pakenemaan Ruotsiin miehen todennäköistä karkotusta.

Hans-Peterin asema ukrainansaksalaisena puna-armeijan sotilaana on lähes yhtä hankala kuin Birgitan veljen tausta SS-vapaaehtoisena. Tauno on siis ollut rintamalla Ukrainassa, mutta alkaa sodan päättyessä hävetä tätä jaksoa elämässään. Hans-Peterin vanhemmat taas ovat päässet sodan suvantovaiheessa muuttamaan Saksaan – maahan, joka ei tunnu omalta, mutta jossa on joku tulevaisuus, edes hatara. Ennen kommunistista sosialisointia perheellä on ollut menestynyt puutarhayritys Kiovan lähellä Irpinissä, ja Hans-Peter kunnostautuu myös puutarhurina Pohjanmaalla.

Katselin ennen kirjan lukemista hassuja matkavideoita Ukrainasta, ja Irpin jäi niistä mieleeni Kiovan vauraana esikaupunkina, jossa oli vaikuttavia puistoja (myös koirapuistoja) ja tietysti Hesburger. Vähän tuon tyyppisiä muistoja on myös kirjan Hans-Peterillä kotikonnuistaan, vaikka joutuikin sitten viettämään nuoruutensa sovhoosissa.

Myllymäki on kirjoittanut romaanissa itselleen vaihtoehtoisen historian sillä oletuksella, että hänen isänsä olisi voinut jäädä asumaan länsimaihin. Oikeassa elämässä hän kohtasi isänsä ensi kertaa 1970-luvulla, ja isä oli joutunut Siperiaan jo ennen miehen syntymää. Tässä teoksessa vietetään suht onnellista perhe-elämää Ruotsissa Uumajan seudulla, ja sukuloidaan usein Suomessa. Myös miehen vanhemmat käyvät usein Saksasta kylässä, ja sodan jälkeen syntynyt esikoinen Lars pääsee opiskelemaan Wiesbadeniin.

Osittain teoksen tapahtumat tuntuivat liian arkisilta, ja paikoitellen Myllymäki kertaa historian yleisiä tapahtumia liian opettavaisesti. Mutta opinkin sitten taas uutta Ukrainan etnisistä vähemmistöistä, ja tässäkin käsitellään juutalaiskysymystä sivuteemana. Kirjan nimi on lainaus Elvi Sinervon sota-aikaisesta runosta Natalia, jonka hän kirjoitti vankeudessa Hämeenlinnan naisvankilassa.

En olisi ehkä löytänyt teosta ilman äkillistä kiinnostusta Ukrainan tilanteeseen. Luettavaa maan menneisyydestä ja nykyisyydestä on saatavilla tänne kotisohvalle elektronisesti toimitettuna aika vähän. Tämä teos oli ilahduttava löytö omakohtaisen kokemuspohjan vuoksi. Huomaan, että Myllymäki on kirjoittanut toisenkin teoksen aikuisen miehen ensikohtaamisesta sotavanki-isän kanssa. Saatan lukea senkin, jos löydän sen vielä jostain painotuotteena.

Muuten tarjolla on kotimaisia toimintatrillereitä, ja jokunen holokaustia ja ukrainanjuutalaista diasporaa käsittelevä teos. Ja tietty Anne Applebaumin jättiteos Punainen nälkä, jota olen jo aloittanut pari vuotta sitten ja todennut masentavuudessaan jopa holokaustikirjoja pahemmaksi. Eli ehkä sitten niitä toimintatrillereitä, wait and see…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s