Sinisten unelmien metsästäjät

Teos: Yuri Shikalov: Markat, farkut ja sukkahousut (Gaudeamus, 2020)

Lukija: Tuomas Nevanlinna

Monilla näkyisi olevan juuri nyt työn alla kirjoja, jotka paljastavat Putinin sisäpiirin metkuja ja Navalnyin roolista maan opposition äänitorvena. Itsekin olen kuunnellut näitä kirjoja useamman, mutta minulla ei ole niistä mitään omaperäistä kerrottavaa. Ehkä kirjojen akuutti ajankohtaisuus myös ahdistaa, kun maailma odottaa uutisia seuraavista henkensä menettäneistä toisinajattelijoista.

Itselleni Venäjä ei ole mikään mörkö tai automaattinen vihollinen, vaan olen edelleen kiinnostunut sen historiasta ja kulttuurista. Viimeksi lukemani Yuri Shikalovin historiikki Suomen ja Venäjän mikrotason kauppasuhteista, eli trokaamistoiminnasta Karjalan kannaksella ja Pietarissa valotti neuvostokansalaisten arkea 1950-luvulta 1980-luvulle humoristisesti ja konkreettisesti.

Shikalov on nykyään historiantutkija Itä-Suomen yliopistossa, mutta ennen Suomeen muuttoa 1990-luvulla hän ehti jo tehdä uraa hydrologina Neuvostoliitossa. Osa hänen havainnoistaan trokaamisesta ovat omakohtaisia, ja tutkimuksessa on käytetty paljon haastatteluaineistoa niin venäläisilta kuin suomalaisilta kaupan harjoittajilta. Ilmiöön liittyy romantisoitua mytologisointia, mutta sitä voi myös tutkia merkkinä talousjärjestelmän sisäsyntyisestä murtumisesta.

Tuskin trokaaminen oli suomalaisille turisteillekaan pelkkä harrastus, vaan moni hyötyi rajakaupasta taloudellisesti. Muodostui pitkäaikaisia liikesuhteita ja ystävyyksiä, vaikka virallisesti ystävystyminen länsimielisten kanssa oli kiellettyä. 80-luvun loppuvuosina kaupan muoto muuttui, kun farkkuja ja muita länsimaisia vaatteita alkoi ilmaantua jo kauppoihin. Aivan loppuaikoina diilaaminen keskittyi lähinnä ulkomaan valuuttaan.

Kun nyt katselemme länsimaisten yritysten vetäytymistä Venäjältä, kirjan anti alkaa tuntua taas ajankohtaiselta. En osaa ennustaa tulevaisuutta, jossa ylirajainen trokaaminen palaisi taas elinkeinoksi, eikä Venäjästä ole tulossa vanhaa Neuvostoliittoa. Ihmisten arki on kuitenkin keskeinen merkitysten kenttä, jossa kansalaisten uskollisuutta valtiolleen mitataan. Kuluttamiseen liittyvät sanktiot ovat ase, joka rankaisee myös niitä, jotka eivät alun perinkään halunneet nykyistä johtoa. Venäjä ei ole 30-vuotisen olemassaolonsa aikana osoittautunut kovinkaan taitavaksi kansan vaatettajaksi, tai muiden muotibrändien luojaksi. En osaa mainita venäläisiä vaateketjuja tai design-tuotteita, jotka olisivat nousseet tunnetuiksi maailmalla. Sen sijaan näen maan, jossa palvotaan länsimaista luksusta – kalliita merkkejä, joihin esimerkiksi tavallisella suomalaisella palkansaajalla ei ole varaa.

Muovikassien silittäminen käi kirjasta mieleen erityisenä palvontamenona. Pietarilaisen Saigon-kahvilan nurkkapöydässä olisin kyllä viihtynyt ilman Anttilan muovikassiakin. Myös Pietarista maakuntiin menevissä ”makkarajunissa” olisi ollut tunnelmallista matkustaa.

Neuvostoliiton talousjärjestelmää vähemmän tunteville teos tarjoaa faktaosuuksia, joissa kaupan, kuluttamisen, työllisyyden ja asumisenkin ilmiöitä selitetään kattavasti. Kirja myös valottaa sitä, miksi trokareiksi päätyivät suht korkeasti koulutetutkin ihmiset. Monilla koututetuilla nuorilla oli varsinkin 70-luvulla työpaikkoja valtion laitoksissa, joissa ei tarvinnut pahemmin huhkia. Turhautuneiden tutkijoiden ja byrokraattien energia saattoi sitten keskittyä virka-ajan ulkopuolisiin bisneksiin.

Minulla on siis työn alla kymmenisen tietokirjaa Venäjästä, ja tämä on ollut ainoa, johon pystyin keskittymään ilman masentavaa pilveä ympärilläni. Ehkä koen myös salaista neuvostonostalgiaa, koska oman aikakauteni neuvostojohtajat eivät tuntuneet niin pelottavilta kuin Venäjän nykyinen presidentti.