Täyttä elämää Perillistenkadulla

Teos: Pirjo Tuominen: Puutalokaupungin naiset (Tammi, 2022)

Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn

Perillistenkatu on köyhien kortteli Lappeenrannassa, jossa varakkaimmilla on oma huusi ja lapsille leikkimökki. Siellä omaa puutaloa asuttaa Pöyhösten laajennettu perhe, Topias, Lahja ja näiden aikuiset tyttäret perheineen. Eletään vuotta 1939, jolloin lappeenrantalaisia kiinnostavat enemmän puutarhatyöt ja vaurastuminen kuin raudan kerääntyminen itärajalle.

Pirjo Tuominen on Lappeenrannassa syntynyt kirjailija, joka on viettänyt suurimman osan elämästään Länsi-Suomessa. Olen lukenut hänen kirjojaan noin kymmenen vuoden ajan, mutta minulla ei vieläkään ole vahvaa kokonaiskäsitystä hänen laajasta tuotannostaan.

Oletan, että tässä romaanissa on omaelämäkerrallisen aineksia, mutta minun ei tarvitse tietää, kuinka paljon. Kyseessä on suht perinteinen nuoren naisen kasvutarina, jonka alkuvaiheita määrittelee toinen maailmansota. Tyttö jää puoliorvoksi jo vauvana, kun isä kuolee talvisodan ensimetreillä rintamalla, mutta puutaloyhteisö huolehtii, ettei tytöltä pääse puuttumaan mitään olennaista – ainakaan sen omilla hyvinvoinnin mittareilla.

Teoksen Viena on oppimishaluinen tyttö, joita kiinnostaa runonlausunta, teatteri ja baletti. Myös hänen lempeä, kaunosieluinen äitinsä Hanna kuolee tytön ollessa teini-ikäinen. Vienalle on tiedossa perintörahoja, mutta Helmi-täti toimii niiden haltijana 21 vuoden ikään saakka. Näin ollen Viena joutuu asumaan alivuokralaisena ja käymään sekalaisissa töissä kustantaakseen lukio-opinnot.

Teos on poikkeuksellisen lämminhenkinen, ja eläydyin varsinkin alun sota-ajan tunnelmiin. Kuvaus Taipalsaaren evakkoajoista ja tuon saaren naisten keskinäisistä kahinoista oli jopa verevämpää kuin puutalokorttelin meininki. Viola- niminen suvun matriarkka ja lottajohtaja ei ollut kovin sympaattinen voimahahmo, eli Tuominen osoittaa tässä, millaisia valtataisteluja ja hierarkioita tuon järjestön johtoon on liittynyt. Naisten maanpuolustuksesta ei piirretä liian ruusuista kuvaa.

Teos kuitenkin keskittyy enemmän 1950-lukuun, eli Vienan nuoruuteen. Tämä tarinointi tuntui minusta jo monta kertaa kuullulta, sillä minulla on muistitietoa toisen välisuomalaisen kaupungin puutalokortteleista. Lappeenrannalle ominaista toki on ollut armeijan keskeinen rooli kaupunkikuvassa, eli ”paikallinen väri” liittyy muun muassa hienosteleviin upseerinrouviin, jotka eivät anna poikiensa seurustella työväen kakaroiden kanssa. Mutta kuvauksen tuon ajan koulunkäynnistä, seurusteluhuolista ja kesätöistä olin jo kuullut livenä sukulaisiltani.

Uskon silti, että teos voi olla tämän äitienpäivän hittikirja, ja toivon sille muitakin kuin kahdeksankymppisiä lukijoita. Teosta suosittelen niille, joita kiinnostaa tavallinen arki, sosiaalihistoria ja luokkaerot. Kovin poliittista kuvausta ei kirjaan kuitenkaan mahdu, sillä henkilögalleriaan ei kuulu esimerkiksi kommunisteja. En kokenut tätä puutteena, mutta olisin ehkä kaivannut kuvattuun puutalokortteliin himpun verran moninaisempia hahmoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s