Lyhyiden lauseiden Länsi-Jyllannissa

Teos: Stine Pilgaard: Metriä sekunnissa (WSOY, 2022)

Suomennos: Anna Skogster

Äänikirjan lukija: Minttu Mustakallio

Vaikka olen asunut elämäni strategisia aikoja Tanskassa, niin jostain syystä tanskalainen kirjallisuus ei ole koskaan ”kolahtanut” minuun erityisesti. Minulla on joitain suosikkeja, joista parhaiten mieleen on jäänyt Peter Hoeg, mutta en seuraa Tanskan kirjamarkkinoita erityisen aktiivisesti. Pohjoismaista ehdoton kirjallisuussuosikkimaani on Norja, ja se voi johtua siitä, että siellä olen matkaillut vähiten.

Näillä spekseillä varusteltuna en kokenut Stine Pilgaardin tuoretta teosta Metriä sekunnissa kovin kiinnostavaksi aihepiiriltään tai tarinan sijainnilta. Kolmikymppisten vauvaperheiden ruuhkavuodet Länsi-Jyllannissa on yhtä jännittävää kuin vastaavan kohderyhmän meno Peräseinäjoella.

Mutta tämähän olikin valloittavan vinksahtanut kirja. Kirjan kertojan nimi mainitaan vain kerran, se taitaa olla Anna, mutta pariskunta on periaatteessa anonyymi. Kertojan mies on saanut opettajan paikan Vellingin kunnassa sijaitsevasta kansanopistosta, ja Vellingin junassa on myös vahva tahtotila houkutella lapsiperheitä asumaan sinne pysyvästi. Opettajien puolisot kuuluvat kohderyhmään, kun kunnassa ideoidaan uusia vetovoimatekijöitä. Halutaanhan näiden muualta muuttaneiden perheiden jäävän, ja näille tyhjäntoimittajapuolisoillekin pitäisi löytää joku toimi.

Tiedän jotain Tanskan kansanopistoliikkeestä, mutta en liikaa, joten kirja antoi minulle jopa jotain uutta tiedollisesti. Kertoja pitää opiston elämäntapaa kulttina, mutta suhtautuu siihen rennon boheemisti. Toki tässä ei kuvailla oikeaa kulttia, jossa olisi pahoja, manipulatiivisia ihmisiä, mutta perheen asuinolot ovat yhteisölliset tavalla, jotka välillä häiritsevät ydinperheen arkea. Perhe asuu rivitalossa opiston mailla, ja välillä opiskelijat tunkevat aidan läpi pariskunnan laatuaikaa. Osa näistä jahtaa kertojan miestä, joka äänestetään vuoden hottikseksi opiston iltamissa.

Teos on selvästi saanut inspiraatiota kansanopistojen lauluperinteestä, ja väliin Pilgaard sanoittaa myös moderneja opistolauluja itse. Nämä saattavat joko aiheuttaa myötähäpeää tai viihdyttää – vastuu on kuulijalla.

Kertoja on saagan alussa palaamassa hitaasti työelämään vauvaloman jälkeen. Työ merkitsee hänelle lähinnä anonyymin kysymyspalstan pitämistä paikallislehdessä. Paljon enemmän päänvaivaa tuottaa autokoulussa käynti, sillä kertojalla on selkeitä fyysisiä hahmottamishäiriöitä. Nauroin autokouluhuumorille kirjassa eniten, vaikka en katso ”huonoin kuski” – tositeeveesarjoja. Autokoulun opettajahahmot olivat hulvattomia, ja heidän keinonsa kierrättää ongelmatapauksia varsin kekseliäitä.

Teos ei välttämättä avaudu kaikille, mutta ei teoksen huumori ole mitenkään Tanska-spesifiä. Suomalaisista takahikiöistä on kirjoitettu yhtä hersyvää komiikkaa, mutta yhtään romaania en ole lukenut, joka sijoittuisi kokonaan suomalaiseen kansanopistoon. Ehkä joissain lukemissani teoksissa on käyty Oriveden opiston kirjoittajalinjaa, mutta eivät nekään ole keskittyneet kokonaan opistoyhteisön arkeen.

Minulle tämä miljöö oli niin virkistävä, että voisin lennosta ilmoittautua tanskalaiselle kansanopistolle tilkkutäkkikurssille. Muiden maiden maalaisjunttius nimittäin on aina piirun verran jännittävämpää kuin oman. Luulen, että Tanskassa on huovuttamisessakin ihan eri tuulet kuin Suomessa.

Saatan jopa kuunnella tämän kirjan uudestaan, ja jään innolla odottamaan Pilgaardin seuraavaa teosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s