Olisiko teillä hetki aikaa puhua Stalinista?

Teos: Oleg V. Hlejvnuk: Stalin. Diktaattorin uusi elämäkerta (Otava, 2022)

Suomennos: Matti Kinnunen

Äänikirjan lukija: Antti Lang

Vapun pyhinä kuuntelin hevimpää settiä Isä Aurinkoisesta. Kuuntelu sijoittui osittain öiseen aikaan, ja näin myös unta Josif Dzugasvilistä. Onneksi en tällä kertaa eroottista unta, mutta unessa flirttailin kevyesti Stalinin kloonien kanssa, jotka toimivat ystävällisesti oppaina Nokialle perustetussa Diktaattorimuseossa. Oppaat tarjosivat 10 eurolla privaattikierrosta, ja siihen liittyi sopimus, ettei Josifin klooniin saanut käydä fyysisesti käsiksi.

Uni lienee alitajuinen reaktio uutiseen Turussa poistetusta Leninin patsaasta. Oma kantani on, ettei Neuvostoliittoon liittyviä muistomerkkejä pitäisi poistaa, sillä Neuvostoliitto ei ole hyökännyt Ukrainaan kaksi kuukautta sitten. Lenin kuuluu olennaisena osana Suomen historiaan, eikä hänen patsaansa merkitse menneen neuvostovallan ihannointia.

Tämä teos oli yllättävän monipuolinen ja hyvin kirjoitettu, sillä jaksoin kuunnella sen loppuun saakka pitkästymättä lobotomiaan saakka. Diktaattorien elämäkerrat eivät kuulu normilukemistoihini, mutta Stalinin elämäkerta kattaa niin pitkän jakson Neuvostoliiton historiaa, että sitä voi samalla lukea valtion historiikkinä.

Oleg V. Hlejvnuk on tutkinut Staliniin liittyvää historiankirjoitusta ja Kremlin alkuperäisiä lähteitä 20 vuoden ajan, ja osa teoksesta onkin kommentointia alan kirjallisuudesta. Minuun teki vaikutuksen kirjailijan kiihkottomuus, ja kyky arvioida poliittisen elämäkerran genreä laajemmasta ajallisesta perspektiivistä.

Kirjoitin kirjasta laajat muistiinpanot, mutta yritän tässä arviossa vain kertoa, mitä teoksesta jäi käteen ilman muistin apuvälineitä. Kiinnostavinta Stalinin elämässä toki ovat hänen lapsuutensa ja nuoruutensa, eli vuodet, jolloin hänellä ei ollut poliittista valtaa. Jotain tiesin etukäteen hänen pappisopinnoistaan ja rakkauselämästään, mutta en tiennyt karkotuksen vuosista Siperiassa. Näinä vuosina hän heilasteli useamman kohtalotoverittaren kanssa, ja sai mahdollisesti lapsia, joiden isyyttä hän ei koskaan tunnustanut. Hänen kolmella virallisella lapsella ei kellään mennyt hyvin ja vain tytär Svetlana eli nähdäkseen Neuvostoliiton kaatumisen. Suhde tyttäreen oli astetta helpompi kuin poikiin, jotka kuolivat molemmat suht nuorina, Jakov vankileirillä toisen maailmansodan aikana ja Vasili nelikymppisenä 60-luvulla. Jos joku kirjoittaisi elämäkerran pelkästään Stalinin isän roolista, se olisi luultavasti masentavin kirja ikinä.

Stalinin pahuuden ja persoonallisuushäiriön juurisyiden etsiminen on ollut haastavampaa historian tutkijoille kuin Hitlerin, johtuen ehkä siitä, ettei hänen varhaisista vaiheistaan löydy vastaavia ”merkkejä” tulevasta. Hän oli isänsä hylkäämä, ja oli kärsinyt lapsena isän väkivaltaisesta käytöksestä, mutta georgialaisesta näkökulmasta Stalinin lapsuus oli jopa etuoikeutettu. Hänen vanhempansa olivat lukutaitoisia, vanhemmat elättivät perhettä kaupalla ja kädentaidoilla, ja koska Josif oli perheen ainoa eloon jäänyt lapsi, hän luultavasti sai äidiltään enemmän huomiota kuin moni muu hänen kotikylässään.

Hänestä kasvoi häikäilemätön ja toimissaan täysin mielivaltainen tyyppi, joka kykeni likvidoimaan jopa perheenjäseniä. Samaan aikaan hän sai avunpyyntökirjeitä varsinkin georgialaisilta lapsuuden- ja nuoruudenystäviltään. Kremlin arkistot eivät paljasta, kuka ystävistä sai bonusta eläkkeeseen, mutta se, että nämä kirjeet ovat säilyneet jälkipolville kertoo ainakin sen, että Isä Aurinkoinen oli mahdollisesti ne lukenut. Kuten monen muunkin diktaattorin elämässä, myös Stalinilla oli myötätunnon osoittamisen puuskia kaiken julmuuden keskellä.

Olisin halunnut lukea enemmän Stalinin käsityksistä etnisyydestä. Toki kirjassa oli riittävästi tarinaa gulagiin joutumisen syistä, mutta esimerkiksi Stalinin omaa georgialaisuutta etnisyytenä ei käsitelty kovinkaan syvällisesti. Venäjä toki oli hänelle vieras kieli, ja tämä saattoi olla syynä siihen, miksi hänen verbaalinen antinsa oli niin keskinkertaista. Sortotoimia kohdistui kuitenkin enemmän pohjoisen Venäjän kuin etelän uusien neuvostotasavaltojen asukkeihin.

Kirjassa käsitellään Suomen ja Ukrainan geopoliittista asemaa molempia yhtä paljon, ja huolellinen lukija osaa löytää Neuvostoliiton alkuvaiheiden retoriikasta joitain yhtymäkohtia nykypäivään. Ukrainalaisen kulakkien ja suomalaisten tsuhnien epäilyttävyys ja epälojaalisuus nyt ainakin tulee käsitteinä selväksi.

Tätä teosta ei normi-ihminen voi älyllisesti omaksua yhdessä viikonlopussa, vaan sitä kannattaa lukea maltillisesti, luku kerrallaan. Minulla varsinkin ne toisen maailmansodan strategiset osuudet olivat liian raskasta luettavaa seuratessani tätä käynnissä olevaa sotaa. Neuvostoliiton alkuajoista olen lukenut sen verran paljon aiemmin, että muun muassa Leon Trotsky alkoi tuntua jo hyvältä kaverilta. Trostkysta lukisinkin mielelläni erillisen elämäkerran, sillä hän taisi elää värikkäämmän elämän kuin Isä Aurinkoinen, vaikka tulikin hänen kätyrinsä salamurhaamaksi Meksikossa.

Tämä teos oli minulle vahvempi elämys kuin ne useat Putin-aiheiset teokset, joita olen yrittänyt kevään aikana kahlata läpi. En ole blogannut niistä, koska niistä kirjoittaminen tuntuu masentavalta. Tässä kirjassa oli kohtia, jotka jopa vähän naurattivat, vaikka Hlevnjukin äänensävy ei ole erityisen viihteellinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s