Edwardiaanisissa häissä

Teos: Marie Benedict: Lady Churchill (Sitruuna, 2022)

Suomennos: Hanni Salovaara

Äänikirjan lukija: Hannamari Nikander

BookBeatin tilaus katkesi juuri, uuteen jaksoon ei ole varaa, ja minulla jäi kirja kesken. Yleensä en postaile kesken jääneistä teoksista, mutta lupaavista yksilöistä voin vähän huudahdella. Yleensä lukemistoihini ei myöskään kuulu historialliset romaanit valtiomiesten rouvista. Valitsin tämän teoksen kuitenkin siksi, että Winston Churchill kuuluu niihin kiinnostaviin ”tapauksiin”, joista olen pitkään halunnut tietää lisää, ja näin Clementine Churchillin tarina tuntui sopivalta alkupisteeltä.

Pariskunnan avioliiton saaga on kummallinen yhdistelmä vapaamielisyyttä ja konservatismia, kuten olivat molempien osapuolien suvut. Uskollisuus avioliitossa ei kuulunut näiden piirien hyveisiin, ja Winstonin amerikkalainen äiti teki sarja-avioitumisesta urheilulajin. Näissä piireissä naimisiinmeno oli useimmille enemmän sopimus kuin sydämen valinta.

Kun Winston ja Clementine menivät naimisiin vuonna 1908, elettiin edwardiaanista aikaa, jota on pidetty imperialismin arvojen huipentumana. Winston Churchill palveli pidempään meriministerinä, mutta myös lyhyemmän jakson siirtomaa-asioiden vastaavana ministerinä. Hän kuului niihin jääriin, joiden mukaan Intia ei ollut vielä valmis itsehallintoon, ja tämä oli yksi iso kysymys, josta pariskunta oli eri mieltä.

Clementine Churchill ymmärsi politiikasta enemmän kuin hänelle olisi tuon ajan normien mukaan ollut suotavaa, ja näin hän pääsi mukaan politiikan arkeen jouhevasti. Koska Winstonin poliittinen ura oli tuulinen, vaimon tuki oli keskeistä miehen psyykkisessä selviytymisessä. Kun poliittinen suosio oli alamaissa, Winston vetäytyi tiluksilleen rakentamaan omituista miniatyyrimaailmaa, pikku-Englantia.

Nämä ajat olivat vaimolle stressaavampia kuin ministerin rouvana toimiminen. Winston oli vaativa puoliso, jonka oikkuja ei yksi nainen olisi voinut tyydyttää. Yksi Clementinen arkihuolista oli, kuinka saada rahat riittämään palveluskunnan palkkoihin, ja aikana, kun perhe asui omistamassaan maaseuturesidenssissä, heillä oli varaa palkata ”vain” yhdeksän ihmistä.

Kirjan ilmapiiri on jännittävä ja hieman vinksahtanut, ja vaikka tässä käydään läpi historian laajoja kaaria, Benedict onnistuu tavoittamaan pariskunnan yksityisemmän, intiimin puolen. Avioliitto oli myrskyisä, mutta kesti Winstonin kuolemaan saakka.

Clementine synnytti viisi elävää lasta, joista Marigold-tyttönen kuoli verenmyrkytykseen kaksivuotiaana. Lasten saaminen kuului avioliiton käsikirjoitukseen, vaikka Clementine ei ollut äidillisyyttä pursuava tapaus. Hänellä oli haasteita mielenterveytensä kanssa, ja joutui välillä lataamaan itseään sairaalahoidossa. Pitkät ulkomaanmatkat ilman lapsia olivat hänelle henkireikä. Churchillin lapsikatrasta hoitivat palveluskunta ja sisäoppilaitokset, mutta perhejuhliin pariskunta panosti erityisesti.

Pääsin kirjassa kohtaan, jossa Winston ja Clementine joutuvat ensi kertaa pommisuojaan toisen maailmansodan aikana, ja Winstonista on juuri tullut maansa pelastaja, yhdistetty pää- ja puolustusministeri. Tästä ajastaan tehtiin myös se mainio leffa, jonka näin muutama vuosi sitten. En edes muistanut Clementinen roolihahmoa siinä, ja luulin, että Churchill oli leskimies. Itseäni tarinassa ehkä kiinnosti eniten natsi kysymys ja sen käsittely Britanniassa, ja Churchillin erinomainen kyky ennakoida tulevaa. Clementine toki oli näissäkin keskusteluissa aktiivinen, vaikka kirja antaa ymmärtää, että naisten äänioikeuskysymys olisi ollut hänen varsinainen intohimonsa.

Teos voisi olla mainio äitienpäivälahja niille, joita erilainen, haasteellinen äitiys kiinnostaa. Oma äitini olisi varmasti pitänyt tästä, jos olisi vielä elossa, ja itsekin alan lähestyä jo ikää, jossa tämäntyyppiset ”vakavammat” viihderomaanit kolahtavat . Tyylillisesti tämä oli sopivan ironinen ja ristiriitainen teos, kieli ja kerronta on jouhevaa, mutta henkilöhahmoissa on riittävästi särmää. Nuoremmat lukijat voivat romaanin kautta innoittua lukemaan lisää muistakin kirjan avainhenkilöistä. Poliittisen historian saralla teos ei todellakaan ollut turhan kepeä tai viihteellinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s