Onni on oma kirjoitusmaja

Teos: Deborah Levy: Omistuskirjoituksia (S&S, 2022)

Suomennos: Pauliina Vanhatalo

Äänikirjan lukija: Tuija Kosonen

Onni on oma kirjoitusvaja Lontoossa. Onni on myös banaanipuu talvisessa kaupungissa, ja asunnossa riittävä ilmankosteus pitämään trooppista puuta elossa. Puu voi olla kirjailijan uusi perheenjäsen siinä vaiheessa, kun lapset ovat lähdössä opiskelemaan.

Tässä teoksessa, joka on Deborah Levyn autofiktiivisen sarjan kolmas ja viimeinen osa, puretaan vanhoja koteja ja haaveillaan uusista. Tarinan alussa kirjailija on 58-vuotias aikuisten lasten äiti, avioerosta on jo jonkin verran aikaa, mutta sopeutuminen sinkkuelämään on vienyt aikaa. Naisella on enemmän sähköpyöriä kuin vierashuoneita ystävilleen, ja kun he tulevat käymään kaupungissa, ainakin heille on tarjolla edullinen menopeli. Nainen haaveilee myös taloudenhoitajasta, mutta tiedostaa, etteivät he enää tottelisi häntä, vaan käskisivät tämän hakemaan hetken mielijohteen herkkunsa itse.

Nainen pyörii piireissä, joissa lähes kaikilla on kaupunkikodin lisäksi tiluksia maaseudulla, ehkä myös ulkomailla. Hän itse ei omista paljoa, mutta huomaa, että on vanhemmiten alkanut arvostaa tiettyjä mukavuuksia elämässä. Nelikymppisenä hän vielä ruokki perhettään lähinnä itse tekemillään intialaisilla dal-kastikkeilla ja paratha-leivillä, mutta näinä päivinä hän tarjoilee margaritoja pakastimessa huurrutetuissa laseissa. Silkkiset lakanat ovat yksi hänen salaisuutensa, vaikka aina ei löydy kumppania niiden välissä peuhaamaan.

Sekoitan mielikuvissani Levyn ja toisen brittiläisen autofiktion taiturin, Rachel Cuskin, teokset, eikä se taida olla suuri erhe, kun tyyleissä on paljon yhteistä. Molemmissa sarjoissa matkustetaan paljon, käydään kirjallisissa tapahtumissa ja tavataan kummallisia ihmisiä. Cuskin teoksissa tarkkaillaan eniten tuntemattomia ihmisiä, ja raportoidaan lyhyistä merkittävistä kohtaamisista, joille ei välttämättä ole koskaan luvassa jatkoa. Tässä teoksessa havainnoidaan eniten ystäviä, mutta tajunnanvirta on yhtä vuolasta kuin Cuskilla. En ole lukenut tämän trilogian kakkososaa, kun taas Cuskin trilogian olen lukenut kokonaan.

Kakkososa, Elämisen hinta, voisi kuitenkin kolahtaa minuun eniten, kun se ilmeisesti kertoo kirjoittamisesta taloudellisessa niukkuudessa. Ykkösosassa olin eniten vaikuttunut Levyn perheen osallisuudesta apartheidin vastaiseen taisteluun Etelä-Afrikassa, ja tässäkin osassa tuohon sukuhistoriaan palataan, joskin lyhyesti.

Levy antaa kirjassa huomiota lukuisille kääntäjilleen, ja arvostaa heidän kanssaan käytyjä keskusteluja. Pauliina Vanhatalo vaikuttaa kirjailijalta, joka ehkä on itse vaikuttanut siihen, että trilogia on julkaistu suomeksi.

Parhaiten kirjasta jäivät mieleen kulinaariset havainnot, varsinkin guavajäätelö, johon kertoja sai tutustua kirjallisuusfestivaaleilla Intiassa. Tehdäpä sitä itse vasta poimituista hedelmistä, siinä yksi olennainen elämisen taito.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s