Muukalainen vuoteessamme

Teos: Rosie Walsh: Tuntematon rakkaani (Otava, 2022)

Suomennos: Anna-Mari Raaska

Äänikirjan lukijat: Matti Leino ja Iisa Pajula

Emma ja Leo ovat tavallinen aviopari Lontoon Hampstead Heathissa, ja heillä on viisivuotias tytär Ruby, joka on saatu maailmaan hedelmöityshoitojen kautta. Perheen onnea varjostaa Emman taannoin sairastettu syöpä, mutta vaikeiden aikojen jälkeen lääkäreillä on taas hyviä uutisia. Perheessä pitäisi olla edessä toivorikkaita aikoja, mutta Emman mieli oireilee taas kuten se on oireillut jo ennen syöpää. Vaikeina aikoina hänellä on tapana paeta merenrantakylään Northhumberlandissa ilman perhettään.

Emma on koulutukseltaan meribiologi, ja yliopistouran ohella hän on tehnyt uraa BBC:n luonto-ohjelmissa. Välillä vaimon julkinen rooli aiheuttaa Leossa mustasukkaisuutta, kun vieraat miehet lähettelevät hänelle viestejä öiseen aikaan. Leo itse työskentelee toimittajana suuressa päivälehdessä, jossa hän kuuluu nekrologien kirjoittajien tiimiin. Joku vaimon käytöksessä saa Leon penkomaan tämän arkistoja sotkuisessa perintötalossa, ja kamalaa kyllä, hän on myös kirjoittanut valmiiksi tämän nekrologin kaiken varalta.

Kyseessä on intiimi psykologinen trilleri, joka keskittyy päähenkilöiden lähimpään ystäväpiiriin ja työyhteisöihin. Pääteemana on luottamus parisuhteessa, ja petoksen kohtaamisen haaste. Teoksessa myös katoaa henkilöitä, eikä poliisi lähde tutkimaan tapauksia kovinkaan pontevasti.

Olen muistaakseni lukenut toisenkin kelvon romaanin Rosie Walshilta, mutta se ei ollut psykologinen trilleri. Nyt minulla on ollut pitkä tauko brittitrillereiden lukemisessa, joten pystyin eläytymään teokseen normaalia paremmin. Juoni oli yllätyksellinen, ja sekin oli positiivista, ettei teoksessa sekoiltu pahasti päihteiden kanssa. Vanhemmuus on tässäkin keskeinen teema, ja sitä ristivalotetaan useamman kertojan kautta.

Opin kirjasta eniten brittiläisestä työelämästä, ja tuo nekrologin kirjoittajan toimenkuva jopa nauratti muuten vakavan tarinan keskellä. Myös Emman urakehityksen seuraaminen oli kiinnostavaa, vaikka sen taustalla oli synkkää menetystä ja tuskaa. Britannian kokoisessa maassa myös TV:stä tuttu luontotoimittaja (jota itse pitäisin suht viattomana hahmona) saa osakseen monenmoista kuraa, eikä julkisuuskuva hälvene nopeasti, vaikka henkilö olisi poistunut parrasvaloista.

Teoksesta ei kannata tietää liikaa ennen lukemista, ja itsekin kirjoittelen tästä genrestä lähinnä nootteja itselleni, jos joskus päädyn tekemään psykologisista trillereistä laajempaa analyysia. Tästä teoksesta tuli fiilis, ettei Walsh ollut ehkä kirjoittanut omaansa bestseller-algoritmien kiille silmissään. Mutta toki Lontoo ympäristönä ja valkoiset, keskiluokkaiset, keski-ikäiset päähenkilöt tekivät teoksesta vähän liiankin helppolukuisen. Mutta teoksessa oli vähemmän elämäntapafiilistelyä kuin tämän tyyppisissä teoksissa yleensä, sillä pariskunnalla oli ihan oikeitakin ongelmia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s