Neuloosin kokemista poliisiasemalla

Teos: Satu Rämö: Hildur (2022)

Äänikirjan lukija: Sanna Majuri

Kesän hittidekkariksi on jo lyhyen hyllyelämänsä perusteella nousemassa Satu Rämön tuore teos Hildur. Moni tunnistaa tekijän omaelämäkerrallisista Islanti-kuvauksista, mutta Hildur on hänen ensimmäinen fiktiivinen teoksensa.

Hildur on reilu kolmikymppinen poliisinainen, ja Länsivuonojen alueen ainoa rikostutkija. Hänellä on myös vastuualue kansallisessa Kadonneiden lasten tutkimusyksikössä. Käytännössä tämä tarkoittaa hatkat ottaneiden laitosnuorten paimentamista, mutta välillä eteen voi tulla vaikeampiakin tapauksia.

Hildurilla itsellään on raskas traumatausta, sillä hänen kaksi siskoaan katosivat 80-luvulla tämän ollessa hyvin pieni, eivätkä vanhemmat selvinneet tästä kriisistä. Hildur joutui sijoitetuksi, mutta muutti jo nuorena omilleen Reykjavikiin, ja näin hänestä muovautui aito oman polkunsa kulkija. Nainen opiskeli yliopistossa historiaa, ja viihtyy edelleen arkistoissa, mutta poliisin ammatin valinta johtuu pitkälti meren kutsusta. Hildur siis halusi ammatin, jota harjoittaa hänelle rakkailla Länsivuonoilla, sillä nainen on koukussa surffaamiseen. Tätä hän harrastaa myös talvella, ja Länsivuonoilla aallot ovat taatusti hurjimmat.

Hildurin työpariksi lentää Suomesta poliisikokelas Jakob, joka tulee Islantiin opiskeluvaihtoon. Hän on jo opinnoissaan loppusuoralla, ja vaihto sujuu vahvan ammatillisissa merkeissä. Jakob on valinnut Islannin vaihdon kohteeksi muun muassa saaren villalankatarjonnan vuoksi, onhan mies himoneuloja. Paikallinen lankakaupan pitäjä Gudrun on melkoinen amatsoni, joka antaa mielellään Jakobille intiimejä yksityistunteja.

Vaikka päähenkilöillä on suuria intohimoja yksityiselämässään, he ehtivät myös tehdä töitä varsin ansiokkaasti. Alueelle sattuu kuolemantapauksia, joilla on selvä yhteys toisiinsa, ja tilastollisesti ne kiinnostavat jo pääkonttoria Reykjavikissä. Kaikissa Islantiin sijoittuvissa dekkareissa on yleensä sama haaste: kovin laajat murhatapaukset eivät tunnu juonellisesti uskottavilta, kun saarella tapahtuu todennäköisesti vain yksi murha vuodessa. Rämö tietysti käsittelee myös tätä todennäköisyyttä, ja ripottaa juoneen myös pienempiä rötöksiä, jotka kuuluvat paikallisen poliisityön arkeen.

Tunnen Islantia jonkun verran, ja koin teoksen senkin vuoksi aivan hurmaavaksi. Länsivuonoilla en ole vieraillut, mutta Reykjavikin kuvauksissa vierailtiin erittäin tutuilla ”hoodeilla”. Monet pienet yksityiskohdat kirjassa kertoivat kirjailijan syvästä saaren lähihistorian tuntemuksesta. Esimerkiksi Hildurin täti tarjoilee tälle 1980-luvun hittijälkiruokaa, After Eight-suklaalla höystettyjä säilykepäärynöitä. Tällaisia asioita ei ehkä satunnainen Islannin-kävijä osaisi bongata, vaan niihin voi törmätä vasta pidemmän saarella asumisen jälkeen.

Ehkä teos puhuttelee suomalaisia lukijoita erityisesti Jakobin hahmon kautta, mutta toivoisin kirjalle kansainvälistä menestystä. Täytyy myöntää, että itse ihastuin kirjassa eniten tuohon surulliseen neulomista harrastavaan suomalaispoliisihahmoon, vaikka Hildur itse ei jäänyt yhtään hänen charminsa varjoon. Ilman neuloosin kokemista teos olisi silti ollut loistava, mutta oman lankaharrastuksen vuoksi se herätti minussa myös lukemisen ulkopuolisia intohimoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s