Pihlajapuukujan paratiisissa

Teos: Göran Rosenberg: Lyhyt pysähdys matkalla Auschwitzista (Atena, 2022)

Suomennos: Ulla Lempinen

Äänikirjan lukija: Tuomas Nevanlinna

Göran Rosenberg (s. 1948) on ruotsinjuutalainen kirjailija ja toimittaja, joka sai yllä mainitulla autofiktiivisellä teoksellaan August-palkinnon vuonna 2012. Nyt kymmenen vuoden viiveellä teos saapuu luoksemme äänikirjana suomen kielellä, ja tässä arviossa yritän selvittää, miksi juuri tämä teos kannattaisi lukea valtavasta Auschwitz-kirjallisuuden merestä.

Rosenbergin isä David syntyi Lodzissa vuonna 1923, ja ehti opiskella hetken tekstiili-insinööriksi ennen siirtoa Lodzin ghettoon. Auschwitziin hän joutui sodan viimeisessä aallossa, ja vietti siellä vain lyhyen jakson. Vuonna 1944 Saksan sotateollisuus kaipasi kipeästi uutta orjatyövoimaa, joten David kuului niiden onnekkaiden joukkoon, jotka siirrettiin kuolemanleiriltä työleirille. Hän ei ollut erityisen vahva fyysisesti eikä varsinkaan luonteeltaan ”tyrkky”, joten miehen valikoituminen eloonjääneiden joukkoon oli jonkin sortin ihme.

Teos onneksi alkaa onnellisemmissa merkeissä, eli Rosenberg aloittaa isän tarinan 1950-luvun Södertäljestä, Pihlajapuukujan kaksiosta, jossa Göran eli varsin tavanomaista sosialidemokraattista lähiölapsuutta. Vanhempien erilaisuus muista tuli esiin vain pienissä yksityiskohdissa, kuten ruokatottumuksissa ja joulun vieton välttelyssä. Mutta pieni Göran onnistuu silti kinuamaan itselleen pöytäkuusen, ja Scanian tehtaan Lucia-juhlissa kokoontuvat kaikki uskonnosta huolimatta.

Noin kolmannes teoksesta keskittyy David-isän poukkoiluun natsien työleirien saaristossa, mutta itseäni kiinnosti enemmän kuvaus Ruotsista juutalaispakolaisten vastaanottajamaana. 1940-luvun julkinen retoriikka oli parhaimmillaan varovaista ja pahimmillaan avoimen antisemitististä, ja eniten oltiin huolissaan juutalaisten sopivuudesta työmarkkinoille. Suurin osa maahan päätyneistä nuorista keskitysleirien selviytyjistä päätyi muuttamaan kolmansiin maihin, varsinkin vielä silloiseen Palestiinaan ja Yhdysvaltoihin.

Södertäljen arkielämän kuvaus oli kirjassa parasta, sillä siitä välittyy sodanjälkeisen ajan optimismi ja tulevaisuudenusko. Paikkakunta oli vielä 1950-luvulla jonkin sortin lomaparatiisi, jonne tukholmalaiset tulivat viihtymään täyshoitoloissa. Rosenbergien koti oli kävelymatkan päässä merenrannan houkutuksista, ja omalla tavallaan tuo ympäristö tarjosi keskitysleireiltä selvinneille optimaalisen paikan toipua.

Mutta rannikon mäntyjen raitis ilmakaan ei lopulta parantanut isä-Davidia. On myös ymmärrettävää, että Rosenberg pystyi kirjoittamaan aiheesta vasta varttuneessa iässä. Pidän paljon hänen pohdiskelevasta tyylistään, ja reittaan teoksen Auschwitz-kirjallisuuden helmiin. Eli teos varmasti tarjoaa jotain uutta niillekin, jotka ovat lukeneet jo useamman eloonjäämistarinan.

Itse löysin yhteyden tämän teoksen ja Simon Muirin Ei enää kirjeitä Puolasta välillä. Muirin teos ei ole omaelämäkerrallinen, mutta se kertoo yhtä voimallisesti puolanjuutalaisten tilanteesta ennen leireille joutumista. Ja koska olen tainnut lukea jo lähes kaiken kirjallisuuden suomenjuutalaisten lähihistoriasta, on kiinnostavaa tietää myös jotain Ruotsin juutalaisista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s