Äitiydestä neljällä vuosikymmenellä

Teos: Nina Honkanen: Sininen uni, ja mitä muuta olen äitinä saanut nähdä (Kirjapaja, 2022)

Äänikirjan lukija: Nina Honkanen

Nina Honkanen oli 18-vuotias saadessaan esikoisensa, ja lähes 42-vuotias iltatähden syntyessä. Hänen neljä poikaansa syntyivät kolmessa eri liitossa, ja kolmisen vuotta sitten hänen elämäänsä tuli vielä uuden puolison, Hannu-Pekka Björkmanin, bonuslapset. Hän on myös tuore isoäiti, ja on viime aikoina jakanut sisarustensa kanssa vastuuta sairaan äidin hoidosta. Voidaan siis sanoa, että hän on perhekeskeinen ihminen, jolle on kertynyt kokemusta varsinkin uusperheiden haasteista.

Sininen uni on esseetyylinen omaelämäkerrallinen teos, joka kattaa muistoja Honkasen koko elämänkaaren varrelta. Itse muistan hänet parhaiten radiotoimittajana, mutta ennen tätä hän yritti myös uraa mallina. Olen tämän jälkeen yrittänyt lukea hänen romaanejaan, mutta ne eivät ole suuresti kolahtaneet.

Tämä teos sopi hyvin eilisen virkkauspäivän vähäeleisiin tunnelmiin, ja ilahduin siinä varsinkin ajankohtaisista maailmanpoliittisista pohdinnoista. Teoksen ongelma toisaalta on rönsyilevyys, ja paikoitellen liiallinen toisto varsinkin koronaan ja Ukrainan sotaan liittyviin ajatelmien suhteen, mutta toisaalta kirjan tyyliin sopii monipolvisuus. Sekin, ettei kyseessä ole perinteinen lineaarinen omaelämäkerrallinen tilitys, lisää kirjan charmia. Noin puolet sen sisällöstä ei suoranaisesti liity äitiyteen, vaan teokseen mahtuu myös episodeja ystävyydestä, sukulaissuhteista, ja ajoista, jolloin Honkanen ei ole ollut parisuhteessa.

Tarinan nykyisyyteen kuuluu kertojan ja tämän puolison mökkeily pohjoisen Keski-Suomen korvessa, jossa naapurit varoittavat karhun vihellyksistä. Paikka on jonkin sortin hengellinen retriitti hänen miehelleen, mutta Honkanen itse ei ole vielä päässyt miehensä ortodoksin uskon ytimeen. Koska olen myös lukenut Björkmanin esseekirjoja, voin kyllä hyvin kuvitella pariskunnan keskusteluja ja retkiä taideaarteiden äärille. Suhde vaikuttaa loistavalta matchilta varsinkin luovuuden näkökulmasta.

Kirjassa vierailee myös kiinnostavia sivuhahmoja, kuten Honkasen pitkäaikainen ystävä ja mentori Jussi Kylätasku, jonka tuotantoon voisin tämän kuvauksen pohjalta tutustua. Honkasen aiempi residenssi saaressa Porvoon seudulla vaikutti vähintään yhtä juureva lta paikalta kuin Viitasaari, koska siellä hän eli paikallisten taiteilijoiden yhteisön keskellä.

Satakunta on minulle edelleen suht vierasta maaperää, mutta maakunnan työväenluokkaista mentaliteettiä Honkanen avaa myös ansiokkaasti. Hassua, että vaikka olen lukenut Juha Seppälältä romaanin Kuoppakaupunki, en tajunnut/muistanut tuon nimen varsinaista etymologiaa. Eli Porissa köyhä kansa asui pitkään kirjaimellisesti maakuopissa, ja Honkanen sijoittaa viimeiset tällaiset asumukset 1910-luvulle, hänen isovanhempiensa lapsuuteen.

Kirjan synnytystarinat ja pikkulapsiarjen kuvaukset eivät suuresti inspiroineet minua, vaikka pystyin hyvin samastumaan teoksen teiniäitihahmoon. Mutta tämä teos on kaikessa runsaudessaan sellainen, että sillä on tarjottavaa monenlaisille lukijoille, ja uskoisin sen puhuttelevan myös lapsettomia lukijoita.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s