Tyhjien lasten leposijoilla

Teos: Esa Salminen: Leposija Kilimakitossa (Johnny Kniga, 2010)

Äänikirjan lukija: Erja Manto

Daniel on valkoinen eteläafrikkalainen, joka on taistellut Mosambikin itsenäisyyden puolesta 1970-luvulla, ja saanut urotekojensa vuoksi maasta vanhan kartanon. Tiluksilla on monipolvinen koloniaalinen historia, ja siltä löytyy entisten valloittajien luita monelta vuosikymmeneltä. Omissa oloissaan viihtyvä Daniel yrittää pitää hotellia tiluksillaan, mutta elämä syrjäisessä provinssissa on haasteellista pitkittyneen sisällissodan vuoksi.

Kilimakito on vuoristoista seutua lähellä Tansanian rajaa. Kylistä on viety ”tyhjiä lapsia” lapsisotilaiksi, ja metsissä haahuilee levottomia sieluja. Tehdäkseen sovun henkien kanssa Daniel kaivauttaa tontiltaan sen entisen omistajan, 1820-luvulla kuolleen saksalaisen herttuan luut, ja järjestää tälle asianmukaiset hautajaiset monen vuosikymmenen jälkeen.

Teoksen toinen päähenkilö on lääkäri nimeltä Ze, joka on Danielin ystävä sisällissodan ajoilta. Tällä on joitain hämäräbisneksiä paikallisen kuvernöörin kanssa, joka on myös heidän entinen asetoverinsa. Miehillä on laittomia metsäkauppoja Danielin kartanon läheisillä alueilla. Danielilla ei ole mahdollisuutta raportoida havaitsemastaan korruptiosta mihinkään, koska hänkin on omalla tavallaan tämän korruptoituneen valtionhallinnon elätti.

Salmisen kieli on runollista ja ilmeikästä, ja teoksesta näkee, että hän on asunut maassa useamman vuoden. Hänen esikoisteoksensa, Köyhyyden ammattilainen, ammentaa enemmän hänen omakohtaisista kokemuksistaan kehitysyhteistyössä Sambiassa. Tämä teos taas vaikuttaa puhtaan fiktionaaliselta.

Teoksen ongelmana on juonen vähäeleisyys, tai sen tapahtumien liiallinen yhteneväisyys yleisen historian kanssa. Vaikka Mosambikin lähihistoria on sinänsä hyvinkin dramaattista, koin, että tästä romaanista puuttui se kuuluisa draaman kaari. Välillä suorastaan innostun romaanista, joissa ei tapahdu paljoa, tai joissa tapahtuminen on enimmäkseen päähenkilön pään sisäistä. Tämä teos ei ole sen tyyppinen taideromaani, sillä paikoitellen siinä jopa opetetaan lukijalle maan lähihistoriaa. Sekään ei minua rasittanut, vaikka tiedän Mosambikin sodista mahdollisesti piirun verran enemmän kuin suomalainen keskivertolukija.

Vaikutuin enemmän alkukesästä lukemastani romaanista Rakkaudella Ester, joka pohjautui Salmisen nuorena kuolleen esiäidin tarinaan. Tosin tuon teoksen suosio ja kaupallinen näkyvyys taitavat olla eri luokkaa kuin Afrikkaan sijoittuvien teosten, jotka harvemmin nousevat myyntilistojen kärkeen, varsinkin, jos kyseessä on suomalainen kertoja. Vaikuttaa ainakin siltä, että kyseessä on harvinaisen monipuolinen kertoja, joka taitaa sekä historiallisen fiktion että nykyproosan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s