Paluu Spinalongalle

Teos: Victoria Hislop: Eräänä elokuun iltana (Bazar, 2022)

Suomennos: Laura Kataja

Äänikirjan lukija: Annu Valonen

Viime kesänä insipiroiduin kovasti Victoria Hislopin tuotannosta, ja luin kaikki löytämäni suomennokset, joista en kaikista ehtinyt blogata. Nyt Bazar-kustantamolla on hyvä ajoitus, sillä uusin teos saapuu juuri sopivasti hämyisiin elokuun iltoihin.

Teos on jatko-osa Saaren tarinalle, joka on kenties Hislopin tunnetuin teos. Se kertoo Kreetan edustalla sijaitsevan Spinalongan lepraparantolan historiasta 1900-luvun alkupuolella. Parantola suljettiin vuonna 1957, ja sen elossa olevat asukkaat pääsivät asumaan taas normiyhteiskunnassa. Lääketiede oli kehittynyt, ja lepraan oli keksitty lääkehoito, mutta yhteiskunnan asenteet potilaita kohtaan muuttuivat hitaasti.

Tämä teos siis alkaa vuodesta 1957, ja kuvaa Maria Petrakisin paluuta Spinalongalta kotikonnuilleen läheiseen Platan kylään. Nämä itäkreetalaiset alueet saivat toimeentuloa parantolasta, koska joidenkin piti hoitaa sen ruokahuoltoa ja muuta kaupankäyntiä.

Marian sisar Anna oli tällä välillä päässyt naimisiin rikkaaseen Vandoulakisin sukuun, mutta oli rahasta huolimatta tyytymätön liittoonsa Andreaksen kanssa. Hänellä on suhde Marian kihlatun Manoliksen kanssa, joka on Andreaksen serkku ja töissä suvun tiluksilla. Manolis ei enää kokenut olevansa kihloissa Marian kanssa, eikä nähnyt mahdollisena avioliittoa lepran kerran sairastaneen kanssa. Suhde jatkuu myös sen jälkeen, kun Anna synnyttää Sofia-tyttären. Ainoastaan Manolis voi herättää naisen katatonisesta synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Teos on murhadraama, jossa tekijä tiedetään, ja joka keskittyy lähinnä rikoksen sovitukseen kreetalaisessa vankilassa. Hislop tuntuukin olevan mieltynyt suljettujen yhteisöjen kuvaamiseen.

Muita tapahtumien paikkoja ovat Pireuksen satamakaupunki ja Australia, joita tutkitaan saarelta paenneen Manoliksen näkökulmasta. Manolis on kiinnostava kreetalaishahmo siksi, että vaikka hän rakentaa laivoja vuosikausia Pireuksen telakalla, hän ei tunne meren kutsua, eli hän pystyy olemaan vuosikausia purjehtimatta minnekään.

Kirjaa ei ehkä kannata lukea, ellei ole lukenut Saarta. Siinä mielessä kyseessä on tyypillinen jatko-osa, jossa käydään edelleen läpi lepratartuntojen aiheuttamia traumoja perheiden hajoamisista ja ennenaikaisista kuolemista. Täytyy kuitenkin muistaa, että Saari on teos, joka kuvaa elävien yhteisöä, ja omana aikanaan edistyksellisiä ajatuksia vaikean sairauden hoidosta.

Pidin kirjasta, mutta se ei noussut aivan samalle dramaturgian tasolle kuin Saari. Koin myös, että olin lukenut varsinkin Kreikan mantereen poliitisista tapahtumista (kuten vasemmistolaisten vainoamisesta) noilta samoilta ajoilta Hislopin muista kirjoista. Mutta yleistietoni Kreikan lähihistoriasta ovat kyllä kasvaneet näiden teosten kautta niin, että jos vielä Kreikkaan matkustan, osaan ehkä keskustella paikallisten kanssa muustakin kuin jääkahvin koostumuksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s