Jyväjemmareita kahdella mantereella

Teos: Erin Litteken: Kiovan muistojen kirjuri (Bazar, 2022)

Suomennos: Timo Karppi

Äänikirjan lukija: Lotta Merenmaa

Ukrainan sodan inspiroimaa kaunokirjallisuutta alkanee pian ilmaantua markkinoille, ja tietääkseni amerikkalaisen Erin Littekenin esikoisromaani Kiovan muistojen kirjuri on ensimmäinen lukemani sellainen. Kirjailija kertoo esipuheessa viimeistelleen pitkään työn alla ollutta käsikirjoitustaan alkuvuodesta, kun sodan uhka oli ilmeinen. Kirjailijalla on sukujuuret Ukrainassa, ja hän on päätynyt kirjoittamaan pitkälti isovanhempiensa tarinoiden inspiroimana. Littekenin isovanhemmat eivät kuitenkaan itse kokeneet suurta nälänhätää.

Teos ei siis kuvaa nykypäivän Ukrainaa, vaan vuodesta 1929 eteenpäin jatkunutta pakkokollektivisoinnin aikaa. Teoksen nykyhetki sijoittuu vuoteen 2004, jolloin teoksen Ukrainasta Yhdysvaltoihin muuttanut isoäiti Katja (Bobi) on yli 90-vuotias.

Kirjassa siis Katjan tyttärentytär Cassie saa luettavakseen tämän nuoruuden päiväkirjan. Hän ei osaa ukrainaa tarpeeksi ymmärtääkseen mummonsa kirjoitusta, mutta naapuruston avulias Nick tulee apuun. Myös Nick kuuluu paikalliseen ukrainalaisten yhteisöön, ja Cassien äiti Anna on heti parittamassa tytärtään miehen kanssa, vaikka Cassie on tuore leski ja suree edelleen raskaasti miehensä poismenoa.

1930-luvun tarina on äärimmäisen rankka, ja mitäpä muuta voisi odottaa, kun kyseessä on selviytyminen holodomorista. En ole usean yrityksen jälkeen onnistunut saattamaan Anne Applebaumin Punainen nälkä-teosta loppuun, joten toimikoon tämä kirja nyt sen fiktiivisenä vastikkeena. Ja koska olen tankannut Punaista nälkää niin ahkerasti, lukijana minulla oli ainakin jonkun verran faktoja tuoreessa muistissa.

Eli kirjan Bobilla on ollut toinen elämä ja toinen perhe Ukrainassa, josta hän ei ole halunnut avautua Amerikassa syntyneille jälkipolvilleen. Trauman aikaansaama hiljaisuus on ollut hänellä totaalista, mutta se alkaa purkautua alkavan Alzheimerin kautta. Illinoisissa koetaan 2000-luvulla kausi, jolloin Bobi alkaa piilottaa ruokaa puutarhaan samalla tavalla kuin teki kotitilallaan Ukrainassa. Muutenkin ruoalla on keskeinen rooli kerronnassa, ja ukrainalaisten perinneherkkujen tekeminen auttaa myös Cassieta ja tämän tytärtä selviytymään surustaan.

Termi ”jyväjemmari” saa tässä teoksessa aivan uuden, poliittisen merkityksen, enkä tämän jälkeen enää käytä sitä siinä merkityksessä kuin sitä käytetään Suomessa.

Fiktiivisenä teoksena teos on melko perinteinen amerikkalainen siirtolaissaaga, jossa kolmannen polven lapsenlapsi inspiroituu ensimmäisen polven isovanhemman tarinasta.Tässä tapauksessa inspiraatio taitaa kuitenkin olla väärä termi, sillä Stalinin vainot herättävät enemmän kauhua. Olen lukenut monia romaaneja, joissa on samantyyppinen juoni ja rakenne, mutta ne eivät ole käsitelleet Ukrainaa, tai entisten itäblokin maiden lähihistoriaa. Holokaustikirjallisuuden ulkopuolella en muista lukeneeni muuta vastaavaa saagaa kuin inkerinsuomalaisen Anna Soudakovan Mitä männyt näkevät. Tämä oli minulle todella merkittävä lukukokemus, ja vaikka Littekenin teoksessa historiallinen taustatutkimus on takuulla ollut yhtä huolellista kuin Soudakovan, pidän Soudakovan teosta kielellisesti rikkaampana ja laajempana esityksenä Stalinin vainoista.

Yksi taso, jolla teos todella haastaa tyypillistä amerikkalaista tarinankerrontaa, on romantiikka. Bobin avioliittojen saagaa on vaikeaa pusertaa Hollywood-formaattiin. Toki meillä on muistissa eeppisiä holokaustileffoja, joissa romanssi kietoutuu äärimmäisen puutteen kuvastoon, mutta niissäkin tarinoissa on ollut taustalla joku aiempi romanttinen twisti. Tässä romaanissa kiinnostavimmat juonenkäänteet eivät liity romanttiseen rakkauteen, vaan henkiin jäämisen politiikkaan.

Tätä teosta ei ehkä olisi koskaan suomennettu, ellei Ukraina olisi noussut maailman ykkösuutiseksi koko alkuvuoden ajaksi. Ja juuri tällaisia romaaneja olen etsinyt, sillä haluan ottaa selvää Ukrainasta mieluummin taiteellisten tuotosten tasolla kuin uutisista.

Ainoa asia, josta jupisen, on kirjan nimi, sillä ymmärtääkseni teoksessa ei liikuttu Kiovassa lainkaan. Mutta ilmeisesti kaupallisesta näkökulmasta on ollut aiheellista nimetä kirja maan pääkaupungin mukaan, sillä amerikkalaiset eivät tunnetusti jaksa muistaa pikkukylien nimiä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s