Teos: Gina Yashere: Cack-handed. A Memoir (Harper Audio, 2021)
Äänikirjan lukija: Gina Yashere
Gina Yashere (s. 1974) on musta brittiläinen koomikko, jonka sukujuuret ovat Nigeriassa. Löysin tämän teoksen sattumalta Storytelistä etsiessäni aivan muunlaista länsiafrikkalaisia sisältöä. Kirja alkoi kiinnostaa siksikin, että kaipasin hieman kevennystä maailmanpoliittisesti raskaisiin teemoihin.
Teos on melko epätyypillisesti kerrottu nuoren naisen kasvutarina Lontoosta, jossa Yashere on elänyt lähes koko ikänsä. Viimeisinä vuosina hän on vaikuttanut enemmän Yhdysvalloissa. Mutta saako Bethnal Greeniä ikinä irti tytöstä, siihenkin tämä teos yrittää vastata.
Eniten minuun tässä tarinassa kolahti kuvaus Yasheren lapsuudesta, vaikka myös nuoruuden ja nuoren aikuisuuden kuvaukset ovat kiinnostavia. Yashere syntyi kahdelle Nigeriassa muuttaneelle siirtolaiselle varsin epävakaissa oloissa. Hänen äitinsä jäi yksinhuoltajaksi odottaessaan neljättä lastaan. Hänellä oli jo yksi lapsi Nigeriassa, jolla oli eri isä kuin Ginan Lontoon sisarusparvella. Ginan isä oli opiskelemassa Prahassa, ja kävi Lontoossa vaimonsa luona vain vierailemassa. Perhe-elämä ei koskaan asettunut sellaiseksi kuin äiti olisi sen halunnut, ja kolmannen raskauden aikana isä katosi takaisin Nigeriaan.
Lontoo oli hyvin rasistinen kaupunki 1960-luvulla, kun Ginan vanhemmat tapasivat, eikä tilanne paljoa parantunut 1970-luvulla, kun kirjan sisarusparvi syntyi. Elämä Bethnal Greenin vuokrakasarmeilla oli äärimmäisen niukkaa, ja välillä myös hengenvaarallista, kun taloja piti lämmittää parafiinilla.
Yasheren kertojan ääni on aika maaninen, ja lukutapa persoonallinen. Pystyin kuuntelemaan häntä noin tunnin pätkissä, eli kirja kulki mukanani melkein viikon. Olisin ehkä arvostanut painettua tekstiä, sillä Yashere vetää äänikirjan lukemisen standup-tyylillä, mutta kirja ei ole kauttaaltaan standupia, vaan siinä on vakavampiakin osioita. Yasheren urakehityksen tarina ei esimerkiksi ole niin humoristinen kuin Bethnal Green-osiot, vaan siinä on vakavaa asiaa viihdemaailman rodullistetuista rakenteista.
Näinä päivinä Yasherella on oma talo Kaliforniassa, ja hän voi vapaasti valita, millaisella autolla hän ajaa. Jotain yhteistä tällä tarinalla on muun muassa Ismo Leikolan Hollywoodin valloituksen kanssa, vaikka näiden kahden koomikon huumori on aika erilaista. Mutta molemmat ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin keski-ikäisinä.
Sain kirjasta vaikutelman, että Yashere olisi käynyt Nigeriassa vain kerran, ja pian tämän jälkeen hänen kauan kadoksissa ollut isänsä kuoli. ”Juurimatka” vanhempien kotimaahan herätti hänessä vähemmän tunteita kuin hän odotti tapahtuvan, mutta kaikesta huolimatta oli varmasti hyväksi hänen mielelleen, että kohtaaminen isän suvun kanssa lopulta tapahtui.
Kirjan nigerialaisesta äitihahmosta sain lopulta aika kehityskelpoisen kuvan, eli vaikka hän kasvatti lapsiaan ankarasti, hän on onnistunut hyväksymään aikuisen tyttärensä seksuaalisen suuntautumisen ilman suurta kriisiä, ja äidin ja tyttären suhde vaikuttaa lämpimältä.
Kirjan nimi viittaa vasenkätisyyteen, ja yleisiin kehitysmaista tulleiden uskomuksiin vasenkätisten ihmisten taipumuksista. Onhan vasen käsi monissa kulttuureissa varattu ainoastaan vessa-asioille. Yasheren tapauksessa tarinaan liittyy yleisempi kokemus fyysisestä kömpelyydestä. Ehkä kokemus kömpelyydestä on myös Ginaa suojaava tekijä, sillä kirjan äitihahmo ei voi odottaa häneltä kovin briljantteja suorituksia keittiössä. Perheen selviytymisen takaa myös se, että heillä syödään koko viikko samaa sunnuntaisin valmistettua pataruokaa, eli viikolla kenenkään ei tarvitse keittää mitään.
Saatan kuunnella tätä kirjaa vielä toisenkin kerran, kun tässä oli muutama varsin hykerryttävä episodi. Tai sitten alan seurata taiteilijan videoita Youtubessa.
Anun ihmeelliset matkat 